Koiran kanssa duuniin

Mitäs tuumisit, jos koiriasi olisi tervetullut mukaasi töihin? Taitaa olla harvinainen mahdollisuus, mutta ei mahdoton.

Henkinen opettaja Eckhart Tolle vieraili runsas vuosi sitten Googlessa ja oli otettu yrityksen energiasta ja henkilökunnan avoimuudesta. Hän oli nähnyt meditointihuoneet ja piti ihanana (käyttäen tätä sanaa) koirien läsnäoloa yrityksessä.

Koiran läsnäolo vaikuttaa Tollen mukaan erittäin myönteisesti työpaikan ja kodin energiakenttään. Koira on osa luontoa. Se ei ajattele ja se rakastaa meitä sellaisina kuin olemme. Kun ihminen silittää tai vaikkapa vain katsoo koiraa, hän irtaantuu hetkeksi omista ajatuksistaan. Se vapauttaa ja synnyttää voimakkaan mielihyvän tunteen. Tähän perustuu Tollen mukaan se, miksi useimmat ihmiset pitävät koirista ja haluavat olla niiden kanssa tekemisissä.

Tolle jatkaa todeten, että on myös jonkin verran ihmisiä, jotka välittömästi tuomitsevat koiran, eivätkä näin ollen pääse nauttimaan tästä mahdollisuudesta. Tolle puhuu koirista, koska niitä on Googlen toimitiloissa, mutta sanoo saman vaikutuksen olevan kissalla. Keinoja päästä irti, edes hetkeksi, omasta ajatusvirrasta, on toki muitakin, hän toteaa ja antaa haastattelussa moniakin vinkkejä.

Googletus osoitti, että Google omien sanojensa mukaan todellakin on koiraystävällinen yritys ja koirat ovat erittäin tervetulleita mukaan töihin. Edellytys on tietysti se, että koira pärjää ja osaa käyttäytyä. Kissoihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta töihin ei niillä ole tulemista.

Minä haaveilin joulun aikaan, että koirani voisivat osallistua järjestämiini tilaisuuksiin. Se ei onnistunut silloin, mutta kyllä minä sen vielä toteutan.

Saksalainen nykyisin Kandadassa asuva henkinen opettaja, luennoitsija ja kirjailija Eckhart Tolle tunnetaan muun muassa kirjoistaan Läsnäolon voima ja Uusi Maa. Haastattelu, johon viittaan http://www.youtube.com/watch?v=qE1dWwoJPU0 Koiria käsitellään, kun haastattelu on kestänyt 37 minuuttia.

Luottamusta luomassa

Nuori mies seisoo tuulikaapissa toinen käsi kattoon kurkottaen. Tajuan, että kyse ei ole jumppatuokiosta, sillä hänen vieressään pienessä tuulikaapissa könöttää polkupyörä. Pyörän lukko on jäätynyt ja katon rajasta virtaa lämmintä ilmaa, jotta kylmä ei pääsisi eteiseen. Mies kurkottaa kohti tuota lämpöä. ”Ei ole aikaa lähteä ylös lämmittämään avainta muilla konstein”, sanoo mies ystävällisesti. Kaipaamme lukkosulaa ja rupattelemme hetken, toivottelen onnea ja jatkan matkaani.

Astun tuulikaapista eteiseen ja arvelen avun saapuneen, sillä edessäni on nyt pari nuorta miestä. Eikä heillä näytä edes olevan kiire, tekevät jotain talon hommia. Kerron tilanteen ja tiedustelen olisiko pojilla lukkosulaa. Ei ollut, eivätkä he muutoinkaan vaikuttaneet kiinnostuvan eteensä auenneesta auttamisen mahdollisuudesta, joten jatkan matkaani.

Hississä hoksaan, että minullahan on tuikkukynttilöitä. Kipaisen hakemassa yhden ja palaan alas. Juuri kun olen avaamassa hissin ovea, tunnistan päässäni seuraavan ajatuksen ”kunpa hän olisi vielä siellä, jotta en ole tehnyt tätä turhaan, jotta pääsen auttamaan, pääsen pelastamaan ja poika saa kokea tulleensa autetuksi ”.

