“Tuletko hyvin toimeen exäsi kanssa?”, joku kysyy silloin tällöin. Vastaan, että olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa. Lapseni isän kanssa juttu sujuu hyvin, mutta olemme aika harvoin tekemisissä. Varsinkin nyt, kun Netta on jo 25, ei ole enää tarvetta tarvetta hänen asioitaan selvitellä. Toinen mies on läheinen ystäväni, meillä riittää aina paljon juteltavaa ja nauraakin saan varsin usein. Netalle nuo molemmat miehet ovat läheisiä ja tärkeitä. Se on minulle iso asia.
Vietimme pari viikkoa sitten Netan synttäreitä, vamistumista ja läksiäisiä. Hänen kanssaan mökkihenkistä juhlaa viettivät isänsä ja tämän perhe, isän äiti sekä isän puolison vanhemmat. Paikalla olivat myös äitini ja hänen puolisonsa, toisen mieheni äiti sekä tämän mies. Mukana oli jopa samaisena päivänä 101-vuotta täyttänyt Vihtori Siivo. Hän oli läsnä jo Netan ristiäisissä. Vihtori on äitini edesmenneen toisen aviomiehen äidin puoliso, joka jäi leskeksi tänä kesänä. Oli siellä muitakin Netan rakkaita läheisiä.
Fakta on se, että monet ihmiset eroavat ja meidänkin ympyrässä on paljon eronneita. Olemme onneksemme myös saaneet paljon. Harvat ovat eron myötä lähteneet, vaikka niitäkin on. Olen iloinen myös siitä, että olemme oivaltaneet kutsua Netan juhliin näitä kaikkia ”isovanhempia” ja siitä on tullut tapa. Toivon olevani väärässä, mutta minusta näyttää siltä, että jos mallia katsoo muista, valtaosa niistä ohjaa aika suljettuun pieneen ympyrään. Minusta kannattaa antaa lapsille mieluummin laajempi, hyväksyvämpi ja luovempi malli, joka toivottaa tervetulleeksi arkeen ja juhlaan vaikka naapurin mummon.
Ei meilläkään todellakaan aina ole ollut helppoa ja varsinkin silloin heti, kun erot ovat olleet tuoreita, on ollut vaikeampaa. Valttimme on ollut vahva tahto. Olemme jollain riittävällä tasolla ymmärtäneet sekä lapsen että oman parhaamme. Se on vienyt meitä eteenpäin ja olen siitä todella kiitollinen.
Asiaahan voi tarkastella vaikka kysymällä itseltään, että onko vielä joku joka iloitsisi kutsusta (vaikka ei syystä toisesta edes pääse paikalle). Onko vielä joku, joka haluaisi iloita kanssamme? En yritä sanoa, että meidän pitäisi pakottaa itsemme olemaan tekemisissä kaikkien ihmisten kanssa. Sen sijaan ajattelen, että kiireessä saatamme unohtaa tai muuten vain tapojemme orjina jatkamme vanhaa rataa. Jos huomaa vaikka ihannoivansa sitä, että olemme aina viettäneet joulun samalla porukalla, voisikin ajatella, että mitä jos kutsuisimme jonkun opiskeluvaihdossa olevan ulkomaalaisen viettämään joulua kanssamme.
Lenitan juttuja 