Koko kansan talkoot

Ajelin eilen iltasella Netan kanssa pitkin Tampereen Hämeenkatua, kun kuulin sattumalta radiosta uutisen, jossa kerrottiin kansanedustajien mahdollisesta palkanalennuksesta ja siitä, että Häkämies oli laskenut omaa palkkaansa. Edellisenä päivänä korviini oli tietysti kiirinyt vastaava presidenttiä koskeva uutinen.

Siinä Tampereen keskustassa ajaessani ja uutisen kuullessani liikutun – jopa siinä määrin, että muutama kyynel virtasi pitkin poskia. Yllätyin noin vahvasta reaktiosta. Aiemmin olin varsinainen itkupilli, mutta nykyisin kyynelehdin harvemmin. Enkä kyllä muista milloin julkiset rahaan liittyvät uutiset olisivat saaneet minut tällä tavalla liikuttumaan. Nyt oli kyse paljon muustakin kuin rahasta.

Uskon, että minua kosketti viestin symbolinen arvo. Pidin siitä, miten Niinistö uudenvuodenpuheessaan muistutti, että jokainen voi pohtia, miten voisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Sitä puhetta, jossa neuvotaan tai arvostellaan muita, mutta ei katsota peiliin ja toimita itse, on niin paljon. En oikein usko sellaisen kantovoimaan. On hienoa nähdä puhujan, tässä tapauksessa Suomen tasavallan presidentin, ottavan tueksi konkreettisen askeleen. Minua kosketti tässä kovasti myös se, miten yksi siirto usein johtaa seuraavaan. Toivottavasti se johtaa isompaankin liikehdintään. Vaihteeksi myönteisiä ja erilaisia uutisia. Ei ihme, että kehoni itki ilosta.

Seuraan silloin tällöin Canal Sur -nimiseltä eteläespanjalaiselta TV-kanavalta ohjelmaa, jossa ihmiset soittavat lähetykseen ja tekevät ohjelmassa esitellyille avuntarvitsijoille lahjoituksia. Yleensä tarvitaan rahaa. Ohjelmassa liikkuu rahan ja tunteiden lisäksi esimerkiksi ruokaa, huonekaluja, remonttiapua ja työpaikkoja. Joskus käytetty pyörätuoli tuo suuren avun. Ohjelmaan soittavat ja vähistään antavat usein jopa työttömät ja pienituloiset eläkeläiset. Kaikki lausuvat kannustavia ja vahvistavia sanoja tukalassa tilanteessa elävälle.

Voi olla, että espanjalaiset selviävät lamasta varsin vähin henkisin vaurioin. Otaksun sitä siksi, että siellä lähimmäisen auttaminen taitaa olla normaalimpaa kuin meillä. Tuntuu ihmeelliseltä kuulla pienituloisen kolmekymppisen soittavan ja lahjoittavan lomaansa varten keräämänsä rahat rahattomalle ja velkaantuneelle ikääntyneemmälle naiselle, joka hoitaa halvaantunutta tytärtään ja tämän pientä lasta kotonaan. Minusta tuntuu, että me olemme tässä mielessä erilaisia. Ja hassua kyllä, niin taidetaan kuvitella Espanjassakin, sillä kerran, kun he ylistivät ohjelmassa andalusialaisten anteliaisuutta ja yhteishenkeä, he arvelivat, että ei tämä onnistuisi kylmässä maassa, kuten Suomessa. Toivon, että sekä nämä upeat ihmiset että minä olemme tällä kertaa väärässä.

Se on muistaakseni ihan tutkimuksinkin osoitettu, että jo pelkkä tieto siitä, että tarvittaessa saa apua (ei jää ja ole yksin), vaikuttaa elämänlaatuun. Sellaisen tietoisuuden ja mielikuvan varassa on helpompi hengittää ja uskoa, että kaikki aina järjestyy. Tuen muoto tietysti vaihtelee tarpeen mukaan ollen joskus rahaa ja toisinaan lähimmäisen hyväksyvää läsnäoloa, usein näitä molempia ja välillä vielä jotain muuta.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s