Ruokaremonttia rakkaudella

Viime vuosien aikana olen luopunut monista asioista. Ei liene yllätys, että muutokset ovat yltäneet myös ruokavalioon.

Ilo ja rauha, jota me kaikki oikeasti olemme, on se johon haluan palata ja jota haluan vaalia. Kun niin isot asiat ovat kyseessä, luopuminen mämmistä ja marmeladista alkaa olla aika helppoa.

Koska olen matkalla pelosta rakkauteen, en voi olla muistuttamatta, että tärkeintä on, että emme syö pelkoja. Jos syöt suklaata tai kalapuikkoa, ole siitä kiitollinen, sen sijaan, että syyttelisit itseäsi tai pohtisit syödessäsi sen negatiivisia vaikutuksia terveyteesi. On parasta olla sinut tekemiensä valintojen kanssa. Huippuahan on se, että voimme tehdä aina uusia valintoja.

Muistakaamme myös, että olemme aina tehneet parhaamme niillä voimilla ja tiedoilla, jotka meillä kulloinkin ovat olleet. Vaikka nyt ajattelisimme toisin tai juuri tällä hetkellä kokisimme herätyksen, voimme löytää kaikesta menneestä kiitollisuuden aiheen. Jos valmisruoka ei enää maistu eli tunnu hyvältä ratkaisulta, voimme ajatella, että siihen asti, kun sitä söin, osallistuin siihen, että niitä valmistaneet ihmiset saivat palkkansa, jolla ruokkivat oman perheensä. Elintarvikeyritys maksaa veroja ja niillä taas hoidetaan monta asiaa jne. Kaikilla asioilla on puolensa.

Osa meistä miettii tietysti myös sitä, että minkälaiset ruokailutottumukset olemme lapsillemme siirtäneet. Syyllisyys ei sitten auta yhtään, vaan päinvastoin, se etäännyttää meidät itsestämme ja näin ollen tietysti myös muista. Mitä hyväksyvämmin olemme tässä ja nyt, sitä parempia valintoja osaamme tehdä, sitä paremmin kuulemme kehomme todelliset tarpeet ja sitä helpommin muutokset sujuvat. Sitä lempeämpiä olemme itsellemme ja muille.

Ei myöskään ole hyödyllistä moittia muiden ruokailutottumuksia tai olla niistä huolissaan. Siitä seuraa yleensä vain lisää ongelmia ja se vie voimat. Eivätkä lapsemme hyödy valittamisen ja huolissaan olemisen malleista, vaan meidän positiivisesta esimerkistämme. Lastemme syömiseen voinemme vaikuttaa parhaiten syömällä itse hyvin, tekemällä terveellisiä ruokaostoksia, valmistamalla maukkaita ruokia yhdessä ja syömällä porukalla. Niin ja tietysti puhumalla ruokien hankinnasta ja ruuan valmistuksesta kauniisti ja kunnioittavasti sekä kiittämällä ruuasta. Meillähän on lautasella valtava lahja; takana on monen ihmisen työpanos ja luonnon mahtavat voimat. Jos syömme eläinkunnan tuotteita, joku eläin on antanut henkensä meidän puolestamme. Isoja juttuja. Emmekä sitten soimaa itseämme, kun huomaamme eksyneemme tästä ajattelusta, palaamme vain takaisin polulle.

Kunpa muistaisimme, että meillä on (vaikka olisimme sen väliaikaisesti hukanneet) sisäänrakennettuna tietoisuus siitä ruuasta, joka kehoamme palvelee, samoin kuin sopivasta määrästä.

Tutkimusten mukaan pienten lasten vanhempien ravintoon liittyvä suurin huolenaihe on, että lapsi ei syö riittävästi. Tämäkin pelko on yleensä turha. Pienillä lapsilla on vielä luontainen tietoisuus riittävästä ruuan määrästä. Meidän kannattaa kunnioittaa ja vaalia sitä, eikä pelkojemme vankeina tehdä ymmärtämättämme tuota tärkeää kykyä toimimattomaksi.

Toisaalta on hyvä muistaa senkin, että lapset alkavat yleensä vierastaa uusia makuja noin yhden vuoden iässä. Sen sijaan he pitävät luontaisesti suolaisesta, makeasta ja rasvaisesta. Mikä mahdollisuus McDonald’sille ja kumppaneille! Negatiivinen suhtautuminen vieraisiin makuihin vähenee pikku hiljaa ja hellittää yleensä seitsemän vuoden ikään mennessä. Tarvitaan siis kärsivällisyyttä. Ihan normaalin lapsen on yleensä saatava maistaa uutta makua monta ja joskus jopa kymmeniä kertoja ennen kuin hän tottuu siihen. Tässäkin se oma esimerkki, ostokset ja yhdessä ruuanlaitto ovat parhaita apuja. Rakkaudella kaikki. Pikku hiljaa pikkuinen tulee perässä.

(Nämä kaksi viimeistä kappaletta, joissa kirjoitan lasten makumieltymyksistä ja uusien makujen peloista, ovat asioita, joihin perehdyin Jyväskylän yliopistossa 2010-2011, mutta en valitettavasti nyt muista lähteita.)

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s