Kirkkokansa herätköön!

”Suuren pahuuteni tähden aina harhateille lähden, vaikka aikoisinkin elää paremmin.”

Ystäväni näyttää minulle ihmeissään monistetta, johon on printattu laulun sanat. Yllä mainittu teksti on sen toinen säkeistö. Rippilapset olivat laulaneet kappaleen kirkossa ystäväni pojantyttären rippijuhlassa. Tästä voinee päätellä, että biisiä oli treenattu riparilla.

Miksi ihmeessä tarjota nuorelle ajatusta hänen pahuudestaan, SUURESTA pahuudestaan? Elämä viisitoistavuotiaana on muutenkin riittävän hämmentävää aikaa, oli ainakin minulle. Olen varma, että lapsemme tarvitsevat mieluummin kannustusta ja uskoa siihen, että he ovat hyviä.

Jokainen eksyy välillä, mutta ei se meistä pahoja tee. Sen sijaan meidän on terveellistä sisäistää, että ajatuksemme ovat vain ajatuksia, mutta niillä saattaa olla valtava voima. Miten eri asia onkaan uskonko olevani lihava vai kaunis, rasittava vai rakastettava, paha vai hyvä jne.?

Haluan lähteä siitä, että olemme kaikki hyviä. Unohdan tämän tosin valitettavan usein. Vähätellessäni ja surkutellessani itseäni elän itsekeskeisessä helvetissä. Miten hyvä minun onkaan olla ja miten hyväoloni ravitsee muita, kun luotan, että olen riittävän hyvä ja ihana juuri tällaisena. Tunnen, että kelpaan mainiosti jumalalle, lyhtypylväälle tai mihin sitten uskonkin. Se on todellista elämää se.

Kukapa meistä ei tänäänkin jossain tilanteessa olisi voinut loistaa puhtaammin. Tärkeintä on muistaa, että teimme parhaamme. Omat harharetkemme eivät tarkoita sitä, että meidän ei tule tarvittaessa puuttua muiden tekemisiin.

Seurakunta saa vuosittain ison joukon nuoria vaikutuspiiriinsä ihan automaattisesti. Uskon, että seurakunnan väki suhtautuu tähän asiaan kunnioituksella. Me kaikki, myös pastorit, terapeutit jne., olemme kuitenkin vain ihmisiä ja me voimme ”väsyä ja sokeutua”. Niissä tilanteissa tarvitaan kavereita, jotka titteleitä ja asemia kaihtamatta tuovat oman näkökulmansa myötätuntoisesti esille.

Monisteessa laulun nimeksi on kirjoitettu Sydämeni sysimusta (!). Googlaus johdattaa minut teokseen nimeltä Nuoren seurakunnan veisukirja 2005 ja siellä kappaleen nimi on synnintunnustus.

En tutkinut veisukirjan muita tekstejä. Luulin, että ajat ovat muuttuneet ja nuorten kiusaamis-, syömis- ja muut ongelmat ovat saaneet nuorten kanssa toimivat tahot pohtimaan asioita entistä herkemmin, niin varmaan ovatkin. Mikä on sinun käsityksesi asiasta?

Koko teksti:

55. SYNNINTUNNUSTUS

1. Sydämeni sysimusta
anoo anteeksantamusta.
Sinun polkus, Herra, jälleen kadotin.

KERTO:
Herra, armahda meitä,
Kristus armahda meitä,
Herra, anna meille Sinun rauhasi.

2. Suuren pahuuteni tähden
aina harhateille lähden,
vaikka aikoisinkin elää paremmin.

3. Tahto mulla kyllä on,
mutta olen voimaton
tekemään, minkä oikeaksi nään. – KERTO

4. Katuakaan osaa en.
Siksi sua tarvitsen.
Sinä tulit syntistä etsimään. – KERTO

Elämä rakastaa sinua

Elin pitkään siinä käsityksessä, että ihmisiin ei pidä luottaa. Uskoin maailman olevan vaarallinen paikka. Jossain vaiheessa aloin tiedostaa, että kyse on vain uskomuksesta, ajattelutavasta, jonka olen hyväksynyt ja totuudekseni valinnut. Aloin opetella luottamista ja treeni jatkuu.

Brittiläisen henkisen valmentajan ja psykologin Robert Holdenin mukaan universumi tarjoaa meille perusluottamusta, toisin sanoen universumi on puolellamme, mutta moni kuitenkin kärsii niin sanotusta toimimattomasta itsenäisyydestä. Jos emme luota, meistä tulee epävarmoja, sillä yritämme tehdä elämän itse. Myös kykymme sietää epävarmuutta on usein vähäinen juuri siitä syystä, että yritämme tehdä kaiken yksin, jatkaa Holden.

Suosittu bloggari ja valmentaja Mastin Kipp innostui Holdenin kommentista ja totesi Einsteinin sanoneen yhden elämämme suurimmista päätöksistä olevan sen pidämmekö universumia ystävällisenä vai vaarallisena. Kyse on valinnasta.

Kipp kehotti harkitsemaan, ihan vain kokeilemaan ajatusta, jonka mukaan universumi on ystävällinen. Miltä tuo ajatus tuntuu? Mitä tekisit silloin? Mihin luottaisit? Mistä päästäisit irti?

Robert Holden muistutti Louise Hayn kauniista vahvistuslauseesta ”Elämä rakastaa sinua.” Holden kertoi sanovansa molemmille lapsilleen päivittäin nuo luottamusta luovat taikasanat.

Rakas lukijani ”elämä rakastaa sinua.”

