Moneltako kysyit?

”Ota sitä virtsaa tähän purkkiin. Ei tarvita kuin pikkuisen ja tulet sitten takaisin.”
Olen jo kaukana, kun tajuan, että en mitenkään onnistu tällä menetelmä toimimaan eläinlääkärin haluamalla tavalla.

Talsin Vivin kanssa helteen väsyttämänä kotiin. Olen huolissani koirasta, joka on virtsannut kaksi päivää kymmenen kertaa päivässä. Soitan eläinlääkärille ja kerron tyttökoirani hoitavan asiansa niin, että sen takapuoli on melkein maassa, kun se pissaa. Mahdotonta saada lääkärin antama astia alle. Eläintohtori neuvoo minua menemään apteekkiin ja ostamaan sieltä ruiskun. Koiran pitäisi nyt antaa pissiä puhtaalle paikalle ja sitten minä vedän lätäköstä osan ruiskuun. En kyseenlaista ohjetta vaan laahustan apteekkiin, josta joudun ostamaan harmikseni myös turhaa ongelmajätettä, sillä ruisku tulee ilkeän näköisen neulan kera.

Kotona tajuan, että minun pitäisi antaa koiran pissiä vuokraemäntäni parkettilattialle. Miten minä voin sellaiseen pyytää luvan? Sitä paitsi en halua edes tehdä sellaista, koska olen johdonmukaisesti satsannut siihen, että sisäsiistiksi osoittautunut koirien turvakodista tullut ihmeellinen adoptiokoirani, saa minulta vain sisäsiisteyttä tukevaa signaalia.

Olen unohtanut vahvistuslauseeni, joka neuvoo luottamaan. Olen huolissani koirasta ja huoli sekä aurinko ovat puuduttaneet aivoni niin, että salaa jopa yritän saada koiran pissimään lattialle. Siinä käy sitten niin, että koira pissaakin matolle ja minä löydän itseni seuraavaksi mattopyykiltä. Puhun ongelmasta useiden ihmisten kanssa ja soitan uudelleen myös eläinlääkäriin, jolla ei ole minulle antaa uutta neuvoa. Olen tuskastunut ja turhautunut.

Lähden ulos, sillä olen juuri tajunnut, että en todellakaan halua se pissivän sisälle – monestakaan syystä. Oli hienoa huomata tällaisen yksinkertaisen tapahtumasarjan avulla, miten herkästi olin valmis pettämään itseni (ja siinä sivussa tietysti muutkin), kun väsymys ja pelko iskivät päälle. Onneksi sain homman poikki. Päätin, että vedän tavaran ruiskuun kadulla, oli puhdasta tai ei. Homma osoittautuu aika hankalaksi, sillä kadut ovat täällä erittäin mäkisiä. Kävely rentouttaa, alan hengittää vähän syvemmin ja taisin jo unohtaa kädessäni olevan ruiskunkin.

Tapaan ryhmän nuoria. Yksi heistä haluaa tutustua Viviin. Poika kertoo, että hänellä on monta koiraa ja Vivi muistuttaa jota kuta hänen koiristaan. Mahdoinko olla ensin juttutuulella, tuskin. Sen muistan, että en ymmärtänyt kaikkea mitä tämän nuori maksimissan parikymppinen poika sanoi. Juttelemme kuitenkin aika pitkään. Ehdin jo lähteä, kun minulle tuli tunne, että pitääpä palata ja kertoa pojalle virtsanäytteenotto-ongelmasta. Juttelemme taas jonkin aikaa ja minä lähden. Poika huutaa perääni ja toteaa rennosti, ”voisit kokeilla sellaista, että otat pussin ja laitat sen alle, kun Vivi pissaa”. Siinähän se, neroleimaus. Tiesin heti, että noinhan se menee.