Heti perään tuli toinen tietoisuus, joka armollisesti ja huvittuneesti, mutta vakuuttavasti viesti ”voi noita ajatuksia, joita päähän pälkähtää. Tärkeää ei ole sinun roolisi, vaan se, että asiat järjestyvät. Kaikki on hyvin, kävi niin tai näin. Ja muistathan, mies haluaa jo olla toisaalla.”

Olin välittömästi kiitollinen tarinasta ja ennen kaikkea siihen liittyvästä pelon ja rakkauden dialogista, egohan on pelosta ja rakkaus on syvin olemukseni.

Myöhemmin tarina antoi lisää. Se muistutti minua siitä, että minun ei tule rakentaa riippuvuuksia, vaan luoda vapautta, onpa kyse puolisostani, asiakkaastani tai lapsestani. On suuri ilo auttaa ja palvella, mutta vielä tärkeämpää on luottaa ja lähteä sitä, että toinen aina pärjää ja saa mennä, kun aika on.

Rakkaus laihduttaa

Laihdutuskuurit eivät toimi, jos käsitys elämästä, itsestämme, kiloistamme ja ulkonäöstämme ei muutu. Rakkaus laihduttaa, muu repii. Tarkoitus ei ole kääntää itsellemme ja valinnoillemme selkäämme, vaan hyväksyä ne, jokainen kilo ja jokainen syöty Fazerin sininen. Niin kauan kuin juoksemme itseämme karkuun, meitä ahdistaa ja meidän on vaikea sitoutua ja saada aikaan pysyviä muutoksia.

Vaikka kuinka olisimme siivonneet, meillä kaikilla on kaapissa omat luurankomme, on siis turha verrata itseään muihin. Sen sijaan olkaamme itsellemme armollisia. Olemme aina tehneet parhaamme niillä voimavaroilla, jotka meillä on kulloinkin ollut.

Jos minä saisin auttaa rakkaita sisariani painonpudotuksessa, unohtaisimme laihdutuksen välittömästi. Keskittyisimme rakkauteen, lempeyteen ja muuhun kauniiseen, kunnes harhamme katoavat ja näemme jälleen kauniin itsemme. Ylipaino on rakkauden kutsu, kuten muutkin ”ongelmamme”.

Mitä uskollisempia olemme itsellemme ja mitä selkeämmin tiedostamme täydellisyytemme, samoin kuin sen, että meillä saa mennä hyvin, sitä varmemmin alamme tarjota kehollemme tätä ajatusta tukevaa sapuskaa. Ja meissä on kaikki viisaus, tehdä oikeita valintoja. Se palautuu muistiimme, kun saamme kadottamamme yhteyden takaisin. Silloin tiedämme, miten paljon ja mitä annamme kauniille kehollemme polttoaineeksi, jotta se voi eheyttää itsensä ja pitää yllä tasapainoa, jota terveydeksi kutsutaan.

Yksi itsehoitovinkki on kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen. Jos haluat kokeilla, kirjoita päivittäin viisi asiaa, joista olet kiitollinen. Erään tutkimuksen mukaan keino vähensi osallistujien tyytymättömyyttä kehoonsa ja monet tutkimukset osoittavat, että kiitollisuusharjoitukset edistävät hyvinvontia monella tavalla.

Onko sinulla kokemusta kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisesta?

Kirjoitatko kiitollisuuspäiväkirjaa tai oletko kirjoittanut sitä joskus? Vai oletko kenties tehnyt jotain muuta kiitollisuusharjoitusta? Ole hyvä ja kirjoita minulle kokemuksistasi.

Haluaisin tietää, mitä tuumit harjoituksesta? Millä tavoin se on vaikuttanut sinuun ja elämääsi? Miten hyödyt ja vaikutukset ovat kestäneet tai muuttuneet ajan saatossa, mikäli olet tehnyt harjoitusta pidempään, pitänyt välillä taukoja tai harjoittelusta on jo aikaa? Voit vapaasti kirjoittaa myös muuta mieleesi juolahtavaa ja kaiken kaikkiaan voit kirjoittaa hyvin vapaasti, vaikka kerroinkin toiveistani.

