En ole erityisen innostunut autoista. Hyvää autoa on kyllä tosi mukava ajaa ja onhan se hienoa, että autolla pääsee vaivattomasti paikasta toiseen. Olen ajanut 30 vuotta ja istun edelleen mielelläni rattiin. Juuri nyt olisi kiva tutustua uuden kotikaupunkini lähialueisiin autoillen.
Minulla on ollut lähes aina auto käytettävissä. Runsas vuosi sitten kuitenkin luovuin autostani. Hämmästelen sitä, miten helposti olen sopeutunut tähän tilaan. Olen totaalisesti omaksunut autottoman elämän. Kävelen, pyöräilen ja bussin käyttäminenkin sujuu oikein hyvin. Ihmeellistä, miten sopeutuvainen ihminen on. Kyse ei ole alistumisesta, olen oikein tyytyväinen. Päätökseni ryhtyä päätoimiseksi opiskelijaksi edellytti kustannuksia säästäviä valintoja. Iloa tuo sekin, että säästän luontoa.
Luopumista edeltänyt vaihe oli hankalinta. Kyse oli mielikuvista. Olin jälleen niiden vanki. Kuvittelin, että en pärjää ilman autoa. Arvelin elämästäni tulevan hankalampaa. Tällaistahan se luopuminen usein on, riippumatta siitä, mistä luopuu. Ennakoimme ja epävarmuus luo eteemme filmin, jossa ongelmat ovat pääroolissa. Otamme näytelmän todesta ja teemme melkein mitä vain, jotta meidän ei tarvitsisi luopua. Jos lähden tästä toimimattomasta suhteesta, olen yksin, saan pahempaa tilalle jne.
Vielä niistä autoista. Tiedätkö mikä merkki on kyseessä?
Lenitan juttuja 