Menolippu

Menolippu on hankittu. Lähden matkaan sunnuntaina.

En kumma kyllä tunne mitään erityisen voimakkaita tunteita. Olen utelias mutta vailla suuria odotuksia. Joku kysyi, että pelottaako. Eipä juuri.

On haikeaa jättää läheiset, mutta onneksi tavoitan heidät puhelimen ja tietokoneen välityksellä. Skypen asensin eilen ja onhan minulla Facebook. Sinulle kirjoitan kuulumisia tänne blogiin, kunhan saan yhteydet toimimaan.

Tacon haluan laittaa matkalaukkuun, mutta se ei kai onnistu, koska kyseessä on Netan koira.

Milloin saan seuraavan kerran koskettaa toista ihmistä tai paijata koiraa? Te, joilla on rakkaat lähellä, kosketelkaa toisianne ja pitäkää hyvänä nelijalkaisia ystäviämme. Saankohan minä uusia ystäviä?

Joskus mietin, että mitä järkeä on lähteä. En osaa siihen vastata, mutta tiedostan, että niin on tehtävä.

Välillä kadehdin tuttavia, jotka ovat tehneet pesänsä lapsuutensa maisemiin ja siellä tyytyväisinä häärivät. Ei voi mitään. Olen iloinen heidän puolestaan, mutta se ei näytä olevan minun juttuni. Mikä sitten on? Siihenkään en osaa vastata, mutta eiköhän se pikku hiljaa selviä.

Ja mitä tulee tähän reissuun, voin aina tulla maitojunalla takaisin.

Mikä mies!

”Ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa jotain uutta”, kirjoittaa Hans Leidenius Facebookissa.

”Olen nähnyt, että lapsilla, jotka aloittavat harjoittelun, kestää viisi vuotta tulla todella hyviksi. En ymmärrä, että sama ei koskisi minua.”

Leidenius, 82, on harrastanut uimahyppyä viisi vuotta ja kahden viikon päästä hän kisaa Ukrainassa. Hän aloitti, jotta osaisi valmentaa lajin nuoria harrastajia.

Vesi on miehelle tuttu elementti, sillä hän on vuosia toiminut lasten uimaopettajana pääkaupunkiseudulla. Vaikka ikää on, Leidenius ei suunnittele lopettavansa. Hän kertoo valinnan olevan itsekäs, sillä lasten ja nuorten parissa työskentely pitää hänet hyvässä vireessä. Lasten opettaminen on miehen mielestä hauskaa.

Rouva Leidenius, 83, opettaa uintia hänkin. Uimahyppyä hän ei kuitenkaan harrasta. Hän hyppää ainoastaan pommeja.

PS. Kiitän Hufvudstadsbladetia tästä jutusta ja siitä, että toimitus antoi ison tilan myös etusivulla tällaiselle positiiviselle tarinalle. Yllä oli vain muutama lause artikkelista ja suuri osa suoraa käännöstä. Juttu oli Hufvudstadsbladetissa tänään.

Vihreän kisan voittajat

Ensimmäisen arvonnan voitti Anne.
Toisen Marja. Kolmannen arvonnan voitti Ulla.
Neljännen Irma ja viimeisen Sohvi.

Onnea voittajille ja kiitos kaikista kommenteista. Olette ilahduttaneet minua isosti.

Tarkemmat tiedot tästä pienestä vihreästä kisasta saat täältä tai rullaamalla sivua alaspäin.

Sain lahjan tuntemattomalta

”Täytyy uskoa itseensä. Se juuri on elämän ihmeellisin asia, että emme tiedä, mihin pystymme ja mitä on tulossa. Jos tietäisimme kaiken ennakkoon, mitä järkeä olisi edes jatkaa.”

Kävin tänään, kuten monesti tänä kesänä olen käynyt, Helsingin kauppakorkeakoulun ruokalassa syömässä. Siinä se oli, pieni valkoinen lehtileike, yllättäen edessäni tarjotinlinjalla, kun etenin kohti kassaa. Joko se oli vahingossa pudonnut siihen tai sitten joku tarkoituksella jakeli vahvoja viestejä. Eikös ole loistava idea?

