Paluu Suomeen

On aika lentää pohjoiseen. Ei nyt ihan vielä, mutta runsaan parin viikon päästä. En halunnut kirjoittaa otsikkoon kotiin palaamisesta, sillä en osaa liittää kotiani maahan tai paikkakuntaan samalla tavalla kuin liitän sen kehooni. Olen aiemminkin sanonut, että kehoni on kotini ja niin minä tunnen nytkin.

Tunnen vahvasti, että on oikea aika tulla Suomeen, mutta en osaa sanoa tulenko jäädäkseni. Palaanko Granadaan, en osaa sanoa. Tosin tänne minua vetää ajatus siitä, että voin monin tavoin auttaa nelijalkaisia ystäviäni, ihmisten hylkäämiä koiria ja kissoja. Tiedän kuitenkin, että voin auttaa niitä Suomestakin käsin.

Nautin Granadan kauniista maisemista ja lämpimistä kesäilloista. Huikein kokemus on kuitenkin ollut olla mukana porukassa, jossa todella viihdyn. Mietin syitä ja niitä on useita. Meitä yhdistää yhteinen asia, jonka eteen olemme valmiit antamaan paljon. Vaikka homma on välillä raskasta, me nauramme usein. Meillä ei yllätyksekseni näytä olevan tarvetta muuttaa toisiamme ja meillä on aikaa toisillemme.

Meitä yhdistää halu parantaa maailmaa edistämällä kissojen ja koirien hyvinvointia. Olemme kaikki vapaaehtoisia yhdistyksessä, joka ylläpitää koirien ja kissojen turvakotia. Hylättyjen eläinten auttamisen lisäksi työskentelemme koirien ja kissojen sterilisointien puolesta. Vielä ennen Espanjaan tuloa en ollut kovin innoissani eläinten sterilisoinnista vaan suosin luonnomukaisia ratkaisuja. Nyt, kun olen nähnyt täällä erilaisen maailman, olen totaalisesti kääntänyt kelkkani.

Olen siis tulossa Suomeen, mutta en vielä tiedä minne asetun. Terveystieteiden maisterintutkinto Jyväskylässä on kesken eli Jyväskylään muutto olisi yksi luonnikas vaihtoehto. Vaan enpä tiedä. Haluan ensin käydää selvittämässä laitoksella, miten paljon minulla on vielä istumista. Sitä paitsi minusta tuntuu vahvasti, että olisi liian aikaista tehdä valinta vaikkakin järjellisesti ajateltuna pari viikkoa on lyhyt aika. Odota rauhassa -tunne on kuitenkin erittäin vahva.

Toinen ääni päässäni piikittelee, ”sinun on nyt mietittävä ja tehtävä ratkaisuja ja sitten ryhdyttävä hommiin asunnon etsimiseksi jne.”. Toinen ääni, tai oikeammin tunne, viestii rauhallisesti, ”ei hätää, kaikki on hyvin Lenita. Keskity sinä nyt vain eläinten auttamiseen, kaikki järjestyy hienosti, kun palaat Suomeen.

Uskon tuota vakaata tunnetta. Se toinen ääni nimittäin viestii alhaisin keinoin kuittaillen, että olen vastuuntunnoton, jos kaikki ei ole selvää ennen kuin palaan. Se muistuttaa myös menneestä… juuri tuollainen sinä olet aina ollut ja mitä siitä on seurannut… Se vertaa sanomalla muun muassa, että kyllä kaikki kunnon ihmiset jo olisivat….. Ymmärrän, että nämä viestit tulevat pelosta. Miksi siis kuuntelisin sitä, jos rinnalla kulkee vahva tunne sitä, että kaikki järjestyy ja etenet oikealla tavalla, vaikka muu maailma olisi toista mieltä? En suostu entiseen (minulle niin luonteva) tapaani murehtia, vaan keskityn koirien ja kissojen auttamiseen.

Uusilla ystävilläni on omia ja sijaiskoiria. Kohta lähdemme puistoon niiden kanssa. En väsy katselemaan, miten ne nauttivat toistensa seurasta, yhdessä juoksemisesta ja painista. Vaikka olen lähes koko elämäni elänyt koirien kanssa, vasta täällä olen sisäistänyt, miten sosiaalisia eläimiä ne ovat. Sitä paitsi, miten erilainen koira minulla kotona onkaan, kun se on saanut touhuta tunnin pari kavereidensa kanssa.

Olen muuten luonut facebookiin sivuston, joka löytynee tällä tekstillä: Espanjankoirienjakissojenystävät