Viikonloppu meni metsässä. Poimin puolukoita ja suppilovahveroita. Nautimme olostamme suunnattomasti. Taco sai olla koko ajan auki, sitä kun eivät metsäneläimet kiinnosta. Vivi, Hupsu ja Simba pääsivät vuorotellen juoksentelemaan. Siten ne on helpompi pitää lähellä.
Metsässä liikkuminen on minulle terapiaa. Ajantaju katoaa. Ei haitannut edes se, että lauantaina sade kasteli ja tunsin, miten vesi juoksi pitkin selkää. Liikkuminen jo sinällään tekee keholle ja mielelle hyvää. Minulle rakkaita ovat myös metsän rauha ja äänet. Siinä kokonaisuudessa on taikaa. Tunnen olevani kotona ja turvassa. Metsä ottaa minut syliinsä sellaisena kuin olen. Se on henkireikä monille meistä, mutta osalle metsä on vieras ja ehkä pelottavakin. Toivon, että jokaisella on jossain lähellä omat taikapaikkansa.
