Olen marjassa viiden koiran kanssa ja kolme niistä juoksee vapaana. Koirien riemua on ilo katsella. Kohta marjoista täydet mustikanvarvut vievät huomioni. Poimin marjoja hurmioituneena, kunnes ilo vaihtuu hetkessä huoleksi havaitessani, että kaksi koiraani on hävinnyt omille teilleen.
Koiria huudellessa huoli kasvaa. Aikaa kuluu. Lisääntyvä pelko alkaa työntyä ulos äksyilynä. Kiroan karanneita koiriani ja huomaan purkavani kiukkua niihin kolmeen rakkaaseen elävään ystävääni, joka ovat kiltisti lähelläni. Komennan koiria kovalla äänellä, vedän hihnasta tylysti ja niin, että ne eivät kykene ennakoimaan toiveitani. Käytän väärin valtaa, joka minulla on. Hylkäsin rakkaat ystäväni pelottavan nopeasti. Mihin katosi kaikki hyvä ja rakkaus? Puitteetkin olivat täydelliset: suomalainen metsä, kävely, aurinko ja aikaa.
Tässä on tyypillinen kiusaamisen malli (en väitä että ainoa). Mitä tapahtui? Etsin lapsena äitini kyydissä irti päässyttä koiraa pikateiden ojanpientareilta. Kun koira katoaa näköpiiristä, tuon kokemuksen mielikuvat ja tunteet tulevat mieleeni välittömästi. Mielikuvat auton alle jääneestä koirasta ja luopumisen tuska iskevät ja lujaa. Pyrin rauhoittamaan mieltäni hengittämällä syvään ja ohjaamalla mielikuviani toiseen suuntaan. Mahdoinko unohtaa tehdä niin tällä kertaa? Yhtään ei ainakaan auttanut se, että syyttelin itseäni siitä, että olin päästänyt koirat irti. Ikävintä oli mielestäni se, että olin tehnyt saman virheen aiemminkin. Enkö koskaan opi ihmettelin tuomitsevasti. En kai kestänyt näin suurta mieleni luomaa tuskaa, joten pistin pahan kiertämään. Mehän olemme yhtä, joten totta kai paha kiertää, mutta onneksi niin tekee hyväkin. Siksi oman itsen hoitaminen on myös muiden auttamista.
Stressaavassa tilanteessa stressihormonit kaappaavat kehon. Se synnyttää ihmiselle ominaisen taistele tai pakene -reaktion, joka on todellisen vaaran uhatessa selviytymiskeino. Nykyisin reaktio syntyy usein turhaan ja pysyy päällä liian pitkään. Olemme sodassa ja käytämme erilaisia itsellemme ominaisia sodankäynnin taktiikoita. Hyökkäämme fyysisesti tai verbaalisesti, halveksimme, arvostelemme tai vetäydymme. On tietenkin hämmentävää ja raskasta löytää itsensä toimimasta näin lähimmäisiä kohtaan ja varsinkin, jos kyse on kierteestä.
En muista, milloin olisin käyttäytynyt noin ikävästi koiriani kohtaan. Ne näyttävät kuitenkin unohtaneen koko episodin ja karkulaisetkin palasivat hengästyneen onnellisina reissultaan. Minä tiedän kenties entistä selvemmin, miten tärkeää on tutustua omiin pelkoihin ja hoitaa stressiä aiheuttavia tekijöitä.
Stressiä voi hoitaa monin tavoin. Tukiessani kiitollisuutta harjoittaneiden kokemuksia kävi ilmi, että kiitollisuusharjoitusten, kuten kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen, koettiin vähentävän stressiä. Miia Huitti opettaa puolestaan käyttämään Alex Loydin kehittämää Paranemisen avain -itsehoitomenetelmää, jonka avulla Huitti ja tuhannet muut ihmiset ovat muuttaneet elämänsä. Moni meistä saa Huitin muutostarinasta paljon voimaa ja suosittelen erityisesti lapsiperheiden vanhempia tutustumaan hänen tarinaansa.
Lenitan juttuja 