Kämppäkaverini Tao

Eikös ole upea tämä meidän Tao? Se on yksi neljästä kämppäkaveristani Granadan Albaicinin kaupunginosassa. Meitä on täällä kaikkiaan kuusi tyttöä. Uusin asukki on nuori koirani Vivi. Taon ja Vivin lisäksi huoneistossa asuvat mukava espanjalainen vuokranantajani Esmeralda ja upea nuori amerikkalaisneito Danielle.

Muutin tänne neljä kuukautta sitten. Kerroin reilusti asunnon omistajalle kissa-allergiastani, mutta myös siitä, että elän käsityksessä, että olen nykyisin oireeton. Olin saanut pohjaa väitteelleni viettämällä muutaman kerran aikaani asunnoissa, joissa on kissa tai useampi. Nainen sanoi, että kokeillaan, miten minun käy. Niin minä sitten kannoin tavarani sisään. Tällainen kimppa-asuminen on muuten mielestäni mainio tapa oppia kieltä ja kulttuuria, siksi en halunnut asua yksin.

Palataanpa allergiaan, en ole koko neljän kuukauden aikana saanut minkäänlaisia oireita Taosta! Enkä ole pakoillut kissaa, vaan olen viettänyt sen kanssa aikaa sitä silitellen. En voi silti sanoa olevani allergioista vapaa, koska keväällä aivastelin puistoissa ja nenä oli tukkoinen. Ilmassa oli jonkin aikaa jotain… en tiedä, kauniita kukkia ainakin. Sain kerran myös nyppyjä käsiini rapsuteltuani kymmeniä koira yhden illan aikana. Olen tehnyt niin monta kertaa, myös myöhemmin, mutta vain toisella kerralla tuli tuo reaktio.

Jaksan iloita siitä, miten sisäisesti viisas olin, kun ensimmäisen kerran määrätietoisesti jätin allergialääkkeen ottamatta mennessäni ”kissataloon”. En antanut valtaa lääkkeelle enkä menneelle. Minulla oli nimittäin monta ikävää kokemusta siitä, miten melkeinpä hankasin silmät päästäni ollessani vierailulla kissojen kotona. Ei kiva. Myös testit, jotka tehtiin aikuisiällä vahvistivat tuon allergian. Tähän asti olen olettanut, että vain lasten allergiat häviävät iän myötä. Enkä edes tiedä onko allergia hävinnyt vai mistä tässä on kyse, mutta oireeton olen. Se tuntuu ihmeeltä ja riittää minulle.

Tao ja Vivikin tulevat aika hyvin toimeen keskenään. Tosin välillä Vivi saa kohtauksia, juoksee lähelle Taoa ja alkaa haukkua. Vivi selvästi haluaisi kovasti tutustua lähemmin, mutta pelko voittaa. Näyttää siltä, että 15-vuotias Tao on hyvin selvillä Vivin lapsellisuudesta, eikä näin ollen ota asiasta paineita.

Jännitin Vivin tuloa en vain sen vuoksi, että miten se pärjää Taon kanssa, vaan oletin, että vuokraemäntäni ei halua koiraa taloon. Rohkenin kertoa toiveistani ja tunteistani ja hän totesi yllättäen, että kyllä se sopii. Itseasiassa hän sanoi aivan samat sanat kuin silloin, kun minä astelin taloon allergiapeikon kanssa. Hän sanoi, että kokeillaan, katsotaan miten meillä menee. Myöhemmin kiittelin häntä tuosta ajattelutavasta ja hän totesi olevansa sellaiseen nyt valmis. Vielä jokin aika sitten hän olisi kertomansa mukaan kieltäytynyt toivottamasta Viviä tervetulleeksi.

Ajatukseni ovat jälleen yllättäneet minut. Mielessäni on nimittäin käynyt, että eipä sitä tiedä, vaikka minäkin vielä kissan ottaisin. Niin se on, kun antaa mahdollisuuden sellaiselle, mistä ei usko oikein edes pitävänsä tai mitä ei tunne, seuraukset voivat olla yllättävät.