En muista olenko kertonut täällä, mutta kokeilin kerran sellaista, että maksoin oman teeni lisäksi kahvin ja pyysin kahvilan myyjää sanomaan seuraavalle asiakkaalle, että kahvi on maksettu. Oli todella kiva tehdä niin. On ihmisiä, jotka harrastavat tällaista toimintaa.

Yhtenä naistenpäivänä ostin ruusuja ja jaoin niitä. Se vasta kivaa olikin. Jätin myös kimpun erään oven taakse, joten kasvojakaan ei ole pakko paljastaa. Mielikuvitusta vaan totetukseen.

Joskus olen jättänyt kolikon sinne tänne. Nekin tuovat uskoakseni hyvän mielen. Antaa ja ilahduttaa voi kovin monella tavalla – myös tuntemattomille. Löysin muuten eilen maasta ilokseni vitosen.

Minä kiitän tästä upeasta kannustavasta viestistä ja toivon, että annan itse jatkossa enemmän.

Osallistu vihreään KISAAN!

Arvon muutaman pienen ekologisen tuotteen seuraavien kahden viikon aikana.

Osallistut arvontaan kirjoittamalla tänne kommentin. Se voi olla tervehdys, voit kommentoida vanhoja juttuja tai ihan mitä haluat. Kaikki kommentit otetaan huomioon. Osallistumista ei rajoiteta mitenkään, joten osallistut niin monella kommentilla kuin kirjoitat. Voittaneen poistan, mutta sama henkilö voi osallistua toisella kommentilla.

Voittajat
23.8. Anne / pesupallot
26.8. Marja / tahranpoistoaine
29.8. Ulla / kuivausliinapakkaus
1.9. Irma / Magnoball
2.9. Sohvi / kuivausliinapakkaus
Kunakin päivän arvotaan siis yksi voittaja. Hän saa valita minkä tuotteen ottaa.

Palkinnot:
1 Eco:stain tahranpoistoaine, 135 ml
1 Magnoball ( Laitetaan astianpesukoneeseen tai pyykinpesukoneeseen. Hidastaa kalkin kertymistä ja pienentää pesuaineen, suolan ja vedenpehmennysaineen tarvetta.)
2 Kuivausliina-pakkausta (Yksi pakkaus sisältää kaksi liinaa, joita käytetään pyykin koneellisessa kuivauksessa. Poistaa pyykin sähköisyyttä, pehmentää jne.)
1 Ecozonen pesupallot, 1000 pesua. Kokeilukäytössä ollut pakkaus, käytetty joitakin kertoja.

Huom. Vain pesupalloja on käytetty. Muutu tuotteet ovat uusia.

Postitan palkinnot voittajille.Kysyn yhteystietoja siinä vaiheessa, kun onni on suosinut.

Tykkää ihmeessä!

Kävin mielenkiintoisen keskustelun ja näin jälleen, miten vaikea meidän on sisäistää, että tärkeintä ei ole se, hyväksyykö joku toinen meidät. En väitä, että sillä ei olisi vaikutusta hyvinvointiimme. Olennaista on kuitenkin se, että hyväksymme itsemme. Emme nimittäin salli muiden hyväksyvän meitä enempää kuin itse hyväksymme itsemme. Emme kykene ottamaan vastaan enempää.

Vaikka tekisimme mitä, olisimme mallin mitoissa, emme erottuisi tapetista, olisimme työssämme parempia kuin muut, vähättelisimme itseämme, laittaisimme irtoripset, maksaisimme muiden juomat, emme koskaan miellytä kaikkia. Mitä enemmän yritämme, että joku tietty ihminen pitäisi meistä, sitä kauemmaksi me sekä hänestä että itsestämme herkästi erkanemme.