Aika mielenkiintosta. Olin jutellut asiasta useille, myös koiraihmisille. Lisäksi yritin saada apua alan ammattilaiselta, eläinlääkäriltä, joka on todella ihana ja osaa palvella. Hänellä oli kuitenkin kiire, kuten hän myöhemmin pahoitellen totesi. Oma luovuuteni ja ongelmartaksukykyni oli niin sanotun ongelmani, hätäni ja harmistukseni lamaanuttama. Sitten tulee puskista nuori kaveri, joka ratkaisee asian. Ja miten yksinkertainen ratkaisu onkaan kyseessä! Sellaisiahan hyvät ideat usein ovat. Ja pakastepusseja nyt löytyy melkein joka kodista, minä kävin sen sijaan eläinlääkärillä ja apteeksissa välineitä hankkimassa.

Olen usean kerran kuullut sanottavan, että jos kysyt sadalta, saat mitä haluat. Tykkään tuosta ajatuksesta.

Vvillä ei ollut virtasulehdusta ja se pissii nyt normaalisi. Minä kerroin salaisista virtsakokeistani vuokraemännälleni/kämppikselleni. Nauroimme ja halasimme. Jatkoin tarinan analysointia ja opin uutta itsestäni sekä ihmisenä olemisesta. Kehotan välättämään stressiä ja väsymystä. Suosittelen pussin käyttöä vastaavalla tavalla pissivien tyttökoirien virtsanäytteen ottamiseen.

Mitenköhän luovuutemme kukkisi ja intuitiomme toimisi, jos osaisimme rentoutua kissan tavoin, monta kertaa päivässä?

Meditointi maistuu taas

Kun saavuin Granadaan viime syksynä, tuntui ohjelmaa olevan niin paljon, että meditointi jäi. Minulla oli yliopistolla kuusi kurssia ja se oli paljon se, kun ottaa huomioon, että kurssit olivat espanjaksi ja kaikki oli muutenkin uutta. Lisäksi otin vielä pari kurssia yliopiston kuluttuurikeskuksesta.

Olin lopettanut aiemmin kiireestä puhumisen päästäkseni siitä eroon ja elämäni oli muutenkin ollut jo pidempään varsin rauhallista. Nyt olin kuitenkin jälleen jatkuvasti menossa. Menoa riitti, varsinkin kun kaikki opinnot eivät suinkaan olleet samassa kaupunginosassa. Kun tuli Granadan kylmä talvi, sain flunssan, joka kesti pari kuukautta. Siihen vielä polven ristisiteen repeäminen. Oli vähän rankkaa, kiitollisuuden muistaminen oli huteraa, vaikka sain voimia muun muassa reikikursilta ja auringosta.

Vasta polvivamman myötä aloin tehdä viisaampia valintoja. Valitsin helmikuussa alkaneelle lukukaudelle vähemmän kursseja. Lisäksi otin 8 viikon shiatsu- ja venyttelykurssit. Olen valintoihin todella tyytyväinen.

Olen meditoinut nyt kuukauden lähes joka aamu ja se tuntuu aivan ihanalta. Olen toivonut, että löytäisin hyvän meditoinnin opettajan ja pääsisin jälleen meditoimaan myös ryhmässä. Niin ikään olen halunnut aloittaa joogan, jota olen jokin verran kokeillut eri opettajien kanssa. Niinpä aloitin viime viikolla kuuden viikon meditointi- ja joogakurssit, jälleen yliopiston kulttuurikeskuksessa.

Molemmat opettajat ovat aivan mahtavia. He käyttävät ihanasti luovuuttaan ja työskentelevät persoonallisesti. Koen olevani todella onnekas, kun saan opiskella heidän johdollaan.

Halutaan vuokrata huone!

Vielä aamulla tämä oli Espanjan perheeni. Esmeralda, Tao-kissa, Danielle, Vivi-koira ja minä. Nyt Danielle on matkalla kohti Chicagoa. Tämä ihastuttava nuori amerikkalaisneito oli ilonamme koko kevätlukukauden. Miten mukavia hetkiä saimmekaan yhdessä viettää.