Robert Holden haastatteli Mastin Kippiä Hay House Radion world summit –tapahtumassa 4.6.

Niin se menee

1394937_87600574

Mitä ajattelet – niin elämäsi menee.
Miten käyttäydyt – niin elämäsi menee.
Mitä syöt – niin elämäsi menee.

Muistutti Marcelle Pick kuuntelijoita jutellessaan ”luutohtori” Susan Brownin kanssa. Pick pyörittää hormoneihin liittyyvää viikottaista ohjelmaa Hay House Radiossa.

Asian voi sanoa näinkin: Olet sitä mitä ajattelet, syöt ja teet.

Onneksi kuviot voivat muuttua, jos niin tahdomme. Vielä täyttäessäni 40 vuotta (2003) olin sohvaperuna, liikkuuminen ei innostanut. Olin tietenkin kuullut positivisesta ajattelusta, mutta todellisesta ajatuksen voimasta ja näkokulman muuttamisesta en ymmärtänyt mitään. Vielä tämän vuoden alussa yritin tehdä elämästäni makeaa syömällä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itselle hyvää!

Tämä ikä on hyvä ikä

Minä olen niitä ihmisiä, joka on aina kokenut olevansa joko liian nuori tai vanha tekemään jotain. Parikymppisenä mietin käydessäni visiitillä Ruotsissa, miksi en muuttanut tänne nuorena. Nelikymppisenä arvelin olevani liian vanha lähes joka asiaan.

Huvittuneena panemme merkille, miten lapset kertovat siitä, mitä he pienenä tekivät tai sanoivat. Olen kuullut moisen kommentin monen alle 10-vuotiaan suusta. Eräs pieni kolmivuotias ystäväni hermostuu välittömästi, jos vahingossa mainitsen hänestä puhuessani sanan pieni.

Huolestuneena mietin muiden ohella, mikä siinä on, kun pikkutyttöjen pitää näyttää aikuisilta; ja nuket heitetään nurkkaan ja meikit otetaan esille yhä varhemmin. Aika monesti me kohdistamme katseemme mainontaan ja syytä onkin. Suurempi syy löytyy kuitenkin paljon lähempää.

Istuin taannoin lääkäriasemalla odottamassa vuoroani, kun näin erään äidin istuttavan puolivuotiasta prinsessaansa tuoliin. Äiti huudahteli innoissaan, voi kun Anni on iso tyttö, kyllä Anni on iso tyttö.

Kuinka usein lapsi saakaan haltioituneita ja iloisia kommentteja siitä, miten iso hän jo on tai miten paljon hän on kasvanut? Miten lapsemme voisivat olla ymmärtämättä tätä viestiä niin, että mitä isompi sen parempi. Kuka ei haluaisi lisää huomiota ja hyvää? Kuka ei haluaisi miellyttää? Ainakin pienenä.

Alkaa olla aika selvää, että juuri me luomme kasvun kiireen. Emme tietenkään tarkoituksella, me teemme niin kuin aina on tehty. Kuinka monta kertaa olemmekaan aikoinaan itse kuulleet nuo kommentit. Poloiset lapsemme vaan eivät ymmärrä, että toistelemme vanhoja kaavoja, ettemme mieti mitä sanomme, emmekä tarkoita mitä viestimme. Eivätkä he siitä kyllä välittäisikään. Heille on tärkeintä loistaa ja olla keskipisteenä. He ovat hoksanneet mitä me arvostamme ja mihin katseemme kiinnitämme.

Muutama päivä tämän oivalluksen jälkeen tapaan yllättäen pari tuttua tyttöä. Katson lapsia ja huudahdan innoissani, kylläpäs te olette jo isoja tyttöjä!

Stressin hoitoa kotikonstein

Miten usein olenkaan stressannut pikkuasioista.

Miten kovilla kroppani on mahtanut käydä? On tullut kirottua, itkettyä ja raivottua. Mitä milloinkin. Onneksi stressaan nykyisin paljon harvemmin ja pääsen asiasta eteenpäin aiempaa huomattavasti nopeammin.

Luin juuri Stingin kirjan, jossa hän kertoi jo varhain löytäneensä keinon, jolla pääsi eroon stressin tunteesta. Hän sukeltaa tulevaisuuteen ja muistuttaa itselleen, että muutaman vuoden kuluttua tällä asialla ei ole mitään merkitystä.

Tehokas keino, joka auttaa välittömästi, jos vain haluamme. Moni tätä varmaan käyttääkin, mutta ainakin minä aloitin vasta muutama vuosi sitten. Totta puhuakseni en aiemmin edes tajunnut, että se on minun valintani miten asiaan suhtaudun ja miten sitten reagoin siihen.  Eikä päähäni todellakaan pälkätänyt, että voisin valita toisin.

Ehkä minä tiedostamattani olen tarvinnut asioita, joiden varjolla olen voinut ”purkaa” itseäni. Siinä todellisuudessa pikkuasiat ovat suuria ja suuremmiksihan ne vain paisuivat.  Sanomattakin on selvää, että oloni ei parantunut.

Stingin käyttämän taktiikan tapainen on myös kiikkustuolin ajatelu. Mitä merkitystä tällä asialla on kun vanhana katson elämääni taaksepäin?

Iso osa meitä ärsyttävistä asioista ei merkitse siis mitään suuremmassa mittakaavassa. Sen sijaan voi olla, että hermostuminen on merkinnyt paljon enemmän. Uskon, että rento mieli ja kroppa edistävät terveyttä.