Kahvikuppineuroosi

Hän kertoo minulle kahvikuppineuroosistaan. Sanoo ottavansa valmisruuan töihin ja syövänsä sen ylhäisessä yksinäisyydessään.

Minä kerron hänelle, miten olen kateellisena hämmästellyt siistejä tarjottimia. Sotken omani yleensä jo ottaessani ruokaa linjastolta. Myönnän ihastelleeni tasapainoisilta näyttäviä annosmääriä. Ahnehdin oman lautaseni usein liian täyteen. Hetkittäin olen pitänyt näitä siistien tarjottimien ja lautasten isäntiä ja emäntiä itseäni parempina. Toisinaan päähäni on pälkähtänyt kysymys siitä, että mitenhän ikävältä syömiseni naapurista näyttää tai ärsyttääköhän suttuinen tarjottimeni vieressäni istuvaa. Unohdin mainita uivista lautasliinoista. Sen siitä saa, kun täyttää vesilasit piripintaan.  Kysyin: ”mikä on pahinta mitä sinulle voisi tapahtua?”

Seuraavana päivänä sain häneltä viestin: ”söin ruokalassa kaiken kansan keskellä. Hyvin meni. Kiitos kannustuksesta.”

Lisää aiheesta mm.: Kahvikuppineuroosi eli sosiaalisten tilanteiden pelko