Lähden maanantaina piipahtamaan Espanjassa. Tapaan ihmisten hylkäämiä koiria ja paikallista yhdistys- ja auttajaväkeä, hyviä ystäviä, joita en ole nähnyt kolmeen vuoteen.
Jos haluat lähettää mukanani tavaraa, vielä ehtii. Saa olla käytettyä. Pulaa on kaikesta punkkipipeteistä, pantoihin, koirien leluihin, arpajaisvoittoihin jne. Voit toimittaa minulle Jyväskylään, siskolle Poriin tai kaverille Pirkkalaan. Jos laitat postiin, on syytä toimia vielä nopsempaan. Otan kaikki kommentit ja kyselyt ilolla vastaan täällä blogissa, facebookissa, numerossa 050 345 1035 tai lenita.lehtonen@gmail.com.
Lähden matkaan ilolla, mutta samalla minua vähän jännittää. Tiedän, että tulen kohtaamaan kymmeniä ellen satoja upeita koiria, jotka ovat omaa kotia vailla. Tiedän kuulevani surullisia tarinoita ja onneksi vastapainoksi myös upeita juttuja uuden kodin saaneista. Tulen taatusti tapaamaan koiria, jotka ovat edelleen yhdistyksen tarhalla, jonne ne jäivät häntäänsä heiluttamaan, kun kohta kolme vuotta sitten suljin tarhan oven viimeksi. (Kunnallisilla tarhoilla puolestaan koiria ei yleensä monta päivää pidetä).
Jännitystä helpottaa aiempi kokemus. Tiedän, että sivusta katsominen, avuttomuuden tunne, koskee ja lamauttaa. Sivusta katsoen saattaa helposti vähätellä itseään. Keskustelin aiheesta kerran erään espanjalaisen psykologin kanssa. Olimme olleet jälleen illan avustustöissä tarhalla ja ajelimme kotiin hänen autollaan. Siinä jutellessa kävi ilmi, että olimme tahoillamme epäilleet ettei meistä olisi tähän. Toisin kuitenkin kävi. Koirien kanssa tunnelma kohoaa ja olemassa oleva hetki voittaa. Tekeminen helpottaa.
Että tarvitsee herkän ihmisen joka paikkaan nenänsä työntää. Höpö höpö, saan tästä valtavasti voimaa.
Lenitan juttuja 