Keho on ihmeellinen vekotin. Eikö ole ällistyttävää, miten se pitää meidät liikkeessä? Sen avulla siirrymme paikasta A paikkaan B ja noiden pisteiden välillä saatamme kokea vaikka mitä.
Tulin juuri koirien kanssa metsälenkiltä. Ensin hieman sateli ja kohta jo aurinko lämmitti kasvojani. Ihanat värit, metsässä männyn tuoksu ja siihen päälle lintujen järjestämä mieletön konsertti.
Kehoni taipuu, käteni ja sormeni mahdollistavat kosketuksen ja kirjoittamisen. Aistieni avulla saatoin kuulla linnut, nähdä värit, haistaa männyn tuoksun ja nauttia koirien paijauksesta.
Keho korjaa haavat ja iho uusiutuu. Tämän kaiken se tekee automaattisesti. Kuitenkin usein vasta silloin, jos joku menee vikaan, me huomaamme kehomme arvon. Emmekä me silloin välttämättä ole valmiita hyväksymään sitä, että asiat eivät mene niin kuin haluamme.
Kehoa kannattaa tukea ennakkoon. Auttaa sitä, jotta se kykenee palvelemaan sinua pidempään ja tehokkaammin. Se on kehon kunnioittamista ja oman itsen rakastamista. Mehän saamme kiittää sitä paljosta ja olemme siitä riippuvaisia koko kehollisen elämämme ajan. Miksi antaa sille muuta kuin parasta?
Kehosi kiittää ravitsevasta ruuasta ja muistuttaa, että se ei ole roskakori, joten hoida sitä hellästi ja hyvillä valinnoilla. Sen sijaan, että kysyisit, ”mitä minun tekee mieli?”, suosittelen kysymään ”mikä on kehoni parhaaksi, mitä kehoni tarvitsee?”
Lenitan juttuja 