Pyydän lentounia

”Mene vain, nyt on sinun vuorosi”, huikkaa minulle Leena Palotie, joka lentää pienen joukkomme ensimmäisenä. Olin innoissani liitänyt hänen ohitseen ja nolostunut moisesta mokasta. Leenan kannustuksesta minä kuitenkin otin johdon ja me liidimme valtavaan halliin, joka oli täynnä meitä odottavia ihmisiä.

Olin jo jonkin aikaa pyytänyt nukkumaan mennessäni lentounia. En muistanut sellaisia nähneeni. Olin lukenut aiheesta ja uteliaana jututtanut ystäviäni. Sain huomata, että jotkut eivät olleet moisesta mahdollisuudesta kuulleetkaan ja osa taas kuvasi haltioituneena lentokokemuksiaan.

Kun minä viime keväänä koin tuon ensimmäisen mieleeni jääneen lentoni, luin Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan pääsykokeisiin. Professori, akateemikko, geenitutkija Leena Palotie oli menehtynyt muutama kuukausi aiemmin. Oli häikäisevää, että juuri hän oli unessani. Minähän olin parhaillani pyrkimässä terveyden edistämisen alalle ja hän puolestaan oli tehnyt ihmisten hyvinvoinnin puolesta loistavan uran.

Oli ihana lentää. Tuon unen jälkeen muistan lentäneeni vain kerran, mutta se oli aika lyhyt pyrähdys. Toki olen unimaailmassani lentänyt lentokoneella useita kertoja, mutta omalla keholla lentäminen on paljon huikeampi kokemus. Se on hauskaa. Se tekee todella hyvää keholle ja mielelle.

Intuitiivinen psykiatritutkinnon suorittanut lääketieteen tohtori Judith Orloff kirjoittaa kirjassaan Emotionaalinen vapaus lentounen viestistä näin: ”Sinussa on voimaa ja luovuutta, eikä negatiivisuus jarruta sinua.”

Illalla minä taas pyydän, että saisin lentää. Hyvää todellakin kannattaa odottaa.