Oon viisikymppinen!

Hassu juttu, minä täytin eilen 50 vuotta. Hassua se on muun muassa siksi, että sehän on tavallaan aika paljon, jos nyt iällä olisi suurta merkitystä. Tähän ikään ihmisellä kai oletetaan olevan myös aika lailla elämänkokemusta ja onhan sitä kertynyt.

On kuitenkin häikäisevää tämän tästä huomata, että lapsissa ja nuorissa on aivan ihmeellistä viisautta. Usein tuumin ihastellen, että olisinpa minäkin osannut ajatella noin tuossa iässä. Olen saanut heiltä lukuisia arvokkaita ideoita ja ajatuksia pitkin elämääni. Ihanaa, että meitä on täällä kaiken ikäisiä. Ihmiset inspiroivat minua suunnattomasti!

Monessa mielessä tunnen edelleen olevani se utelias ja innostuva pikkutyttö, joka halusi höpöttää ja kuunnella, tehdä asiat omalla tavallaan parantaen maailmaa. Ensimmäinen ammattihaaveeni oli lähetystyöntekijä. Haaveilin varmasti vieraisiin maihin tutustumisesta ja auttamisen mahdollisuudesta. Onnekseni olen saanut tehdä molempia ja niitä haluan mielelläni jatkaa. Annan elämän yllättää!

Tänään ajattelen, että loppuelämäni tärkeimmät teesit ovat hyväksyntä, kunnioitus, anteeksianto ja kiitollisuus onpa kyse muista, minusta tai elämästä yleensä. Niitä tavoittelen.

Muistan joskus 16-17-vuotiaaana kuunnelleeni, kun Frederik lauloi: ”Oon kolmekymppinen….” Hämmästelin, että mitä itua tuollaista vanhuutta on hehkuttaa. Nyt viisikymppisenä minulla on vahva usko siihen, että tämä on mitä parhainta ja rikkainta aikaa.

Haluan kiittää sinua, joka luet blogiani. Tilasto kertoo (määriä, ei tienkään nimiä), että täällä käydään ja silloin tällöin saan myös kannustavaa postia. Rakastan kirjoittamista ja haluan kirjoittaa enemmän ja rohkeammin. Läsnäolosi lisää kirjoittamisen iloa. Kiitos tuestasi, olet minulle tärkeä.

Elämä on lahja, kiitos jokaisesta päivästä. Kiitos kauniista luonnosta ja rakkaista eläimistä. Kiitos kaikesta.

Lenita

Tässä videossa on sanoma, jota haluan välittää. Voi sitä ilon määrää tilanteesta huolimatta. 17-vuotias Zach on suuri esikuva monille meistä: http://www.voice.fi/ilmiot/katso-inspiroiva-video-urheasta-syopapotilaasta-ei-tarvitse-kuulla-kuolevansa-alkaakseen-elaa/8/49911

Mainokset

Michelle Obaman oivallukset

michelle-barack-obama-670

Yhdysvaltain presidenttipari oli 12 vuotta sitten eron partaalla, kertoo rakkausvalmentaja Arielle Ford. Michelle Obama oli kertonut äidilleen, että tästä ei tule mitään ja puolisonsa puolestaan tilitti isoäidilleen, että Michelle nälvii ja valittaa jatkuvasi. Pariskuntaa painoivat opintovelat, kiireiset ja vaativat työt sekä heidän kahden välisen yhteyden puuttuminen.

Ottamatta kantaa politiikkaan, vaikuttaa siltä, että pariskunnan suhde on viime vuodet ollut totaalisesti toisella mallilla. Mitä tapahtui?

Eräänä aamuna kello viisi 12 vuotta sitten Michelle Obama heräsi haluten lähteä kuntosalille. Syyllisyys kuitenkin painoi, sillä lasten tulisi saada aamiaisensa jne. Tovin mietittyään rouva kuitenkin lähti.

Rouva Obama pohti salilla surkeaa parisuhdettaan ja teki yhtäkkiä oivalluksen. Hän tajusi odottaneensa miehensä tekevän hänet onnelliseksi ja ymmärsi, että vain hän itse voisi tehdä itsestään ja elämästään onnellisen. Hän päätti ottaa vastuun elämästään.

Rouva palasi kotiin ja esitteli miehelleen perheen säännöt.
1. Hän ottaisi äidiltään avun vastaan. Äiti oli lupautunut auttamaan lasten kuljetuksissa, ostoksissa ja siivouksessa.
2. Joka päivä, kun Barack on kaupungissa, kodissa syödään illallinen yhdessä kello 18.30.
3. Torstaina pariskunta viettää illan keskenään.
4. Sunnuntai pyhitetään perheelle.

Mitä kaikkea näkökulman vaihtaminen voikaan saada aikaan! Perhe pysyi kasassa ja kaikkea muuta ihmeellistä.

barack_obama

Fordin mukaan tarina on tosi ja kuulin sen Eldon Taylorin haastatellessa Fordia Hay House Radiossa viime viikolla. Saattaa olla, että tarina on kerrottu Fordin uusimmassa kirjassa Wabi Sabi Love.

Haluan eron!

Olen tänään muistellut mummuani, joka syntyi tasan 102 vuotta sitten. Sain häneltä lämpimän sylin, runsaasti aikaa ja paljon muuta arvokasta. Kiitos mummuseni!

Kiittäminen piristää heti mieltä, mutta muistelu teki siinäkin mielessä hyvää, että olin melkein unohtanut monta kivaa juttua. Ajattelin mummua pitkin päivää ja kirjoitin hänestä kiitollisuuspäiväkirjaani.

