Kärsivällisyys- ja hyväksymiskokeesta ainakin 9+

Ei ollut ihan helppo testi, mutta läpäisin sen loistavasti! Kokeessa oli pari osaa. Ensimmäisen tein viime viikolla ja toisen tänään.

Kävin kolme kertaa kuntosalilla viime viikolla. Eka kerta meni suunnitelmien mukaan. Toisella kerralla noin viisi minuuttia siitä, kun olin astunut ovesta sisään, joku ilmoitti, että salilla alkaa kurssi, joten ulkopuolisten on aika poistua. Ei muuta kuin suihkuun ja kotiin. No, päätin sitten mennä seuraavana päivänä uudelleen. Kymmenen minuuttia aloituksesta pudotin kännykän, jonka näytössä näkyi kolauksen jälkeen pelkkää sinistä. Pyytelin muilta läsnäolevilta apua, ei auttanut. Paitsi, että joku tiesi lähistöllä olevan korjaamon, joka menisi puolen tunnin kuluttua kiinni. Jälleen nopsasti suihkuun ja korjaamoon. 109 euroa ja nopea palvelu. Laitteen saisi noutaa aamulla ja niinhän minä sitten tein.

Poljin tänä aamuna yliopiston suuntaan pimeässä ja tihkusateessa. Sade yltyi ja vaatteet kastuivat. Yllättäen jostain kumman syystä kaaduin. Ihan kunnolla kumoon. Löin polveni ja housut menivät rikki. Olin kurassa, en sentään koirankakassa. Ajoin yliopistolle. Aloin hommiin.

Pieniä asioitahan nämä ovat, mutta minä tunnen suurta riemua siitä, että päästin kaikesta irti saman tien. En soimannut itseäni, enkä olosuhteita. En välittänyt kuraisista farkuista. Myönnettäköön, kaatuessani vilkaisin tai melkein vilkaisin, että näkikö joku. Sanon melkein, sillä tajusin älyttömän nopeasti ajatuksen hullunkurisuuden. Vanha paljon puhuva tottumus, (josta voisi kirjoittaa oman juttunsa).

Minulla on valtavasti omakohtaista kokemusta siitä, mitä seuraa kun vastustaa tai valittaa asioista, joita ei voi muuttaa. Nyt, kun osaan suhtautua asioihin usein (tai aiempaa nopeammin) eri tavalla, pääsen nauttimaan sankarin roolista. Sieltä minä nousin, jatkoin eteenpäin hyvillä mielin, vastoinkäymistä välittämttä. Mikä ihana mielikuva kantaa mukana.

Albert Bandura sanoo, että omat onnistumiskokemuksemme ovat paras keinomme lisätä tunnetta siitä, että pystymme tekemään muutoksia ja pärjäämme haastavissakin tilanteissa. Pstyvyyden tunteen, siis oma kokemuksemme siitä, mihin pystymme, uskotaan määräävän pitkälti sen, miten hyvin voimme, menestymme ja miten elämämme ylipäätään menee. Tämä tunne on siis tässä mielessä esimerkiksi älyä tärkeämpi.

Thomas Edisonin kerrrotaan tehneen valtavan määrän kokeita kehittääkseen hehkulampun. Hänen odotettiin antavan periksi jatkuvien epäonnistumisten vuoksi. Edisonin sanotaan ajatelleen toisin päin. Hän koki onnistuneensa. Hän tiesi mikä ei toiminut ja oli aina lähempänä onnistumista. Ja lopulta hän sitten sen hehkulampunkin (hänhän teki paljon muitakin keksintöjä) keksi.

Mainokset

Peloista ja ennakkoluuloista

”Kun aamulla heräsin, koira nukkui tyynylläni”, kertoi tuttavani ja jatkoi ”sen koommin en pelännyt velipojan koiraa ja muidenkin koirien pelko hävisi samalla lähes kokonaan”.

Mieleeni tuli se laulu, jossa sanotaan ”näin kun yhdes ollaan, niin tullaan tuttaviks”. En kyllä yhtään muista, mistä kappaleesta on kyse. Sama se, osuvat sanat.

Tuttavaani oli purrut koira, kun hän oli lapsi. Pelko oli jäänyt ja seurasi hänen mukanaan rasittavassa mittakaavassa vuosikymmeniä. Useimmat pelot ovat tällaisia. Naisella on muuten nykyisin koira. Toinen jo.

Ajattele, jos kaikki maailman ihmiset haluaisivat istua bussissa toisen ihmisen viereen ja ottaisivat kontaktia. Ajattele, jos tunnistaisimme ja kyyseenalaistaisimme sen ensimmäisen ajatuksen, joka päähämme pälkähtää, kun kohtaamme erilaisen ihmisen. Ajattele, jos emme automaattisesti etsisi mielessämme vahvistusta ennakkoluuloillemme, kohdatessamme hänet, joka vaikuttaa mielestämme ärsyttävältä.

Mitä enemmän rakkautta ja hyväksyntää, sitä vähemmän pelkoa ja vihaa.

Erilaisuus kiehtoo ja pelottaa. Ihmisten välillä pelko ja sen paras kaveri, ennakkoluulo,turhan usein voittavat.
Erilaisuus kiehtoo ja pelottaa. Ihmisten välillä pelko ja sen paras kaveri, ennakkoluulo, turhan usein voittavat.