Olen miettinyt, että miksiköhän Suomessa ei, ainakaan minun tietojeni mukaan, juurikaan vuokrata huoneita? Tiedän mitä eräs espanjalainen tuttavani sanoisi tähän.

”Te siellä pohjoisessa olette etäisempiä, pidätte muutenkin tarkempia ja tiukempia rajoja. Te olette kovia kontroloimaan ja piirinne on pieni. Te pidätte tiukemmin kiinni esimerkiksi lapsistanne ja koiristanne. Meillä kaikki pusuttelevat lapsia ja koirat leikkivät toistensa kanssa.”

Esmeraldalla on kaunis asunto ja hänen elämänsä sai uuden käänteen vuonna 2007, kun hän ja hänen miehensä erosivat. Siitä lähtien hän on vuokrannut kahta huonetta meille ulkomaalaisille opiskelijoille. Asukkaita on tullut eri puolilta maailmaa aina Japania ja Australiaa myöten. Minä olen ensimmäinen suomalainen.

Olen todella kiitollinen siitä, että täällä ihmiset vuokraavat kotejaan tällä tavalla ja erityisen kiitollinen olen tietysti Esmelle, joka on tarjonnut minulle mahdollisuuden asua hänen luonaan. Tämä on mainio tapa päästä lähemmäs vierasta kulttuuria, ihmisiä ja oppia kieltä.

Muistelen, että minun lapsuudessani 60-luvulla huoneiden vuokraus taisi olla yleisempää tai ainakin meidän mummulassa asui yhdessä huoneessa yksi Naimi-täti. Liitämmekö me huoneiden vuokrauksen vain taloudelliseen köyhyyteen ja nyt kun meillä menee taloudellisesti paremmin, emme enää halua vieraita nurkkimme? Toisaalta ei sovi unohtaa, että joka vuosi esimerkiksi moni nuori vaihto-oppilas asuu suomalaisessa perheessä kuin oma perheenjäsen.

Myös Esmeralda sanoo saaneensa paljon. Yhteiselo erilaisten ihmisten kanssa valaisee. Ennakkoluulot vähenevät ja joustavauus lisääntyy. Esmeralda kertoo myös saaneensa ikään kuin matkustaa moneen maahan, koska me kaikki olemme tulleet eri suunnilta.

Esme kuitenkin toteaa, että ei ollut alussa helppo aloittaa vuokrausta. Se oli prosessi. Hän kertoo eläneensä aiemmin melko sulkeutuneessa avioliitossa. Vaikka joskus on vaikeampia hetkiä, hän on erittäin tyytyväinen valintaansa. Esmeraldan mukaan kodin ovien avaaminen uusille kasvoille on ollut ja on, ei vain taloudellisesti tärkeää, vaan ennen kaikkea henkisesti erittäin rikastuttavaa.

Oletamme, että universumi järjesti Esmeraldalle voimakkaan kasvun paikan eli tilanteen, joka pakotti avaamaan ovet. On niin monta tapaa tehdä henkistä matkaa. Tärkeintä on tunnistaa se oma tapa ja me uskomme, että tämä on ollut juuri se oikea Esmelle.

Syksyn tullen Esmeraldan elämään ja taloon asettuvat uudet ihmiset. Kaikki muuttuu koko ajan, hyvä niin. Universumi on jatkuvassa liikkeessä ja sitä on turha vastustella. Thank You. I love You.

Thank You. I love You.

Saan facebookissa paljon hienoja viestejä. Tykkään paljon tästä, joka on alla. Siinä on vaikuttava sanoma ja kaunis kuva. ”Onnellisuus ei koskaan tule heille, jotka eivät arvosta sitä, mitä heillä jo on”, on kuvan viesti.

Oletko kuullut ho’oponoponosta? Se on kiitollisuuspäiväkirjan tavoin loistava apu tämän hetken ja vallitsevan tilanteen arvostamiseen. Tapahtui mitä tapahtui, voit sanoa Thank You. I love You.

