Kärsivällisyys- ja hyväksymiskokeesta ainakin 9+

Ei ollut ihan helppo testi, mutta läpäisin sen loistavasti! Kokeessa oli pari osaa. Ensimmäisen tein viime viikolla ja toisen tänään.

Kävin kolme kertaa kuntosalilla viime viikolla. Eka kerta meni suunnitelmien mukaan. Toisella kerralla noin viisi minuuttia siitä, kun olin astunut ovesta sisään, joku ilmoitti, että salilla alkaa kurssi, joten ulkopuolisten on aika poistua. Ei muuta kuin suihkuun ja kotiin. No, päätin sitten mennä seuraavana päivänä uudelleen. Kymmenen minuuttia aloituksesta pudotin kännykän, jonka näytössä näkyi kolauksen jälkeen pelkkää sinistä. Pyytelin muilta läsnäolevilta apua, ei auttanut. Paitsi, että joku tiesi lähistöllä olevan korjaamon, joka menisi puolen tunnin kuluttua kiinni. Jälleen nopsasti suihkuun ja korjaamoon. 109 euroa ja nopea palvelu. Laitteen saisi noutaa aamulla ja niinhän minä sitten tein.

Poljin tänä aamuna yliopiston suuntaan pimeässä ja tihkusateessa. Sade yltyi ja vaatteet kastuivat. Yllättäen jostain kumman syystä kaaduin. Ihan kunnolla kumoon. Löin polveni ja housut menivät rikki. Olin kurassa, en sentään koirankakassa. Ajoin yliopistolle. Aloin hommiin.

Pieniä asioitahan nämä ovat, mutta minä tunnen suurta riemua siitä, että päästin kaikesta irti saman tien. En soimannut itseäni, enkä olosuhteita. En välittänyt kuraisista farkuista. Myönnettäköön, kaatuessani vilkaisin tai melkein vilkaisin, että näkikö joku. Sanon melkein, sillä tajusin älyttömän nopeasti ajatuksen hullunkurisuuden. Vanha paljon puhuva tottumus, (josta voisi kirjoittaa oman juttunsa).

Minulla on valtavasti omakohtaista kokemusta siitä, mitä seuraa kun vastustaa tai valittaa asioista, joita ei voi muuttaa. Nyt, kun osaan suhtautua asioihin usein (tai aiempaa nopeammin) eri tavalla, pääsen nauttimaan sankarin roolista. Sieltä minä nousin, jatkoin eteenpäin hyvillä mielin, vastoinkäymistä välittämttä. Mikä ihana mielikuva kantaa mukana.

Albert Bandura sanoo, että omat onnistumiskokemuksemme ovat paras keinomme lisätä tunnetta siitä, että pystymme tekemään muutoksia ja pärjäämme haastavissakin tilanteissa. Pstyvyyden tunteen, siis oma kokemuksemme siitä, mihin pystymme, uskotaan määräävän pitkälti sen, miten hyvin voimme, menestymme ja miten elämämme ylipäätään menee. Tämä tunne on siis tässä mielessä esimerkiksi älyä tärkeämpi.

Thomas Edisonin kerrrotaan tehneen valtavan määrän kokeita kehittääkseen hehkulampun. Hänen odotettiin antavan periksi jatkuvien epäonnistumisten vuoksi. Edisonin sanotaan ajatelleen toisin päin. Hän koki onnistuneensa. Hän tiesi mikä ei toiminut ja oli aina lähempänä onnistumista. Ja lopulta hän sitten sen hehkulampunkin (hänhän teki paljon muitakin keksintöjä) keksi.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s