Uskon, että tarkoitus on nimenomaan päästä lähemmäs itseämme. Itsensä hyväksyminen ja kunnioittaminen on erittäin anteliasta ja armeliasta, siksi sille kannattaa antaa mahdollisuus.

Mennyt on mennyttä. Velat ja ylipaino ovat seurausta menneistä valinnoista. Me tarvitsimme aikanaan kaiken sen mihin rahamme käytimme. Meillä oli tarve syödä niin kuin söimme. Meillä oli ehkä tarve hankkia suojaava rasvakerroksemme. Epäterveet tapamme auttoivat meitä jaksamaan, vaikka ne samalla lisäsivät pahoinvointiamme. Muistathan sen pikkupojan, joka talvipakkasella viluissaan pissi housuunsa, jotta hetken olisi paremmin? Varmaan useimmat meistä voivat nähdä itsessään tuon pikkupojan jossain asiassa.

Mitä me muuta haluamme antaa pojalle kuin rakkautta, lämpöä ja turvaa. Voimme sanoa tuolle pikkupojalle itsessämme, että kaikki on hyvin. En tarvitse enää sitä epätervettä konstia. Kiitos siitä, sillä aikanaan se oli hyvin tarpeellinen. Emme soimaa tuota poikaa itsessämme. Ja jos soimaamme, emme moiti itseämme hänen soimaamisesta. Jatkamme vain tilanteen huomattuamme rakastamista ja kannustamista.

Toivon meille kaikille paljon kärsivällisyyttä ja kykyä hyväksyä itsessämme myös ne ” erilaiset ja oudommat” puolet.

Kauniista kotipaikasta toiseen

Istun Tampereen Pyynikillä ja ihmettelen miten voin jättää tämän upean paikan. Miten saatan sanoa hyvästit näille kallioille, männyille ja siniselle järvelle? Olen hullu. Saanko enää koskaan nähdä mitään näin kaunista?

Näistä tunnelmista on kohta kolme vuotta. Minä myin tavaraa ja annoin pois. Osan laitoin varastoon, loput ja koiran autoon. Ajoin Ylläkselle. Tunturissa mietin jälleen, että voiko jotain näin kaunista olla olemassa. Minä rakastin noita taianomaisia Lapin kuukausia. Tiesin tosin jo ennen reissua tehneeni oikean päätöksen. Kertaakaan en katunut.

Seuraavaksi oli vuorossa Turku. Siellä vierähti puolitoista vuotta. Kiertelin Ruissalon satumetsissä ja istuin Naantalin kallioilla. Muistin murheen, jota olin Pyynikillä pohtinut. Miten turha olikaan pelkoni jälleen ollut. Tunsin, että minulle näytettiin nyt selvästi, että sen saa, mihin ajatuksena keskittää. Minä rakastan Naantalia, sen kallioita, korkeuseroja ja koko sitä huikeaa merimaisemaa, jonka kaupungin kallioilta näen. Turun keskustan puistoja ja jokirantaa muistelen mielelläni. Siellä me Pepen kanssa päivittäin käpöteltiin.

Hain yliopistoon ja tulin valituksi. Edessä oli muutto Jyväskylään. En tuntenut kaupunkia lainkaan. Olin ajanut vain sen läpi erinäisillä pohjoisen keikoilla. Ja kuinkas kävikään, sain kauniin pienen asunnon aivan Jyväsjärven rannasta. Oli aina yhtä huumaavaa katsella järveä ikkunasta.

Tänä keväänä muutin Helsinkiin ja kuten olen aiemmin kertonut, löysin seudun ihastuttavan rantaviivan. Meri, männyt ja kalliot toivottivat minut avosylin tervetulleeksi ja minä otin ne kiitollisena vastaan.

Parin ja puolen viikon päästä muutan jälleen. Koskaan en ole kyseisessä paikassa käynyt, mutta yllätys yllätys, lukemani ja kuvien perusteella, taitaa olla jälleen tosi kaunista luvassa.