Sanat voi lausua äänneen tai niitä voi toistella mielessä itselleen. Kyllä vähenee ”pikkuasioista” stressaaminen, kun tätä tekee jonkin aikaa. Laskujakin maksellessa alkaa tuntea mielihyvää siitä, että on saanut palvelua ja saa niistä nyt maksaa. Sitä kun tulee herkästi pitäneeksi asioita, kuten vaikka puhdasta ja juoksevaa vettä tai makeaa mansikkaa, itsestään selvyyksinä.

Toivotan Sinulle oikein rentoa juhannusta!

Halauksia ja pusuja täältä Espanjan auringosta.

Jälleen onnistunut aamiasherkku

Kuten aiemmin kirjoitin, jatkan raakaruokakokeilujani. Tänään tein hyvän.

1 porkaana, se oli ehkä vähän päälle 10 senttiä
nippu salaatinlehtiä
1/2 avocado
kesäkurpitsaa noin 1 -1,5 dl
1 pieni banaani

Käytän maitotuotteiden sijasta todella terveellistä avocadoa ja teen tehosekoittimella kokonaisuudesta hetkessä syötävää. Nam.

Viimeinen tentti

Luen näillä näkymin viimeiseen tenttiini Granadan yliopistossa. Yksi ihmeellinen vaihe alkaa pikku hiljaa olla päättymässä. Muutama homma yliopistolla on vielä kesken.

Mielenkiintoista nähdä, mitä uutta tulee tilalle. Jännää, sillä enhän minä pari vuotta sitten olisi uskonut istuvani nyt tässä.

Kaikki on hyvin. Toisaalta ei ole kiire mihinkään, mutta sekin tuntuu mukavalta, että kurssit päättyvät. Hyvään fiilikseen vaikuttaa varmasti useanpikin tekijä. Kirjoittelenpa niistä tuonnempana lisää.

Mitä teksin seuraavaksi, jos en pelkäisi? Sitä on kiva pohtia.

Rakastan tätä terassia ja sieltä avautuvaa näkymää.

Asun kauniissa ja hyvin erikoisessa Albaicinin kaupunginosassa. Tuo keltainen talo ja sen ylin kerros, siellä asun ihanien kämppäkaverieni kanssa.

Halun huikea voima

Seisomme koulutoverini kanssa näyteikkunan edessä ja minä ehdotan, että mennään sisään. Yllätyksekseni tyttö sanoo, että emme voi tehdä sitä, jos emme osta mitään. Hän pitää yllytyksestäni huolimatta päänsä. Olimme tuolloin ehkä 11-vuotiaita ja me pikkutytöt olimme juuri aloittaneet keskikoulun kuntamme keskustassa. Ei meillä omalla kylällä mitään kauppoja ollut, ruokakauppaa lukuunottamatta.

Pitkään ihmettelin tytön kommenttia. Pidin häntä ja hänen perhettään kummallisena ja meni kauan ennen kuin aloin tarkastella omia uskomuksiani, pelkojani ja ennakkoluulojani.

Halu on siitä ihmeellinen tunne, että se saattaa hukuttaa jopa häpeän, uskomukset ja pelkon, ainakin hetkeksi. Toisaalta saatamme joskus roikkua pitkäänkin siinä välimaastossa. Niin tekisi mieleni, mutta….. Aina olen halunnut, mutta… Kyllä minäkin, mutta….

On hauska katsella, miten espanjalaiset tyydyttävät sosiaalisuuden tarvettaan. Halu olla siellä missä tapahtuu ja missä muutkin ovat, taitaa olla niin suuri, että se ajaa yli tai ainakin ohi lähes kaiken muun, myös kiireen. Miten monta kertaa olenkaan törmännyt asuntonsa edessä kadulla istuviin mummoihin ja pappoihin, jotka katsovat minua, ohi kulkijaa, silmä tarkkana.

