Joustavaa toimintaa

Arkiaamuisin meitä on bussissa aika iso porukka. Se taitaa olla meille ihan ok.

On mielenkiintoista seurata myös kuljettajien toimintaa. Usein he avaavat ovet pari kertaa vielä sen jälkeen, kun olemme jo liikahtaneet hieman eteenpäin.

Ei se ole niin justiinsa olen kuullut tyttäreni ja monen muun nuoren sanovan. Oikeassa ovat.

Olen aikaisin liikkeellä, joten tämä on vielä pientä.

Baaritiski yhdistää

Kävin ensi kertaa tiedekuntani ruokalassa. Tilasin ruuan baaritiskiltä ja saman tien muut tiskillä aikaansa viettäneet ottivat kontaktia. Eräs miehistä kertoi olevansa tiedekunnan uimanopettaja. Jyväskylä tuntui olevan hänellekin tuttu paikka.

Lounaani söin meksikolaisten ja espanjalaisten kurssikavereideni kanssa. Kun nousimme pöydästä, sain vieressä istuneelta nuorelta mieheltä pari poskisuudelmaa. Mikäs täällä on ollessa!

Ruokalamme baari/tilaustiski
Opiskelukavereita.

Baaritiski on kyllä hieno keksintö.
Ensimmäinen tilaukseni. Vaihdoin ranskalaiset salaattiin. Lopulta söin itse vain alkusalaatin ja annoin pöytäseurueelleni loput 🙂
Jälkiruoka kuuluu tietty päivän annokseen. Tällä kertaa otin teen.

Huomenna alkaa koulu

Huomenna se on sitten eka päivä koulua tai siis yliopistoa. Olen vaihto-opiskelija (Erasmus) Granadan yliopistossa. Jyväskylän yliopisto tarjosi minulle tämän hienon mahdollisuuden enkä voinut olla tarttumatta siihen. Hieman jännittää potkivatko ne minut sieltä pois heikon kielitaitoni vuoksi. Ei vaan, enpä usko moista. Olen aika sinnikäs tarvittaessa.

Ensimmäinen viikko on perehdytystä ja seuraavalla viikolla alkavat kurssit. Saamme, me vaihtarit, käsittääkseni kokeilla kursseja pari viikkoa ennen kuin lyömme ne lukkoon. Varsinainen opiskelupaikkani on liikunnan laitos, joten oletettavasti useimmat kurssini liittyvät tavalla tai toisella liikuntaan. Otan todennäköisesti muutaman kurssin myös muista tiedekunnista. Pääsenpä lisäksi yliopiston kielikurssille – suuri kiitos siitäkin. En tiedä milloin se alkaa, mutta odotan sitä innolla.

Pidä peukkua, että pärjään nuorten opiskelijoiden ja kielen kanssa.

Lääkettä koti-ikävään

Ei hätää, löysin lääkkeen mahdolliseen koti-ikävään.

Enpä olisi uskonut, että ensimmäinen myynnissä oleva suomalainen tuote, johon täällä törmään, on Pandan lakupatukka. Sitä on myynnissä ihan tässä nurkan takana ja pikkukauppa on onnekseni auki 24 h. Kyllä minä tiedän, että ei sokerin syöminen ei ole hyväksi, mutta joskus…

Hassu juttu, patukalla on sama nimi kuin minun rakkaalla edesmenneellä Pepe-koirallani. Yli 15-vuoden suhteemme alkoi kuinka ollakaan Espanjassa pikkuruisesta myynti-ilmoituksesta, käsinkirjoitetusta lapusta, jonka pongasin eläinkaupan ikkunasta Fuengirolassa.

Eläköön naisellisuus!

Oletko nähnyt espanjattaren, jolla ei olisi korvakoruja ja lakattuja varpaankynsiä? Se lienee perin harvinaista. Ihastelin viime sunnuntaina kirkossa miten iäkkäätkin naiset olivat kauniisti laittautuneita. Otin heistä mallia.

Olen jo muutaman päivän kulkenut kynnet lakassa, huulet punassa ja korut korvissa. Tuntuu hyvältä. Ostin parit kengätkin. Alet ovat käynnissä. Kiva kulkea vaihteeksi korkkareissakin. Olen tosin silloin ainakin päätäni paikallisia naisia pidempi, mutta mitäpä tuosta.