Harjoittelusta saa olla vuosiakin aikaa ja treenin vähimmäiskestoksi riittää esimerkiksi päiväkirjan (kiitollisuuslistan) osalta, että olet joskus kirjoittanut kaksi viikkoa päivittäin tai kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Olen siis kiinnostunut monista vaihtoehdoista.

Tekstisi pituus ei ole olennainen, mutta se saa olla pitkäkin, eikä sen tarvitse olla mikään taideteos. Tärkeintä ovat tunnelmat, tulokset, vaikutukset ja muutokset, jotka olet omalla kohdallasi havainnut. Mukaan saa mieluusti laittaa myös esimerkkejä ja tositarinoita. Teksti kannattaa kirjoittaa minä-muodossa, jotta pystyn päättelemään, että kerrot omakohtaisesta kokemuksestasi ja sen kautta tekemistäsi havainnoista.

Teen kiitollisuusharjoitteluun liittyvän lopputyön Jyväskylän yliopistossa ja kaipaan näitä kokemuksia siihen. Saatan myös muuten julkaista tekstejä tai niiden osia, mutta en milloinkaan kirjoittajan nimellä tai muutoin niin, että kirjoittajan voisi tunnistaa. Viestistäsi tulisi käydä selville myös miten pitkään olet kiitollisuusharjoitusta tehnyt ja kuinka paljon siitä on aikaa, mikäli et tällä hetkellä sitä tee. Ole hyvä ja mainitse myös ikäsi.

Odotan tekstiäsi 15.4.2013 mennessä. Tekstit ja mahdolliset kysymykset ovat tervetulleita osoitteeseen lenita.lehtonen@jyu.fi

LISÄYS 15.4. OTAN EDELLEEN KIITOLLISENA VASTAAN TEKSTEJÄ! ILMOITAN TÄÄLLÄ SITTEN, KUN EN ENÄÄ NIIN TEE. SIIHEN SAAKKA TERVETULOA TARINAT! LÄMMIN KIITOS KAIKILLE TEILLE, JOTKA OLETTE MINULLE TEKSTEJÄ LÄHETTÄNEET!

Pyyntöäni saa mieluusti lähettää eteenpäin.

KIITOS!

Isä, poika ja kukkia

”Isä soitti tänään kysyen, sopiiko tulla käymään. Vaikutti vähän salaperäiseltä, mutta minä toivotin tervetulleeksi. Siellä se jonkin ajan kuluttua seisoi ovella ruusu kädessä”, kertoi ystäväni.

Naistenpäivä oli mennyt neidiltä ohi, mutta isältä ei. Joka naistenpäivä tyttären lisäksi ainakin vaimo ja anoppi saavat ruusun.

Ihastelin miestä ja aloin tietty tapani mukaan kysellä ja sain kuulla vaimon saavan ruusun joka perjantai, paitsi kesäisin, jolloin luonto tarjoaa omiaan. Mies on kuulemma oikea romantikko.

Sitten pirahti ystäväni puhelin ja muutama minuutti myöhemmin sain todistaa, miten neidin veli oli liikenteessä samoissa merkeissä.

Pääsin kehumaan nuorta miestä ja lähetin kyllä erittäin lämpimät terveiset isällekin. Miten sitä voikaan tuntea iloa muiden ihmisten asioista ja tapahtumista. En usko, että olisin voinut olla yhtään iloisempi, jos kukat olisi ojennettu minulle.

Annetaan kaunista esimerkkiä ja luodaan näin upeita kokemuksia sekä tositarinoita.

Mukavaa naistenpäivän iltaa!

PS. Isä ei kuulemma ollut oppinut tapaa kotaan, vaan ystäväni mukaan äitinsä osaa kertoa toiveistaan miehelleen. Perheessä on aina lähdetty siitä, että vanhemmat kunnioittavat itseään, toisiaan ja lapsiaan. Siitä seurannee toiveiden kunnioittaminen ja se, että lapset oppivat kunnioittamaan itseään, vanhempiaan ja meitä muita.

