”Kun aamulla heräsin, koira nukkui tyynylläni”, kertoi tuttavani ja jatkoi ”sen koommin en pelännyt velipojan koiraa ja muidenkin koirien pelko hävisi samalla lähes kokonaan”.
Mieleeni tuli se laulu, jossa sanotaan ”näin kun yhdes ollaan, niin tullaan tuttaviks”. En kyllä yhtään muista, mistä kappaleesta on kyse. Sama se, osuvat sanat.
Tuttavaani oli purrut koira, kun hän oli lapsi. Pelko oli jäänyt ja seurasi hänen mukanaan rasittavassa mittakaavassa vuosikymmeniä. Useimmat pelot ovat tällaisia. Naisella on muuten nykyisin koira. Toinen jo.
Ajattele, jos kaikki maailman ihmiset haluaisivat istua bussissa toisen ihmisen viereen ja ottaisivat kontaktia. Ajattele, jos tunnistaisimme ja kyyseenalaistaisimme sen ensimmäisen ajatuksen, joka päähämme pälkähtää, kun kohtaamme erilaisen ihmisen. Ajattele, jos emme automaattisesti etsisi mielessämme vahvistusta ennakkoluuloillemme, kohdatessamme hänet, joka vaikuttaa mielestämme ärsyttävältä.
Mitä enemmän rakkautta ja hyväksyntää, sitä vähemmän pelkoa ja vihaa.
Lenitan juttuja 