Juttelin äsken kaupan kassalla kaverin kanssa, joka on asunut kadulla 15 vuotta. Harmi, että emme voineet rupatella pidempään, mutta sen sain kuulla, että hän viihtyy kadulla. Tyypin olemus ja katse vakuuttivat hänen olevan tosissaan. En aistinut pienintäkään alistumisen merkkiä enkä uhrin olemusta. Vain vaatetus ja varustus antoivat viitteitä kadun miehestä.
Me emme tavanneet ”valintatalon” kassalla, vaan El Corte Inglesissä, jonka arvelen kuuluvan samaan kategoriaan Stockkan kanssa. Tapaamani mies oli britti ja hän kertoi, että ei koskaan palaa Englantiin. Miksi ei? Muun muassa siksi, että Espanjassa ihmiset ovat paljon ystävällisempi, sanoi hän.
Kaveri kertoi elävänsä kiertolaisen elämää. Kauppakassiin mahtui tällä kertaa pari isoa olutta. Viimeisen repliikin mies aloitti katsomalla minua ensin hymyillen suoraan silmiin ja toivotti sitten hyvää joulua. Minä kiittelin ja toivottelin tietysti sitä samaa.
Mitenhän kaveri viettää joulun? Voi olla, että hän on ihan tyytyväinen oloonsa myös jouluna. Itse olen viettänyt ainakin yhden juhannuksen yksin ja lähes kokonaisen joulunkin. Se ei ole aina eikä kaikille helppoa. Ehkä voimallisin tunne, jonka koin oli hylätyksi tulemisen tunne. Se, että en kuulu enkä mahdu joukkoon. Tunne korostuu varmaan siksi, että sekä joulun että juhannuksen teema ja perinne ovat hyvin yhteisöllisiä.
Sanotaan, että täällä Espanjassa perhe on paljon suurempi kuin meillä. Yhdessä ollaan isossa porukassa. En tiedä mahtuuko kaukaisten verisukulaisten lisäksi pöytään myös yksinäinen naapurin mummo tai saksalainen vaihto-opiskelija, jonka apuraha ei riittänyt kotimatkaan.
Avatkaamme sydämemme toisillemme. Siinä aukeaa samassa ovetkin. Se on ihana lahja, kun saa kutsun toisen ihmisen maailmaan, yhteyteen. On aivan turha miettiä, ottaako toinen kutsun vastaan. Se on jo ihan toinen asia. Kutsun vastaanottaminen on suuri lahja saajalle, päätyypä hän sitten mihin tahansa. Ja aivan varmasti myös kutsun esittäminen on lahja sen esittäjälle.
On hienoa ja arvokasta, että vaalimme perinteitä, mutta jos voimme mahdollisesti tehdä hyvää toisillemme tekemällä jotain eri tavalla kuin aiemmin, kannattaisiko meidän ottaa se riski? Mitä menetettävää meillä oikeastaan on? Saattaisimmeko jopa saada jotain uutta?
Eläimet voivat opettaa meille niin paljon. Toivon, että minä ja muut otamme mallia tältä katilta. Olemme yhtä suurta perhettä.
Lenitan juttuja 