Kävin eilen parturissa ja katselin kauhistuneena miten nuori tyttö leikkasi 10 minuutissa hiukseni, joiden paksuutta suomalaiset kampaajat aina ihmettelevät. Ei mennyt homma ihan niin kuin olin odottanut, mutta muutama tunti leikkauksesta ymmärsin, että kyse on vain hiuksista.

Kaiken kaikkiaan – sisko ja tytär ovat varmaan tyytyväisiä. Ovat nimittäin pitkään olleet sitä mieltä, että voisin tuoda naisellisuuttani vähän enemmän esille. Saapas nähdä, miten pitkään tätä kestää.

On ihanaa olla nainen.

Taksi!

On se käsittämätöntä, että taksin tilaaminen on niin vaikeaa. Näyttää siltä, että revin mieluummin kehoni rikki kuin käytän kympin pari taksikyytiin.

Lensin Malagaan illalla (4.9.) ja ymmärsin, että minun olisi parasta yöpyä siellä ja ottaa bussi seuraavana päivänä Granadaan. Niin minä sitten teinkin.
En malttanut napata taksia kentältä, vaan menin bussilla kaupunkiin. Enpä ottanut taksia sitten Malagaan päästyänikään, sillä tapasin pari tyttöä, jotka olivat tulossa samaan paikkaan. Raahasimme tavarat yhdessä.

Aamulla sentään menin taksilla bussiasemalle, sillä muuta vaihtoehtoa ei tuntunut olevan tarjolla. Tosin jouduin silloinkin siirtelemään melko pitkän matkan raskaita laukkujani, sillä majapaikka sijaitsi vanhassa kaupungissa alueella, jossa ei voinut ajaa autolla.

Sama peli jatkui Granadassa. Jollain ihmeen konstilla etanavauhtia edeten ja siirtäen ensin kaksi laukkua hieman eteenpäin ja sen jälkeen toiset kaksi pääsin jälleen bussipysäkille, joka oli melko kaukana asemalta. Granadaan keskustassa hyppäsin taksiin. Ihme pelleilyä, taksi asemalta hotelliin olisi tuskin maksanut sen enempää.

Kaiken huipuksi olen tyttäreni kanssa raahannut samat tavarat ensin Helsingin rautatieasemalle. Haluan kai hajottaa hänenkin kehonsa, jos en heti, niin eiköhän tässä se vaara piile, jos tällaisista tavoista antaa esimerkkiä.

Joitakin vuosia sitten kävin Japanissa. Seurueessamme oli useampi suomalainen ja yksi japanilainen. Me suomalaiset raahasimme kookkaita näyttelytavaroita ja laukkujamme hotellista toiseen. Japanilainen nainen tilasi tavaroiden kuljetuspalvelun, jolloin hänen tavaransa siirtyivät häntä rasittamatta paikasta toiseen. Hänen tarvitsi huolehtia vain kauniin käsilaukkunsa kantamisesta. Minä tuskin tiesin tuollaisia palveluita edes olevan olemassa. Enkä näköjään ole oppinut hänen esimerkistään mitään.

Lapseni, lupaa äidille, että unohdat esimerkkini ja matkustat vain, jos sinulla on rohkeutta, halua ja varaa huolehtia itsestäsi. Luota siihen, että taloutesi ei kaadu taksimatkaan. Ota taksi myös silloin, kun tiedostat sen olevan turvallisuutesi kannata järkevä vaihtoehto. Ja yksi juttu vielä – niin vähän tavaraa matkaan kuin mahdollista 😀

Tyylejä piisaa

”Tyylejä on monia, minä en voi luopua omastani ”, sanoo vuokraemäntäni ja kämppäkaverini Susana Iglesias. Olemme juuri saapuneet aukiolle, jossa on kymmeniä maalauksia Granadasta. Susana ja muut taiteilijat ovat ikuistaneet valitsemaansa yksityiskohtaa koko päivän.

En tiedä kuka voitti kisan, Susana se ei tällä kertaa ollut. ”Granadalaiset pitävät yleensä selkeistä maisematauluista”, hän totesi.
Nappasin kuvan muutamasta esillä olleesta työstä, taiteilijoiden nimiä en valitettavasti tiedä.

Ajatella, jos me kaikki löytäisimme oman tyylimme ja olisimme uskollisia sille. Mitä IHMEttä me silloin saisimmekaan aikaan?

Susanan työ.

Susana ja kollegansa.