Ensi kuussa voin todeta asuneeni kolmen vuoden aikana kuudella paikkakunnalla. Ellen olisi itse tätä elänyt, voisin sanoa, että se on ihan liikaa, mutta ei se ole. Kaikki ovat kuuluneet tähän pakettiin – minun juttuuni. Tuosta viimeisestä ei tosin vielä tiedä, se jää nähtäväksi.

Rakkaat lainahauvani

Taco tuli taloon ja loikkasi suoraan sydämeeni.

Rakkaan Pepe-koirani kuolemasta on pian yhdeksän kuukautta. Menetys oli valtaisa, mutta tuska väheni pikku hiljaa. Niinhän siinä käy, vaikka sitä oli talvella mahdoton uskoa.

Tänä kesänä olen saanut hoitaa paljon tyttäreni Netan Taco-koiraa. Aika pian tajusin, että se on vähintään yhtä paljon minun hoitajani kuin minä sen.

Annan Tacolle joka päivä aamuhierontaa. Se pyörii onnellisena ympärilläni ja minä lepertelen ja paijaan sitä. Se juttelee takaisin ja halailemme. Nautimme molemmat suunnattomasti tuosta aamuhetkestä.

Olemme kiittäneet kesästä ulkoilemalla ja liikkumalla paljon . Olemme matkustelleet ja käyneet ilahduttamassa sukulaislapsia. Olemme kiintyneet syvästi toisiimme.

Syksy on tulossa ja tiemme erkanevat näillä näkymin lähes vuodeksi. Tacolla ei ole hätää, onhan sillä oma emäntänsä, mutta minulle ajatus erosta tuntuu pahalta. Aina välillä huomaan sitä paitsi ajattelevani, että eihän se pääse uloskaan riittävästi ilman minua. Oletan näemmä taas olevani korvaamaton. No, saapa nähdä, miten toivun tästä ikävästä, ja mitä hyvää siitä seuraa.

Niin sitä voi ihminen kiintyä koiraan, että en olisi itsekään 10 vuotta sitten uskonut. Nyt olen kokenut sen jo kahdesti. Ei kyllä yhtään kaduta, että olen avannut niille sydämeni. Ne ovat samalla avanneet sydäntäni elämälle.

PS. Kun Netta muuten runsas puolitoista vuotta sitten kertoi harkitsevansa koiran hankintaa, minä olin sitä vastaan ja toin näkemykseni vahvasti esille, vaikka minulta ei taidettu edes kysyä mielipidettä. Perustelin opiskeluiden olevan este jne. Netta pysyi päätöksessään ja ilmoitti jonkin ajan kuluttua hankkineensa koiran. Ja tässä sitä nyt ollaan, molemmat, kuten moni muukin, aivan hurmaantuneita tuosta pikku vesselistä. Sekarotuisesta piskistä.

Pepsu - uskollinen ihana ystäväni.

Pesupallojen loppuunmyynti!

Useammasta syystä johtuen pidän mitä todennäköisemmin pesupallojen myynnissä vuoden tauon. Niinpä myyn ne nyt todella halvalla.

150 pesun pallot ovat vain 15 euroa ja 1000 pesun pallot 49 euroa.
Tuotteita on rajoitettu määrä ja myyn niitä 1.9. asti, jos tavaraa riittää.

Postimaksu on 5,30 euroa riippumatta siitä kuinka monta pakettia tilaat. Tarkemmat tiedot tuotteista saat verkkokaupasta www.lenitankauppa.fi

Jos haluat tilata, laita minulle viestiä. Verkkokauppa ei tunnista näitä hintoja. Voit soittaa/tekstata numeroon 050 345 1035 tai laittaa sähköpostia osoitteella lenita.lehtonen@junita.fi

Jos haet pallot minulta, vältät postimaksun. Olen pääosin Helsingissä, mutta piipahdan myös Tampereella ja nyt olen pari päivää Porissa.

Jos olet pohtinut pallojen hankintaa, niin nyt se kannattaa. Ainakin hinnan puolesta.

Tämä on mielestäni erinomainen tuote!