Onnellinen reputtaja

Olen juuri reputtanut 400 metrin uintikokeessa. Kyllä minä sen uin, mutta kun matka piti taittua alle kymmenessä minuutissa. Mulla meni siihen 13 minuuttia ja 40 sekuntia.

Minun oli tarkoitus treenata, mutta kun tuli toi hauva ja kaikkea muuta kivaa. Ehkä saan koittaa keskiviikkona uudelleen, vaan tuskin aika paranee lähes neljällä minuutilla. Saisin ehkä mentaaliharjoittelulla kiinni jonkun sekunnin ja kroolilla lisää. Uin tänään rintauintia ja selkää.

Olen väsynyt mutta onnellinen. Enpä nimittäin muista moista koetta ennen tehneeni. Sitä paitsi, olen kehittynyt paljon siitä, kun aloin kurssin helmi-maaliskuussa. Olemme treenanneet kroolia, rintauintia, selkää ja vähän myös perhosta. Olemme opiskelleet uinninopetusta ja vetäneet opetustunnit. Olen saanut paljon, vaikka nyt näyttää kyllä siltä, että 6 opintopistettä jää saamatta.

Tämä on yliopiston kurssi ja mielelläni olisin nuo pisteetkin ottanut. En tiedä onko sillä muuten niin suurta väliä, mutta opintotukiviranomaiset tarkkailevat näitä pisteitä. Tuskin minulla silti on hätää, sillä ne katsovat käsittääkseni myös suoritukseni ennen tänne lähtöä ja minä suoritin Jyväskylässä vuodessa runsaat 80 opintopistettä. Senkin ne varmaan ottavat huomioon, että talvella sattuneen onnettomuuden vuoksi osallistuminen liikuntapainotteisiin kursseihini on ollut vaikeampaa. Olenkohan kirjoittanut tuosta sattumuksesta? Pitääpä tsekata ja palata asiaan, jos ei ole ollut puhetta.

Sen huomasin taas tänään, että mulla olisi kyllä varaa parantaa itseni psyykkausta. Minulla ei myöskään tunnu olevan minkäänlaista kilpailuviettiä tällaisissa tilanteissa. Päinvastoin, annan pitkälle periksi jo ennen kuin olen aloittanutkaan. Otin jalkavaivan kilvekseni ja annoin itseni ymmärtää, että et sinä poloinen voi tuosta hommasta 10 minuutissa selviytyä ja pitäähän sinun ennen kaikkea varoa sitä jalkaa. Saman sanoin opettajallekin, vaan ei häntä kiinnostanut. Ikähyvityksestä en uskaltanut sentään puhua mitään, vaikka sekin kävi mielessä, kun seuraavaksi vanhin opiskelija on varmaan 20 vuotta minua nuorempi. (Minä 49-v).

Ei minun pärjäämiseni ollut jalkavammasta kiinni. Kyllä se jäi uskoakseni kiinni ennen kaikkea tekniikasta ja henkisestä puolesta. No mutta kuten sanottu, olen tyytyväinen. Otin tavoitteeksi uida 400 metriä ja sen tein. Ja kun seuraavaksi teen jotain vastaavaa, osaan ehkä keskittyä enemmän mahdollisuuksiin ja vähemmän ongelmiin ja itseni vähättelyyn. Nyt palkitsen itseni menemällä hymyssä suin päikkäreille.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s