Koirani syö sieniä

Kaveri kertoi kouluttaneensa vesikoiran etsimään sieniä. Hänen mukaansa koira oli oppinut tehtävän helposti.

Koirani ovat aina sienessä mukanani. Hupsu ja Simba eivät ymmärrä touhusta mitään, mutta Vivi on innoissaan. Siinä kävi sitten niin, että saamme kisata samasta saaliista.

Viville maistuvat nykyisin ainakin mustatorvisienet, kanttarellit ja suppilovahverot. Onneksi ne ovat kaikki sellaisenaan syötäväksi kelpaavia. Ei tarvinnut kaverini kuin kerran esitellä Viville kädestä suppilovahveroa ja se oli menoa. Katso vaikka itse oheiselta videolta. Onnistuisinko kouluttamaan sen vielä apurikseni ja miten? Tryffeleitä olisi kiva löytää…

Raakasuklaalla herkuttelua

Ehkä vähän hassun näköisiä mutta hyviä.
Ehkä vähän hassun näköisiä mutta hyviä.

Tänään herkuttelin raakasuklaalla. En ole vielä tehnyt sitä itse, joten ostin kaupasta. Oli hyvää. Suklaa oli tummaa ja makeus tuli pääosin mulberinmarjoista. Seokseen oli lisätty makeutta antamaan myös bourbonvanilijaa sekä kookoskukkanektaria. Tuote on maidoton, soijaton ja gluteeniton.

Olen ollut nyt runsaat kolme kuukautta ilman sokeria ja vehnää. Tämä oli kolmas kerta, kun söin suklaata. Molemmilla edellisillä kerroilla oli myöskin kyse raakasuklaasta. Ensimmäisellä kerralla siskoni ja tyttäreni tekivät sitä. Tykkäsin tosi paljon. Toisella kertaa ostin kaupasta.

Raakasuklaan määritelmä Wikipedian mukaan: Raakasuklaa on suklaata, jonka valmistukseen käytettyjä raaka-aineita ei ole kuumennettu yli 46 asteen. Näin suklaassa on jäljellä myös arvokkaat ainesosat kuten entsyymit, vitamiinit ja fytoravinteet, jotka tuhoutuvat korkeiden valmistuslämpötilojen ja prosessoinnin yhteydessä.

75 gramman paketti maksoi Ekolossa 4.90. Se on kallista, jos tuijotan tuotteen hintaa, enkä pohdi kokonaiskuvaa. Jos taas otan huomioon aiemman kulutusmäärääni ja käyttämäni eurot, tämä on erittäin edullista. Aiempi kova suklaan kulutus lisäsi kohdallani myös muiden makeiden syöntiä.

Minua palvelee myös se, että raakasuklaapakkaukset ovat pienempiä kuin aiemmin syömäni levyt. Minullahan on ollut tapana syödä kerralla kaikki saatavilla oleva makea. On tässä myös se laadullinen näkökulma. Suklaan terveellisyydestä on puhuttu paljon, mutta ei sillä minun maitosulkaan syömisellä ole ollut mitään tekemistä sen asian kanssa. Nyt syömäni satsi kuormitti taatusti kehoani vähemmän kuin kokonainen Fazerin sininen.

Syön runsaasti hedelmiä, viime aikoina lähinnä omenia ja banaania sekä tietysti marjoja. Olen popsinut myös porkkanoita, jotka ovat makeita nekin. Hunajaakin olen silloin tällöin käyttänyt. En muita sokereita. Karamellia ei juuri ole tehnyt mieli. En ole viime aikoina edes kiinnittänyt karkkihyllyyn huomiota. Se on ollut ihanan vapauttavaa. Tänään teki raakasuklaata mieli, annoin ajatuksen viedä ja nautiskelin joka suklaapallosta. Söin heti kaikki, tietenkin.

Onko sinulla jakaa hyviä reseptejä tai kokemuksia valmiista tuotteista?

Tästä tuotteeta oli ainakin kolme erilaista vaihtoehtoa tarjolla. Minä valitsin Mulberinmarjat ja hampunsiemenet.
Tästä tuotteeta oli ainakin kolme erilaista vaihtoehtoa tarjolla. Minä valitsin Mulberinmarjat ja hampunsiemenet.