Tarjotaanko vanhuksille oikeus ja mahdollisuus kasvisruokaan?

Yliopistolla on yleensä tarjolla kasvisruokavaihtoehto. Kuvassa itse tekemiäni kikhernepihvejä.
Yliopistolla on yleensä tarjolla kasvisruokavaihtoehto. Kuvassa itse tekemiäni kikhernepihvejä.

Prrrrr… (puhelin soi). Hei Lenita, Kaija täällä (nimi muutettu). Vaihdettiin kuulumiset ja sitten Kaija meni asiaan: ”Sain kuulla, että vanhukset voivat tilata kaupungilta ruokaa kotiin. Tiedät, miten kuntoni on heikentynyt, joten innostuin siitä heti. Selvitin asiaa ja sain ruokalistan käsiini. Mikä pettymys! Enhän minä sellaista ruokaa voi syödä.”

Kaija jatkoi: ”Listassa oli pelkkää punaista lihaa. Totesin asiaa hoitavalle, että olen ollut kolmekymmentä vuotta kasvissyöjä, enkä aio tapojani muuttaa. Minulle vastattiin, etteivät vanhukset syö riittävästi proteiinia ja näin heidän proteiinin tarpeestaan pidetään huolta. Kysyin etteivätkö he ole kuulleet, että proteiinia saa monesta muustakin lähteestä.”

Minä haluaisin tietää liioitteliko Kaija? Vai onko niin, että vanhuksille syötetään edelleen lähinnä palapaistia ja lapsille nauravia nakkeja? Kaijan mukaan joka päivälle oli neljä vaihtoehtoa. Minusta vähintään yhden tulee olla kasvisruoka ja haaveeni on, että tulevaisuudessa suurin osa tarjolla olevista vaihtoehdoista on kasvisruokia. Toivon mukaan kasvisruokien määrä on lisääntynyt myös kouluissa ja kaikissa laitoksissa, eikä kenenkään tarvitse tehdä tiliä sen valitsemisesta. Mikä käsitys sinulla on asiasta?