Koirat saavat isot ja pienet avautumaan

”Mun iskä ja äiti on eronnu, mut ei se haittaa, koska äidin luona on parveke.” ”Mun äitipuolella on kaksi kissaa. Se on pelastanut ne. ” ”Mun äiti on viety pois, eikä se varmaan enää koskaan hoida minua.” En monta minuuttia ollut koirien kanssa juttelemssa koulusta paluumatkalla olevien kolmen lapsen kanssa, kun olin kuullut nämä uutiset. Kukin kommentti kuului eri lapselle.

Minulle oli ehditty kertoa siihen mennessä jo muun muassa vanhempien etunimet ja tutuista koirista. Tytölle, joka kertoi äitipuolesta, sanoin, että onpas hyvä äitipuoli, kun tuolla lailla auttaa. Tyttö vastasisi siihen ”minulle se on aika ilkeä.” Lapset olivat arviolta 7-8-vuotialta.

Jäin miettimään, että mikä sai lapset kertomaan valtavalla vauhdilla vaikka mitä. Uskon, että koirilla oli iso vaikutus, samoin kuin tietysti sillä, että pysähdyin ja annoin luvan, kun lapset kysyivät, että saako koiria rapsuttaa.

Lapsilla oli asiaa niin, että oli vaikea välillä ottaa kaikki informaatio vastaan ja ehtiä tehdä selväksi, että olin kuullut jokaisen viestin. Asiat olivat isoja, lapset pieniä. Toivon, että he säilyttävät loistavan kykynsä ottaa kontaktia ja puhua. Toivon, että heidän elämänsä on kyllästetty hyvillä kannustavilla kuuntelijoilla.

Kunpa koirallisilla olisi aikaa antaa lasten rapsutella karvakunojaan. Se saattaa olla iso lahja lapselle. Jäin miettimään, että miten paljon terapiassa tai sosiaalityössä mahdetaan käyttää koiria kontaktin ja avoimen vuorovaikutuksen luomiseen. Usein on kiire ja lapset saattavat lämmetä hitaasti, varsinkin jos aistivat kiireen ja kärsimättömyyden synnyttämän ilmapiirin. Koirisista olisi varmasti suuresti apua.

Ei pidä unohtaa ikäihmisiäkään. Koskettaessaan koiriani (ja joskus pelkästään katsellessaan niitä ja keskustellessaan niistä) moni heistä palaa ajassa muistellen ja kertoen oman elämänsä eläimistä. Näkee heti, että kontakti koiran kanssa antaa voimaa. Puhetta alkaa tulla ja ilo pilkehtii monien silmistä. Ihania spontaaneja kohtaamisia lenkkipoluilla.

Erotessamme lasten kanssa sanoin heille ”ootte ihania”. Olkoon se pieni kannustin. Yleensä kiittelen kohtaamisten päättyessä rapsutuksista.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s