Kello on kaksi yöllä ja naapurista kuulunut ilonpito on juuri levinnyt käytävälle. Syöksyn ovelle ja näen edessäni nuoren miehen. Tervehdimme. ”Ei sulla sattuis oleen kännykkää siinä”, kysyn. Onhan hänellä.
”Viittisitkö soittaa mulle? En meinaan löydä omaa puhelintani mistään”. Ja niihän tuo tekee, kunhan ensin annan numeroni. Kuulen ovelle soittoäänen ja pyydän kaveria odottamaan hetken. Palaan tyytyväisenä takaisin kännykkä kädessä ja kiitän nuorta miestä avusta.
Vasta suljettuani oven tulen ajatelleeksi tilanteen hupaisuutta. Oletettavasti tähän aikaan käytävillä hilluva nuoriso saa yleensä mieluumminkin huutia kuin ilon palvella.
Meno rauhoittui, minä sain monitoimilaitteeni ajastettua ja pistin pääni tyynyyn.
Kannattanee kehitellä ja kokeilla vastaavanlaisia yhteistyökuvioita myös melun torjuntaan ja moneen muuhun vaivaan.
Lenitan juttuja 