Riippuu mistä kulmasta katsoo

”Ihan mieletön pyöritys! Ei uskoisi, että ikkunat ovat kunnolla kiinni, kun tuolla lailla vinkuvat.” Vilkaisu lasista vahvistaa ajatusta, että nyt on niin karsee tuuli, että luovutan ja jämähdän tähän.

Aika pitkään kulutankin päivääni tuolla ajatuksella, vaan kun on nuo koirat, ei periksi antaminen tule kysymykseen. Hyvät varusteet niskaan ja ulos!

En ehdi monta metriä kävellä, kun aurinko alkaa lepytellä. Se lämmittää ja kutsuu niin, että kohta huomaan onnellisena kävelleeni puolentoista tunnin lenkin. Miten tässä näin kävi? Minähän olin ohjelmoinut päähäni sellaisen viiden minuutin hoitakaas koirulit nopeesti nyt hommanne -kierroksen.

Näinhän se on elämässä usein. Kun olemme myrskyn silmässä, olemme eksyksissä emmekä näe napaamme pidemmälle. Pelko, levottomuus ja kaikki niiden parhaat kaverit ovat silloin kovin kiintyneitä meihin. Ne ottavat kiinni navasta tai nenästä ja mistä milloin. Emmekä me välttämättä edes tajua leikkivämme niiden kanssa.

Jos syystä tai toisesta ajaudumme pelikentältä hieman sivuun, siitä tuleekin yllättävä kulma, joka yleensä muuttaa koko tilanteen. Tämä selittää myös sen miksi kaverilta tai valmentajalta saa usein hemmetin hyviä syöttöjä. Eikä tässä mitään hattutemppuja tarvita. Riittää, kun pysähtyy ja kysyy itseltään a) olenko valmis ja halukas näkemään tämän asian uudella tavalla ja b) no millä tavalla tai tavoilla voin asian nähdä?

Tässä on taika – samalla hetkellä, kun näet asian neutraalina, positiivisena tai jopa kiitollisuuden aiheena, myrsky heikkenee ja riippuen valinnastasi ehkä jopa kokonaan hellittää huolimatta siitä, miten pitkään se on sitä ennen riehunut.

Ihana mennä nukkumaan

Väsyttää. Vilkaisu kelloon kertoo, että se on vasta puoli yhdeksän. Päätän joka tapauksessa käyttää saman tien koirat iltapissalla ja painua pehkuihin. Nukumme kymmenen ja puoli tuntia. Teen sängyssä vielä vajaan tunnin rentoutusharjoituksia ja venytyksiä, kunnes nousen ylös.

Minusta on ihan parasta, aina kun mahdollista, mennä nukkumaan, sillä hetkellä, jolloin keho antaa merkin. Kutsu menee aika nopeasti ohi, puolen tunnin päästä olen taas virkeämpi.

Hassua, miten paljon valtaa saatamme tiedostamattamme antaa kellolle. Minäkin vilkaisin sitä, kun olin tuntenut väsymyksen, aivan kuin varmistaakseni, että voinko tosiaan olla väsynyt, vai käytinkö kelloa katsoakseni joko on sopivaa mennä nukkumaan? Saanko luvan? Herätyskelloa en sentään tuekseni tarvinnut ja käytänkin sitä niin vähän kuin mahdollista. Näin on siksi, että joskus kehoni tarvitsee lepoa 11 tuntia ja toisinaan paljon vähemmän. Kello ei voi palvella kehoni tarpeita. Sitä tarvitaan tässä maailmassa, mutta sen käyttötarkoitus on aivan toinen.