Miesseuraa

Istuin pienen kahvilan baaritiskillä ja söin lounaaksi salaattia, kun englantia puhuva mieshenkilö kääntyi puoleeni ja avasi keskustelun. Harmi, että en enää muista mitä hän sanoi.

Aloimme jutella. Se onkin ainoa kunnon keskustelu, jonka olen täällä englanniksi käynyt. Kuulin muuten eilen ensimmäisen kerran jonkun puhuvan suomea. En ole kuullut kertaakaan ruotsia, enkä norjaa ja olen sentään ollut reissussa jo 8 päivää. Venäjää tai sen tyyppisiä kieliä on tarttunut korvaan joitain kertoja ja eniten englantia. Kaiken kaikkiaan hämmästyttävän vähän olen kohdannut ulkomaisia turisteja. Tilanne varmasti muuttuu, kun opiskelijat vyöryvät kuun lopussa kaupunkiin.

Takaisin baaritiskille. Lähdin pitkälle kävelyreissulle miehen kanssa ja söimme myös päivällisen yhdessä. Oli mielenkiintoista jutella ihmisen kanssa, joka tuli aivan erilaisesta kulttuurista kuin minä. Ehdin kuulla aika paljon Marokosta ja elämästä siellä. Mies oli itse kyllä jo pitkään asunut ulkomailla. Hän kertoi mielestäni hyvin avoimesti elämästään.

Sain kuulla, että ranskalaiset ovat hyviä kommunikoimaan. Miehen mukaan he osaavat selvittää asiat ja väärinkäsitykset. Olimme nimittäin yhtä mieltä siitä, että monet ongelmat johtuvat väärinymmärryksistä ja kommunikointikyvyttömyydestä. Pitääkö se tosiaan paikkansa, että ranskalaiset ovat tässä mestareita? Tiedätkö jotain asiasta? Jos se on sinunkin mielestäsi totta, niin mitä voimme ottaa heiltä opiksi?

Olen kohta viisikymppinen ja mies on muistaakseni ensimmäinen marokkolainen ja muslimi, jonka kanssa olen tällä tavalla pidempään jutellut ja aikaa viettänyt. Muutaman otteeseen tuli mieleen se sanonta, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Meillä on loistavat mahdollisuudet tehdä unelmistamme totta.

Kuvia kävelyreitin varrelta.

Kirkossa mieli lepää

Astuin ensimmäisen kerran katoliseen lähikirkkooni ja jämähdin penkkiin. Pian huomasin, että jumalanpalvelus on alkamassa. Minulla oli miellyttävä olo, joten jääminen tuntui lähtemistä luonnollisemmalta vaihtoehdolta. Minulla ei ollut kiire mihinkään.

Enpä monta sanaa ymmärtänyt koko messusta, mutta sillä ei tuntunut olevan merkitystä. Sain sitä paitsi kokea kauniin rituaalin. Juuri ennen ehtoollista tervehdimme lähellä istuvia kädestä. Onko meillä tällainen tapa? Minä en tiedä, sillä en ole vuosiin käynyt jumalanpalveluksessa.

Katoliset kirkot ovat kauniita upeine väreineen ja yksityiskohtineen. Helsingissäkin on ihana pieni kirkko siellä kaivopuiston lähellä – en muista nimeä. Kannattaa käydä tutustumassa.

Yksin ventovieraan kodissa

Tapasin kadulla ihastuttavan naisen. Hän toi minut kotiinsa ja muutaman sanan vaihdettuamme antoi langattoman yhteyden käyttööni ja juoksi töihin. Istun tällä nyt yksin.

Hetkeä aiemmin kävelin kadulla ja etsin tiettyä rakennusta sekä paikkaa, jossa pääsen nettiin. Iloisen näköinen nainen tarjosi apuaan. Etsimäni paikka ei ollut auki, joten lopulta sain kutsun naisen kotiin.

Minun on pakko tunnustaa, että en osaa kuvitella, että itse olisin tehnyt saman. Kyllä on ihanaa, että tällaisia ihmisiä on olemassa. Aivan loistavaa, että sain kokea tämän. Ties mitä taas tästäkin saan ja opin.

Kaunis koti. Tulen tänne uudelleen vierailulle, sovimme jo siitä. Kohta laitan koneen laukuun ja vedän oven kiinni, ihan niin kuin talon emännän kanssa sovimme.

Olen näillä nurkilla.