Suulas señorita

Olen juuri kuullut pari suomalaisia ja espanjalaisia vertailevaa tarinaa, joissa sanotaan, että espanjalaiset puhuvat tauotta ja suomalainen ei saa suunvuoroa. Hän ei kerta kaikkiaan tiedä, milloin on hänen vuoronsa avata suunsa.

En ole koskaan kokenut noin. Vaikka espanjankielentaitoni on vajavainen, olen ottanut oman tilani ja pitänyt sitä keskustelutyyliä ihan normaalina ja erittäin luontevana.

Puhun myös toisten päälle sikäläisen tavan mukaan. Hieman häpeän tunnustaa moista, sillä koen sen olevan meidän kulttuurissamme pahe ja merkki siitä, että toisen mielipide ei kiinnosta. Olen eri mieltä. Huomaan nimittäin usein innostuvani puhumaan enemmän juuri silloin, kun toinen saa minut syttymään mielenkiintoisilla näkemyksillään. Toisaalta puheeni määrä kasvaa usein myös silloin, kun tunnen oloni epävarmaksi. En silti tarkoita etteikö tilan antaminen toiselle olisi hyve. Ja todellakin tiedän, että kuunteleminen on erittäin palkitsevaa. Minusta on ihana kuulla ihmisen juttuja.

Espanjassa suulautta ei tarvitse hävetä. Tosin enhän minä siellä ole, johtuisiko kielitaidosta, suulaimpien joukossa. Onkohan siellä muuten mahdollista olla liian puhelias ja innokas? Suomessa olen usein hävennyt noita ominaisuuksiani. Alakoulussa opettajat eivät tykänneet moisesta, mutta toisaalta myöhemmin kauppaoppilaitoksessa jotkut maikat palkitsivat siitä, että halusin kysyä, kyseenalaistaa ja keskustella.

Olen usein kokenut olevani puheliaisuuteni ja innokkuuteni vuoksi kovin erilainen, hankala ja outo. Minun on ollut vaikea hyväksyä näitä puolia itsessäni. Tässä mielessä olen kokenut olevani Espanjassa omalla maallani. Se on rentouttavaa. Toisaalta tunnen sikäläisiä, jotka ovat varsin hiljaisia. Kaikenlaisiin yleistyksiin kannattaa suhtautua varauksella.

Aion rakastaa myös tuota höpöttäjää täydestä sydämestäni. Sitä puolta minussa, joka innostuu niin mielettömästi, sitä jonka kontrolli pettää, ja puhe virtaa. Siinä on jotain lapsenomaista, hyvässä ja pahassa. Nurja puoli on varmasti se, että tuossa tilassa en totta vieköön tee riittävästi taukoja, jotta sellaisia kaipaavat saisivat sanavuoron. Sen vaan haluan sanoa, että älkää ottako sitä pahalla. Minä rakastan puhumista ja puheseura saattaa hullaannuttaa minut. Onnistun silloin pidättelemään itseäni aika heikosti.

Muistutan tässä mielessä varmaan espanjalaisten ohessa myös ”perusamerikkalaista”. Se selittänee sen miksi viihdyn Yhdysvalloissa. Olen tainnut olla edellisessä elämässäni etelä-amerikkalainen.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

4 vastausta artikkeliin “Suulas señorita”

  1. Jokainen höpöttäköön tyylillään! Ja älä vaan lopeta omaa höpisemistäs….
    Ja härreguud, että on upea kuva!!! Kuin joku missi suunnilleen…

    Tykkää

    1. Kiitos Susanna 🙂 Joo kyllä se on parempi hyväksyä vaan kaikki ja katsoa mihin se kantaa. Tykkään itsekin noista kuvista, vaan ei ne ihan tuoreita oo. Laskeskelin, että 5-6 vuotta sitten ne otettiin. En ole tänne paljon omia kuvia laittanut, mutta ajattelin, että juuri nämä kuvat sopivat nyt tähän juttuun. Iltapukukin on Espanjasta 🙂

      Tykkää

  2. Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia espanjalaisten ja suomalaisten suulaudesta! Olen murrosikäisestä asti joutunut Suomessa hillitsemään itseäni puhumisessa ja opettelemaan, miten annetaan muille tilaa (puhekumppanille esitetyt kysymykset on muuten hyvä keino saada omaa aktiivisuutta vähän purettua ja antaa toiselle mahdollisuus kertoa omista näkemyksistään tai kokeumuksistaan!). Madridissa vaihdossa ollessa ei sitten tarvinnut hillitä itseään oikeastaan yhtään, se oli ihanaa! Tietty se vieraan kielen puhuminen rajoitti omaa reaktionopeutta, mutta silti. 🙂

    Onnittelut muuten tässä samalla 18080 päivän täyttymisestä ja kiitokset ihanasta blogista!

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Anna sekä viestistä että onnitteluista ja palautteesta! No kyllä tuntuvat kokemuksemme olevan samanlaisia 😀 Hienoa, että sinullakin oli tuo vaihto ja sait tuntea, miten rentouttavaa se on, kun omaa puheliaisutta ei tarvitse jännittää tai kontroloida.

      Se on kyllä aikamoinen vastakohta siihen, mihin noin yleisesti olen tottunut täällä Suomessa. Toisin täälläkin se riippuu ihmisistä. Olen huomannut, että minulla ei ole mitään ongelmaa keskustella, niiden harvojen tuttavieni kanssa, jotka joidenkin tuntemieni ihmisten mukaan, ovat sellaisia, että heiltä ei saa suunvuoroa. Sehän se juju on tässäkin, että minä otan sen suunvuoron, en odota, että se annetaan minulle. Näiden suupalttien kanssa juttu kulkee oikein luonnikkaasti ja tasapuolisesti. Tästä tuli mieleen, että on paljon niitä, jotka eivät haluakaan olla äänessä. Olen nyt tässä ajatellut lähinnä niitä, joita meidän räpätätien ja -setin höpötys häiritsee.

      Rakastan kysymysten tekemistä. Jotenkin ajattelen, että sitä varten olen täällä, mutta usein käy niin, että innostun niistäkin niin paljon, että alan paasata. Pääni tuottaa näkökulmia kuin ilotulitusraketti säteitä ja joskus niin nopeastikin, että toinen on vasta pääsemässä vauhtiin ja siinä minä sitten tallon päälle.

      Minkälainen olisi sellainen maailma, jossa kaikki olisivat samanlaisia? Ei taatusti ole sattumaa, että meistä jokainen on ainutkertainen – omanlaisensa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s