Viikon raakaruoka

Olen tällä viikolla herätellyt luovuuttani ja hemmotellut kehoani kokeilemalla erilaisia raakaruokasekoituksia. Tässä maukkain soseeni:

Annos yhdelle hengelle:
1 kiwi
2-3 pientä luumua
1/2 avocado
noin 8-12 saksanpähkinää
1/2-1 dl kurkku
Salaatinlehtiä

Mielellään saavat olla luomua kaikki, mutta jos se ei ole mahdollista, niin satsaisin salaatinlehtiin, koska salaatti on niin ohutta eikä sitä voi kuoria. Kurkun laitoin kuorien kera, koska käytin luomua. Sose on maukas myös ilman kurkkua. Luumut olivat kuivia, koska muuta en kaapista löytänyt. Salaattia laitan välillä enemmän ja toisinaan vähemmän riippuen ehkä vähän myös kurkun määrästä. En ole tarkka määrissä, mutta varmaankin aina laitan vähintään 3-4 isoa lehteä. Kannatta myös kokeilla eri salaattivaihtoehtoa. Laitan ainekset syvään kapeaan astiaan ja teen soseen sauvasekoittimella. Järjestyksellä ei ole väliä, kunhan ei laita pähkinöitä päällimmäiseksi. Helppoa ja nopeaa.

Toiselle sijalle pääsi muutoin sama kokoonpano, mutta korvasin luumut ja kiwin mehukkaalla luomupäärynällä. Tämä on edellistä huomattavasti makeampi vaihtoehto.

Suosittelen näitä soseita aamu-, väli- tai iltapalaksi. Voin sanoa, että vatsani toimii erittäin hyvin, kun aloitan näillä aamuni, vaikka ei minulla juuri koskaan ole ollut vaikeuksia vatsan toiminnan kanssa.

Kannattaa leikkiä ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Mikään ei voi mennä vikaan. Tuli mitä tuli, tiedät syöväsi terveellistä.

Granadassa jopa kiwi ja avocado ovat lähiruokaa ja minulla on naapurissa kauppa, josta niitä ja monia muita herkkuja saa luomuna. Jatkan testailua ja pidän sinut ajan tasalla.

Kuvan hedelmät ja vihannkset ovat luomua. Kiva rakennella erilaisia kokonaisuuksia. Etsivä löytää.

Kämppäkaverini Tao

Eikös ole upea tämä meidän Tao? Se on yksi neljästä kämppäkaveristani Granadan Albaicinin kaupunginosassa. Meitä on täällä kaikkiaan kuusi tyttöä. Uusin asukki on nuori koirani Vivi. Taon ja Vivin lisäksi huoneistossa asuvat mukava espanjalainen vuokranantajani Esmeralda ja upea nuori amerikkalaisneito Danielle.

Muutin tänne neljä kuukautta sitten. Kerroin reilusti asunnon omistajalle kissa-allergiastani, mutta myös siitä, että elän käsityksessä, että olen nykyisin oireeton. Olin saanut pohjaa väitteelleni viettämällä muutaman kerran aikaani asunnoissa, joissa on kissa tai useampi. Nainen sanoi, että kokeillaan, miten minun käy. Niin minä sitten kannoin tavarani sisään. Tällainen kimppa-asuminen on muuten mielestäni mainio tapa oppia kieltä ja kulttuuria, siksi en halunnut asua yksin.

Palataanpa allergiaan, en ole koko neljän kuukauden aikana saanut minkäänlaisia oireita Taosta! Enkä ole pakoillut kissaa, vaan olen viettänyt sen kanssa aikaa sitä silitellen. En voi silti sanoa olevani allergioista vapaa, koska keväällä aivastelin puistoissa ja nenä oli tukkoinen. Ilmassa oli jonkin aikaa jotain… en tiedä, kauniita kukkia ainakin. Sain kerran myös nyppyjä käsiini rapsuteltuani kymmeniä koira yhden illan aikana. Olen tehnyt niin monta kertaa, myös myöhemmin, mutta vain toisella kerralla tuli tuo reaktio.

