Katse depression taakse

”En tiedä mitä depressio on. Se on mitä hämärin diagnoosi ja olen yhä enemmän tuota mieltä, vaikka olen asiaa selvittänyt vuosia. Mielestäni meidän kannattaa katsoa, mitä niin sanotun depression takana on. Siellä on yleensä yksinäiseksi itsensä kokeva ihminen, joka suhtautuu tähän yksinäisyyden tunteeseen kielteisesti. Onhan eri asia olla yksin kuin syyttää itseään siitä, että tuntee olonsa yksinäiseksi. ” Näin tuumii brittiläinen Robert Holden, joka on taustaltaan psykologi.

Holdenin mukaan tuollainen yksinäisyyden kokeminen kertoo, että emme vielä ole yhteydessä omaan totuuteemme. Muutoin tietäisimme, että olemme kaikki yhtä ja erillisyys muista ei ole mahdollista. Samaa viestiä välittää Eckhart Tolle ja moni muu. Tolle muistuttaa, että emme olisi sitä mitä nyt olemme ilman kaikkia niitä kokemuksia, jotka olemme läpikäyneet. Jokin aika sitten kirjoitin siitä, miten monet filosofit näkevät masennuksen tarjoavan uutta mahdollisuutta, herättävän huomaamaan, että suuntaa kannattaa muuttaa.

Holden ehdottaa erillisyyden tunteen iskiessä meitä etsimään kaikkialta todisteita ykseydestä. Omalla kohdallani voin sanoa, että luonto ja eläimet auttavat tuohon yhteyteen pääsemisessä. Olen lapsesta saakka rakastanut merta ja metsää sekä kallioita. Siinä on kyse juuri tästä ykseyden tunteesta, vaikka en sitä silloin sen kummemmin tiedostanut. Meillä on tietysti kaikilla näitä kokemuksia ja lapsena olemme vielä niin luonnollisen viisaita. On aika herätellä se sisäinen ihana lapsi.

Voimme myös ideoida itsellemme vahvistavia lauseita:

”Olen täydellinen osa tätä kaunista kokonaisuutta (maailmankaikkeutta…).”
”Olen osa tätä kokonaisuutta.”
”Näen ykseyttä kaikkialla.”
”Sinä ja minä – me olemme yhtä.”
”Olen täydellinen osa tätä ihmeellistä palapeliä.”

Nämä tulivat nyt äkkiseltään mieleen, mutta jokainen voi keksiä omansa. Tätä lääkettä kannattaa ottaa säännöllisesti sekä tilanteessa, jossa erillisyyden tunne iskee pintaan.

Holden vinkkaa istumaan alas ja kysymään itseltään: ” Kuka olen ilman tätä erillisyyden ajatusta?”

Byron Katie puolestaan tarjoaa kysymystä: ”Kuka olen ilman tarinaani?”

Jos meditoit, kysele näitä ja odottele rauhassa vastausta. Jos istut pilkillä, tee samoin. Se on kyllä varmaan todella meditatiivista se pilkillä istuminen, ihan niin kuin saunominenkin. Sitä paitsi Tolle puhuu minimeditaatioiden puolesta eli sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Olennaista on vain, että sallit itsellesi sen kysymyksen tekemisen sekä vastauksen vastaanottamisen.

Katien kysymys on briljantti sekin. Moni on määritellyt itsensä vaikkapa sairaaksi, juopon tyttäreksi tai ihmiseksi, joka ei ole riittävän hyvä eikä varsinkaan rakastettava. Kyse voi olla tarinasta, jota kerromme auliisti tai se voi olla sellainen, jota emme edes tiedosta.

Kaikki yhtä suurta väärinkäsitystä, mutta uskomme omiin tarinoihimme on niin vahva. Moni on tietävinään senkin, että muutos ei ole mahdollista tai se on ihan kamalan vaikeaa ja epätodennäköistä. Miksi pitää kiinni sellaisista ajatuksista? Sitä paitsi, miten me voimme tietää sellaisia asioita? Miten ihmeitä voi tapahtua, jos emme tee niille tilaa? Antakaamme elämän yllättää ja toivottakaamme muutos tervetulleeksi.

Yhtäkkinen henkinen herääminen on kaiketi harvinaista, mutta se on tapahtunut sekä Eckhart Tollelle että Byron Katielle. Molemmat kokivat sen oltuaan pitkään vakavasti masentuneita.