Kun tyttäreni Netta oli vauva, en mainipuloinut hänen nukkumisiaan. En yrittänyt siirtää tai lyhentää päiväunia, enkä miettinyt miten päivän nukkumiset vaikuttaisivat yöuniin. Neiti sai nukkua silloin kun halusi. Tässä asiassa minulla, joka olen pelännyt vaikka mitä, oli ihmeellinen luottamus. Ja sen tietysti sain, mitä tilasin eli hän nukkui yötkin hyvin. Toisaalta laitoin tytön jo yksivuotiaana päiväkotiin. Se muutti tietysti suuresti tytön mahdollisuuksia pitää omasta rytmistään kiinni.

Nykyisin tunnen, että lapsilla on voimakas yhteys vanhempien tunteisiin ja energioihin. Lapseni tunnisti minun sisäisen rauhani siitä, että nyt nukutaan. Siinä ei ollut ristiriitaa, jolloin viesti oli selkeä ja turvallinen. Manipulointi, murehtiminen, pelko tai asian vatkaus mielessä, eivät rauhoita lasta eivätkä auta häntä tunnistamaan vanhemman viestiä. Lapset ovat energioiden kautta tunteisiimme yhteydessä, vaikka tilamme ei näkyisi ulospäin. Mutta kyllä esimerkiksi huoli usein näkyykin ja saattaa kuulua äänestä. Meidän ei siis tarvitse rauhoittaa lastamme, vaan itsemme (sama on muuten koirien kanssa). En pidä ihmeenä sitä, että joidenkin pikkuisten on vaikea rauhoittua ja saada kunnon voimat palauttava lepo päiväkodissa, kun siellä on niin paljon ihmisiä ja monenmoista energiaa.

Huomaan, että monesti tunnen nautintoa siitä, että saan mennä nukkumaan. Olen äärettömän kiitollinen siitä. Kiitollisuuden tunne on kuin tuutulaulu, erittäin tehokas.Nukkumaan mennessä kannattaa tietoisestikin huolien tai huomisen hommien asemesta kelata kiittämisen aiheita. Tutkimukset puolestaan osoittavat, että viiden kiitollisuusaiheen päivittäinen kirjoittaminen paperille vaikuttaa nukkumiseen. Se helpottaa nukahtamista, pidentää nukkumisaikaa ja parantaa unen laatua.

Onkohan sellainen rutiini vielä yleinen, että nukkumaan mennään kymppiuutisten jälkeen. Uutisten katsominen ja sen ympärille syntynyt rutiini ovat määräävät tekijät, sen sijaan, että kuuntelisimme, luottaisimme ja kunnioittaisimme kehoamme? Sitä paitsi uskon, että on paljon ihmisiä, jotka voisivat paremmin, jos eivät ollenkaan katselisi uutisia illalla.

Steve Chandler, amerikkalainen motivointivalmentaja ja puhuja, kertoi erään kollegansa (en muista nimeä) ehdottavan asiakkailleen mediapaastoa. Jos olet jonkin aikaa katsomatta uutisia, nukut paremmin, niin kaveri lupaa. Asiassa on toinenkin etu, Chandlerin mukaan 30 päivän mediapaasto tekee sinusta optimistisemman.

Chandlerille optimistin ja pessimistin ero ei muuten näy vain asenteissa, vaan ennen kaikkea teoissa. Optimistiset ihmiset ovat aktiivisia ja toteuttavat asioita. He eivät lannistu, vaan pitävät sitä, mitä pessimisti pitää takaiskuna, voittona ja mahdollisuutena.

Itselläni on aiheesta omakohtainen kokemus. Useita vuosia sitten tein kunnon inventaarion omasta mediakäyttäytymisestäni ja sen motiiveista sekä siitä, miten media minuun vaikuttaa ja mitä oikeasti halusin. Huomasin, että medioiden seuraaminen ei ollut tehnyt minusta ainakaan osallistuvaa ja auttavaista. Tunsin, että se miten olen mediassa olevia viestejä tulkinnut ja niihin liittyvää energiaa tiedostamattani vastaanottanut, on päinvastoin melko varmasti lisännyt pelkojani ja passiivisuuttani. Niinpä päätin katsoa, että onko se totta. Intuitioni osoittautui jälleen oikeaksi.