Jaksan iloita siitä, miten sisäisesti viisas olin, kun ensimmäisen kerran määrätietoisesti jätin allergialääkkeen ottamatta mennessäni ”kissataloon”. En antanut valtaa lääkkeelle enkä menneelle. Minulla oli nimittäin monta ikävää kokemusta siitä, miten melkeinpä hankasin silmät päästäni ollessani vierailulla kissojen kotona. Ei kiva. Myös testit, jotka tehtiin aikuisiällä vahvistivat tuon allergian. Tähän asti olen olettanut, että vain lasten allergiat häviävät iän myötä. Enkä edes tiedä onko allergia hävinnyt vai mistä tässä on kyse, mutta oireeton olen. Se tuntuu ihmeeltä ja riittää minulle.

Tao ja Vivikin tulevat aika hyvin toimeen keskenään. Tosin välillä Vivi saa kohtauksia, juoksee lähelle Taoa ja alkaa haukkua. Vivi selvästi haluaisi kovasti tutustua lähemmin, mutta pelko voittaa. Näyttää siltä, että 15-vuotias Tao on hyvin selvillä Vivin lapsellisuudesta, eikä näin ollen ota asiasta paineita.

Jännitin Vivin tuloa en vain sen vuoksi, että miten se pärjää Taon kanssa, vaan oletin, että vuokraemäntäni ei halua koiraa taloon. Rohkenin kertoa toiveistani ja tunteistani ja hän totesi yllättäen, että kyllä se sopii. Itseasiassa hän sanoi aivan samat sanat kuin silloin, kun minä astelin taloon allergiapeikon kanssa. Hän sanoi, että kokeillaan, katsotaan miten meillä menee. Myöhemmin kiittelin häntä tuosta ajattelutavasta ja hän totesi olevansa sellaiseen nyt valmis. Vielä jokin aika sitten hän olisi kertomansa mukaan kieltäytynyt toivottamasta Viviä tervetulleeksi.

Ajatukseni ovat jälleen yllättäneet minut. Mielessäni on nimittäin käynyt, että eipä sitä tiedä, vaikka minäkin vielä kissan ottaisin. Niin se on, kun antaa mahdollisuuden sellaiselle, mistä ei usko oikein edes pitävänsä tai mitä ei tunne, seuraukset voivat olla yllättävät.

Herääs ny!

Noin tapasi tyttäreni sanoa minulle tämän tästä muutama vuosi sitten. Taisi olla muotia. Vaan ihan paikallaan. Sitä luulee olevansa hereillä, kunnes yhtäkkiä herää. Tässä yksi esimerkki:

Hiukseni värjättiin viimeisen kerran viime vuoden elokuussa. Homma jäi, kun vaihdoin maata ja sanovat, että Espanjassa käytetään erittäin voimakkaita aineita. Nyt tuntuu ihan luonnolliselta, että jatkan tällä linjalla myös kotiin palattuani. Aika erikoista, että en ole asiaa aiemmin kyseenalaistanut. Ehkä tarvitsin pienen paussin herätäkseni. Hyvä, että minulle järjestettiin sellainen.

(Oho, onpas mulla paljon raitoja takana. En kyllä muista minä vuonna minulle on niitä laitettu. Voiko aurinko värjätä näin?)

Melkienpä sattuu levitellä tällaisia ajatuksia, koska tunnen monta upeaa alan ihmistä ja tiedän, että tällä työllä moni elättää itsensä, mutta luonnollisuus, toisin sanoen se terveellisempi vaihtoehto, on vaan niin tärkeää minulle nyt. Kyllä minä aion partudeiden palveuita jatkossakin käyttää. Tykkään kaikista hoidoista ja kannatan kumppaneita, jotka käyttävät mahdollisimman ekologisia tuotteita, jotka on tuotettu niin, että eläimet eivät ole niistä kärsineet.

Kun jollekin asialle alkaa olla valmis, alkaa nähdä enemmän tuota valintaa tukevia merkkejä. Olen viime aikoina nähnyt useammankin jutun, joiden sankarit ovat lopettaneet hiustensa värjäämisen.

(Onneksi mulla on pitkät kädet. Sain kuvan napattua.)