Holdenin kommentit ovat hänen Hay House Radiossa pitämästään 28.3. nauotetusta ohjelmasta.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

5 vastausta artikkeliin “Katse depression taakse”

  1. Loistava aihe kerrassaan! Olen miettimyt tätä masennus asiaa nyt viime aikoina juurikin sen kautta, miten esimerkiksi lapsikin todetaan jo jopa 9 – vuotiaana sairastavan masennusta. Mikä taakka se onkaan lapselle kantaa tällaista määritelmää läpi nuoruutensa ja olen miettinyt miten paljon se itsellään jo leimaa omaakuvaa nuorelle itselleen. Sen enempää moittimatta ammatti-ihmisten työtä, niin uskon, että monestikaan ei käytetä tarpeeksi aikaa taustojen selvittelyyn, juuri tähän että mistä nämä erilisyyden tunteet kumpuavat. Adonain sivuilla http://www.adonai.fi on muuten oiva kirjoitus juurikin tuosta tarinankertojasta, liittyen vahvasti tähän aiheeseen, että millaisen tarinan luomme itsestämme itsellemme. Se löytyy hänen sivuiltaa blogi sivupalkista nimellä – Ystäväni tarinankertoja. Hyviä ajatuksia, Tollen kirjoja en ole vielä lukenut vaikka kirjat ovatkin jo hetken olleet tiedossani 🙂 Mukavia loppuviikkoja toivotellen!

    Tykkää

    1. Kiitos loistavasta kommentista. Se herätti monia ajatuksia. Tässä pari.

      Lääkärit todellakin tekevät varmasti parhaansa, sillä tiedolla ja sen koulutuksen varassa, joka heillä on. Niin ja tosiaan aikaahan heillä on rajoitetusti. Jos käytetään lääkitystä, niin täytyy olla erittäin vaikea annostella pienen lapsen lääkitys kohdalleen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Minusta se on ratkaisu, jota ennen tulisi tehdä kaikki muu mahdollinen. Eikä vain lasten kohdalla.

      Olen saanut huomata, että mikäli opiskelijat ja muut vähävaraiset ovat valmiita terapiaan, Kela, joka tekee heille terapian mahdolliseksi, edellyttää diagnoosia. Eli heidän on saatava/hankittava se. Se on kinkkinen juttu yksilön kannnalta eikä myöskään lisänne tasa-arvoa, joka on yksi hyvinvointiyhteiskuntamme keskeinen tavoite. Paitsi tietysti jos terapia on niin tehokasta, että ihminen parantuu ja omaksuu olevansa enemmän kuin tarinat ja diagnoosit. En halua moittia Kelaakaan, jotkut kriteerit sielläkin pitää olla, keskustelua haluan kyllä herättää.

      Ihmiset kokevat asiat silti eri tavoin, jos ajatellaan vaikkapa sitä diagnoosia. Lapsiin vaikuttaa tietysti kovasti vanhempien suhtautuminen. Heidän tukensa on tärkeä, mutta onhan nuoruus herkkää aikaa. Toinen asia on sitten se, että jos käytetään lääkitystä, niin katkasitaanko pieneltä ihmiseltä mahdollisuus oppia tuntemaan itsensä (tunteensa, mielialansa jne.), miten hän silloin rakentaaa yhteyden muihin? En taaskaan halua sanoa, että ei olisi tilanteita, joissa tarvitaan lääkitystä. Monipiippuisia juttuja.

      Ai niin, luin Ben Furmanin blogista, että Kela korvaa vain pitkäkestoista psykoterapiaa ja sen toimivuudesta olen viime aikoina lukenut monta kriittistä mielipidettä. Furman kirjoittaa myös siitä, miten psykoterapian tehokkuus on riippuvainen terapeutin ja asiakkaan välisestä suhteesta. Ja vielä niin, että se ei ole se terapia vaan tietyt terapeutit, jotka saavat aikaan hyviä tuloksia. Furmanin juttu aiheesta on täällä.

      Rakkain terveisin,
      Lenita

      Tykkää

  2. Anthony Robbins taas on osuvasti todennut: “There is no pain, just a story. Change your story and you will change your life” Millaista tarinaa kannat mukanasi, on tosi hyvä kysymys. Omaan tarinaan, jota itselleen ja muille kertoo, kannattaa todella kiinnittää huomiota. Fokusoiko huonoihin vai hyviin juttuihin? Olin viime vuonna Lontoossa Uskalla Innostua tiimin seminaarimatkalla Robbinsin valmennuksessa Unleash the Power within ja muutin tarinaani paremmin hyvinvointiani palvelevaksi. Muutokset ovat olleet elämässäni vahvoja. Lontoo kutsuu uudelleen taas toukokuussa. Yes!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s