Eläköön naisellisuus!

Oletko nähnyt espanjattaren, jolla ei olisi korvakoruja ja lakattuja varpaankynsiä? Se lienee perin harvinaista. Ihastelin viime sunnuntaina kirkossa miten iäkkäätkin naiset olivat kauniisti laittautuneita. Otin heistä mallia.

Olen jo muutaman päivän kulkenut kynnet lakassa, huulet punassa ja korut korvissa. Tuntuu hyvältä. Ostin parit kengätkin. Alet ovat käynnissä. Kiva kulkea vaihteeksi korkkareissakin. Olen tosin silloin ainakin päätäni paikallisia naisia pidempi, mutta mitäpä tuosta.

Kävin eilen parturissa ja katselin kauhistuneena miten nuori tyttö leikkasi 10 minuutissa hiukseni, joiden paksuutta suomalaiset kampaajat aina ihmettelevät. Ei mennyt homma ihan niin kuin olin odottanut, mutta muutama tunti leikkauksesta ymmärsin, että kyse on vain hiuksista.

Kaiken kaikkiaan – sisko ja tytär ovat varmaan tyytyväisiä. Ovat nimittäin pitkään olleet sitä mieltä, että voisin tuoda naisellisuuttani vähän enemmän esille. Saapas nähdä, miten pitkään tätä kestää.

On ihanaa olla nainen.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s