Tulemme helposti sokeiksi meitä ympäröivästä hyvästä. Hyvä tarjoaa voimaa, mutta kun sitä ei tunnista, tämä voimanlähde ei ole käytettävissämme.
Esimerkiksi ruokaan voidaan liittää valitusta aina sen hankinnasta lähtien, vaikkei useimpien meistä tarvitse nykyisin edes osallistua kyntöhommiin. Jos elämä on sellaista luksusta, että perheessä on useampi henkilö, saatamme riidellä kaupassa käynnistä sekä ruuanlaitosta. Ruuan hankkimiseen ja valmistukseen menee mielestämme liiaksi aikaa. Jonoissa saattaa jopa hermo palaa.
Voi olla, että nautimme ruuan vihamielisessä tunnelmassa. Arvioimme ruuan yksistään maun perusteella ja vertailemme makuja aiemmin valmistettuihin sekä muiden valmistamiin. Syömme hotkien, jonka jälkeen harmittelemme sitä, mitä ei syöty ja sitä, mitä syötiin. Saatamme puuttua jopa toistemme syömisiin.
Ei tässä ole kyse ruuasta vai mitä?
Kun tähän todellisuuteen havahtuu, saa uuden mahdollisuuden. Onhan se totta tosiaan kiitollisuuden aihe, että on kauppa, josta saa ruokaa. On rahaa, jolla ostaa sitä. On rakas ihminen, jonka kanssa istua ruokapöydässä.
Kiire on viesti. Valitus on viesti. Molemmat ovat meidän puolellamme ja yrittävät herättää meitä. Mitä jos uskaltaisimme antaa niiden kertoa asiansa?
Lenitan juttuja 