Koiran kanssa duuniin

Mitäs tuumisit, jos koiriasi olisi tervetullut mukaasi töihin? Taitaa olla harvinainen mahdollisuus, mutta ei mahdoton.

Henkinen opettaja Eckhart Tolle vieraili runsas vuosi sitten Googlessa ja oli otettu yrityksen energiasta ja henkilökunnan avoimuudesta. Hän oli nähnyt meditointihuoneet ja piti ihanana (käyttäen tätä sanaa) koirien läsnäoloa yrityksessä.

Koiran läsnäolo vaikuttaa Tollen mukaan erittäin myönteisesti työpaikan ja kodin energiakenttään. Koira on osa luontoa. Se ei ajattele ja se rakastaa meitä sellaisina kuin olemme. Kun ihminen silittää tai vaikkapa vain katsoo koiraa, hän irtaantuu hetkeksi omista ajatuksistaan. Se vapauttaa ja synnyttää voimakkaan mielihyvän tunteen. Tähän perustuu Tollen mukaan se, miksi useimmat ihmiset pitävät koirista ja haluavat olla niiden kanssa tekemisissä.

Tolle jatkaa todeten, että on myös jonkin verran ihmisiä, jotka välittömästi tuomitsevat koiran, eivätkä näin ollen pääse nauttimaan tästä mahdollisuudesta. Tolle puhuu koirista, koska niitä on Googlen toimitiloissa, mutta sanoo saman vaikutuksen olevan kissalla. Keinoja päästä irti, edes hetkeksi, omasta ajatusvirrasta, on toki muitakin, hän toteaa ja antaa haastattelussa moniakin vinkkejä.

Googletus osoitti, että Google omien sanojensa mukaan todellakin on koiraystävällinen yritys ja koirat ovat erittäin tervetulleita mukaan töihin. Edellytys on tietysti se, että koira pärjää ja osaa käyttäytyä. Kissoihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta töihin ei niillä ole tulemista.

Minä haaveilin joulun aikaan, että koirani voisivat osallistua järjestämiini tilaisuuksiin. Se ei onnistunut silloin, mutta kyllä minä sen vielä toteutan.

Saksalainen nykyisin Kandadassa asuva henkinen opettaja, luennoitsija ja kirjailija Eckhart Tolle tunnetaan muun muassa kirjoistaan Läsnäolon voima ja Uusi Maa. Haastattelu, johon viittaan http://www.youtube.com/watch?v=qE1dWwoJPU0 Koiria käsitellään, kun haastattelu on kestänyt 37 minuuttia.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

2 vastausta artikkeliin “Koiran kanssa duuniin”

  1. Hei Lenita,

    Valtavan ihania kirjoituksia sinulla täällä blogissasi. Yllä olevaan koirajuuttusi liittyen voin kommentoida, että aikoinaan kun oma koirani vielä oli matkoissani mukana, niin hän loi aina valtavasti iloa ympärilleen mihin ikinä menimmekään. Olen jo pitkään itsekin unelmoinut, että voisin olla enemmän myös eläinten kanssa tekemisisssä. Eläimillä on niin valtava vaikutus meihin ihmisiin. Olen kirjoittanut tästä aiheesta myös omaan blogiini aiheella eläimet henkioppainamme. Innolla jään odottamaan uusia kirjoituksiasi! Ihanaa kevättä toivotellen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s