Väliäkö sillä mitä muut ajattelee

Tapasin eilen kadulla pulloja kärräävän kaverin. Fillari oli niin täynnä pusseja ja pulloja, että liikkuminen oli hankalaa. Sanoin jotain ystävällistä ja vaihdoimmekin sitten muutaman sanan. Toivottelin lopuksi hyvää ystävänpäivää, hän kiitteli ja me erkanimme toisistamme.

Että tuli hyvä olo! Siinä kävi niin selväksi, että toisiamme varten me täällä ollaan. Tulisipa otettua vastaavia spontaaneja kontakteja useammin.

Mitä tulee pullojen keräämiseen, kokeilin sitä muutama vuosi sitten Tampereella Näsipuistossa. Ei muuten ollut helppoa. Ja minä keräsin parina kauniina kesäpäivänä, kun taas juuri tapaamani kaveri oli liikenteessä muutaman asteen pakkasessa. Ja minun ei ollut pakko kerätä, vaan kyse oli tosiaan kokeilusta. Vaikea duuni oli siksi, että minua hävetti. Hävetti ja nolotti mielettömästi.

Hyvä puoli hommassa oli se, että sain nähdä, miten riippuvainen olen muiden mielipiteistä. Pullojen kerääminen olisi ollut mukavaa puuhaa, jos muita ihmisiä ei olisi ollut riesana. Enhän minä edes tuntenut heitä, mutta silti päässä pyöri, että mitähän noi ajattelee. Auta armias, jos joku tuttu olisi osunut paikalle.

Mulla on kaikenlaisia uskomuksia ja isosta osasta en taida olla laisinkaan tietoinen. Kait ajattelen, että pullonkerääjä on ressukka/luuseri, joka ei ole osannut hoitaa raha-asioitaan ja tuskin se kovin älykäskään voi olla. Ei tuo tietenkään välttämättä ole ollenkaan totta ja jos olisikin, niin mitä sitten? Ajattelenko kaiken huipuksi, että ihmisarvo tulee jonkun tietyn alitajuisesti määrittelemäni pärjäämistason mukaan? Ehkä ajattelen, että muut voivat muka olla mitä vaan, mutta minä en voi samaistua saati tulla samaistetuksi noihin ”heikkouksiin”. Tosiasia kuitenkin on, että mulla on paljon yhteistä jokaisen pullonkerääjän kanssa.

Ihmisten kohtaaminen on minulle jännä juttu, toisaalta haluan sitä kovasti ja toisaalta pelkään samaan aikaan huikeasti. Jopa Facebook on hyvä esimerkki. Olen ollut siellä jo vuodesta 2007, mutta vasta viime päivinä sain rohkeuden kutsua kavereita.

Hyvä jos te,  joiden on helppo tutustua ja ystävystyä tiedätte, että me etäisiltä ja jopa ylpeiltäkin vaikuttavat ihmiset olemme loppujen lopuksi vain peloissamme, epävarmoja itsestämme. Emmekä useinkaan tiedosta sitä edes itse.

Ja meikäläiset, me voimme tehdä uusia valintoja, jos asian tiedostamme ja sitä riittävästi haluamme.

Avuksi työnhakijoille ja myyntityötä pelkääville

Sain tänään hyvän yksinkertaisen vinkin, joka sopii loistavasti kaikille työnhakijoille, myös kesätyöpaikkaa kalastaville. Tämä on oiva työkalu myös muille, jotka kauppaavat mitä tahansa; tuotteita tai ideoita.

Ota paperiarkki ja kirjoita siihen 99 ei-sanaa ja niiden perään yksi kyllä-sana.

Kun saat kielteisen vastauksen, vedä ei-sana yli. Jos jonain päivänä saat 10 hylkäystä, olet saanut hyvän saaliin ja olet yhä lähempänä tavoitettasi.

Aion todellakin testata tätä itse, sillä olen toiminut aiemmin ihan toisin päin. Olen pitänyt jokaista ei-vastausta suurena epäonnistumisena ja olen ottanut asian hyvin henkilökohtaisesti. Tämä ”epäonnistuminen” on täyttänyt mieleni ja vienyt voimani. Sen seurauksena olen alkanut vältellä tilanteita, joissa minulle saatetaan sanoa ei. Arvaat varmasti miten kauppa on käynyt =)

Ei muuta kuin ei-sanoja kirjoittelemaan.

Stressin hoitoa kotikonstein

Miten usein olenkaan stressannut pikkuasioista.

Miten kovilla kroppani on mahtanut käydä? On tullut kirottua, itkettyä ja raivottua. Mitä milloinkin. Onneksi stressaan nykyisin paljon harvemmin ja pääsen asiasta eteenpäin aiempaa huomattavasti nopeammin.

Luin juuri Stingin kirjan, jossa hän kertoi jo varhain löytäneensä keinon, jolla pääsi eroon stressin tunteesta. Hän sukeltaa tulevaisuuteen ja muistuttaa itselleen, että muutaman vuoden kuluttua tällä asialla ei ole mitään merkitystä.

Tehokas keino, joka auttaa välittömästi, jos vain haluamme. Moni tätä varmaan käyttääkin, mutta ainakin minä aloitin vasta muutama vuosi sitten. Totta puhuakseni en aiemmin edes tajunnut, että se on minun valintani miten asiaan suhtaudun ja miten sitten reagoin siihen.  Eikä päähäni todellakaan pälkätänyt, että voisin valita toisin.

Ehkä minä tiedostamattani olen tarvinnut asioita, joiden varjolla olen voinut ”purkaa” itseäni. Siinä todellisuudessa pikkuasiat ovat suuria ja suuremmiksihan ne vain paisuivat.  Sanomattakin on selvää, että oloni ei parantunut.

Stingin käyttämän taktiikan tapainen on myös kiikkustuolin ajatelu. Mitä merkitystä tällä asialla on kun vanhana katson elämääni taaksepäin?

Iso osa meitä ärsyttävistä asioista ei merkitse siis mitään suuremmassa mittakaavassa. Sen sijaan voi olla, että hermostuminen on merkinnyt paljon enemmän. Uskon, että rento mieli ja kroppa edistävät terveyttä.

Ihmeellinen elämä

Päätin sitten minäkin alkaa kirjoittaa blogia. Meitähän riittää. Katsotaan mihin tämä johtaa.

Aion kirjoittaa asioista, jotka minua innostavat. Ja minuahan kiinnostavat ennen kaikkea ihmiset. Henkiset asiat ja kasvu.Toivon, että minulla on näkökulmia, joista on iloa sinullekin.

Tervetuloa mukaan!