Täällä saa ihmetellä joka paikassa, mikä tietysti sopii minulle mainiosti. Onneksi tykkään ihmettelyn lisäksi ihmisten jututtamisesta ja kyselemisestä.
Taidanpa kiertää muutaman kuukauden katsomassa asuntoja huvin vuoksi – ja treenin. Olen keksinyt kaikenlaista kysyttävää ja antanut ihmisten opastaa minua kaduilla, turistitoimistoissa, puhelinkaupoissa ja niin edelleen. Toisaalta huomaan, että voisin tehdä sitä enemmänkin.
Niin siitä kauppareissusta. Oli kyllä kiva valikoida hedelmiä, kun sai laittaa hanskan käteen. Tajusin, että minulla on ollut tässäkin asiassa vähän huono omatunto. Olen hipelöinyt hedelmiä kaupassa puolisalaa kuvitellen, että et näe mitä teen. Ei ole kiva viedä kotiin raakaa tai ylikypsää. Kun seuraavan kerran käyt kaupassa, lähetä kauppialle minulta terveisiä.
Olen työskennellyt pitkään viestintäalalla, mutta en olisi hoksannut tällaista mainostilaa hyödyntää.
Tilaa voi, kuten telkkaria ja lehtiäkin, hyödyntää monella tavalla. Nyt ollaan ympäristöasialla ja samalla yritys haluaa luoda mielikuvaa välittävästä laadukkaasta firmasta. Hyvällä asialla ovatkin. Tarkoitus on vähentää kertakäyttömuovipussien käyttöä, joten asiakkaille suositellaan oman kassin mukaan ottamista.
Eikä hätää jos kassi unohtui, kertakäyttöpussien lisäksi talo tarjoaa edullisia ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.