Mummu oli minulle erittäin rakas ja tärkeä koko lapsuuteni ajan. Ollessani 15-vuotias vanhempani erosivat, eikä ero ollut helppo. Mummukin otti asian raskaasti valiten puolensa. Se oli minulle kova paikka, varmaan siksi, että kaiken huipuksi sekin ihminen, johon aina olin voinut luottaa, oli nyt asenteillaan erosotkussa mukana.

Ne vuodet olivat hämmentävää ja pelottavaa aikaa. Minä vetäydyin. Minusta tuli pelokas, vihainen ja katkera. Nuo kokemukset ja tunteet peittivät osin alleen lapsuuden rakkaan mummun. Kyllähän minä sen nyt ymmärrän, että hän teki parhaansa aina. Eihän silloin kukaan osannut meitä lapsia auttaa, joten miten saatoin odottaa sitä mummulta? Hän oli minulle maailman ihanin ihminen, mutta ei hän ollut juuri kouluja saati terapioita käynyt. Kovia sen sijaan oli kokenut, sodankin nähnyt ja olisi varmasti vain halunnut pitää poikansa perheen kasassa.

Toivon, että ihmiset hoitaisivat eronsa tietoisina siitä, että heidän tehtävänsä on silloin olla läsnä lapsilleen enemmän kuin koskaan – aidosti. Toivon, että muutkin lähimmäiset ymmärtäisivät olla lasten tukena ja haluan muistuttaa, että se ei ole mahdollista, jos he asettuvat jommankumman vanhemman puolelle. Lapsi ei päästä lähelle ihmistä, joka kieltää kumman tahansa hänen vanhemmistaan, vaikka hän itse näyttäisi olevan vihainen toiselle tai molemmille. Tässä ei muuten sitten sanoja tarvita. Lasta ei voi petkuttaa, joten hän vaistoaa kyllä.

Oletpa eroava vanhempi tai läheinen, joka haluat auttaa, ole itsellesi rehellinen. Jos huomaat, että et pysty kunnioittamaan lapsen toista vanhempaa, pyydä apua. Jos vasta suunnittelet eroa, hae apua nyt. Parasta, mitä voit lapselle antaa, on ero rakkaudessa ja hyväksynnässä.

Jos teet eroa vihassa ja toista halveksien, et oikeastaan edes halua erota, vaan kiukutella. Haluat tulla nähdyksi ja kuulluksi. Olet loukkaantunut. Eikä siinä ole mitään väärää, olet vain väsyttänyt itsesi laiminlyömällä tarpeesi. Totuus kuitenkin on, että olet tilassa, jossa on vaikea tahtomattasi olla repimättä kaikkea, mikä kohdalle sattuu. Olemme silloin ymmärtämättämme itsekkäitä, emmekä osaa auttaa itseämme saati muita. Hae siis apua. Hanki ”erovalmentaja”. Sellaisen saat taatusti monesta paikasta ja itsekin autan mielelläni. Sitä paitsi, jos olet vihainen, olet jo erossa. Erossa itsestäsi ja näin ollen erossa kaikesta muustakin. On aika löytää oma ihana itsesi. Saapa nähdä, mitä sen jälkeen haluat tehdä, mutta vasta silloin kykenet tekemään viisaita päätöksiä hyvällä energialla ystävällisesti.

Sinulla on oikeus eroon puolisostasi. Sinulla on oikeus omaan elämään, mutta niin on lapsellakin ja lapsi se on 15-vuotiaskin tai ainakin minä olin. Sitä paitsi viittä vaille terveystieteiden maisterina tiedän nyt, miten herkkiä nuo lapsuus- ja nuoruusvuodet ovat ja miten vahvasti ne heijastavat tutkimusten valossa tulevaa. Onneksi eron voi hoitaa rauhallisesti. Ja siihen helppoon ei sitten kannata mennä, että kyllähän MINÄ mutta TUO…

Eikä tämä juttu koske vain niitä, jotka ovat eroamassa tai harkitsevat sitä. Se on myös niille, jotka jo ovat eronneet, mutta pitävät kaunaa, halveksuntaa tai vihaa sekä niille, jotka ovat henkisesti kääntäneet selkänsä itselleen ja puolisolleen. Kun hylkäämme itsemme, hylkäämme toisemme. Haluamme kuitenkin lastemme ja koko luomakunnan parasta. Onneksi se on mahdollista!

Asioilla on aina puolensa. Olisinko kirjoittanut tämän tekstin, jos en olisi kokenut kaikkea tuota, mitä yllä kerroin? Kaikesta voi olla kiitollinen.

Niin se menee

1394937_87600574

Mitä ajattelet – niin elämäsi menee.
Miten käyttäydyt – niin elämäsi menee.
Mitä syöt – niin elämäsi menee.

Muistutti Marcelle Pick kuuntelijoita jutellessaan ”luutohtori” Susan Brownin kanssa. Pick pyörittää hormoneihin liittyyvää viikottaista ohjelmaa Hay House Radiossa.

Asian voi sanoa näinkin: Olet sitä mitä ajattelet, syöt ja teet.

Onneksi kuviot voivat muuttua, jos niin tahdomme. Vielä täyttäessäni 40 vuotta (2003) olin sohvaperuna, liikkuuminen ei innostanut. Olin tietenkin kuullut positivisesta ajattelusta, mutta todellisesta ajatuksen voimasta ja näkokulman muuttamisesta en ymmärtänyt mitään. Vielä tämän vuoden alussa yritin tehdä elämästäni makeaa syömällä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itselle hyvää!