Kultamitalityttö! Ritva Enäkoski voitti viikonloppuna kultaa Puolassa tanssimalla Marco Bjurströmin vetämässä tanssiryhmässä. Ihminen yltää Ritvan mukaan yllättäviin suorituksiin, kun on motivoitunut ja treenaa.
Ritva Enäkoski on kiertänyt maatamme yhdessä Marco Bjurströmin kanssa motivoimassa ihmisiä ja puhumassa myönteisyyden voimasta jo 25 vuotta. Ritva on positiivisen psykologian yhdistyksen puheenjohtaja eli hänellä on myös aihepiirin teoriat hallussa. Sain ilon jututtaa Ritvaa ja nyt saan ilon tarjota nauhan myös sinun kuunneltavaksesi.
Sain jututtaa ihastuttavan innostavaa Ritva Enäkoskea! Kuulin Ritvaa parikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran livenä. Hän on kiertänyt yhdessä Marco Bjurströmin kanssa maata meitä motivoimassa jo 25 vuotta. Tässä maistiaisina Ritvan ajatuksia ja kokemuksia terveellisestä kateudesta. Koko juttu, jossa käsitellään muun muassa myönteisyyttä ja mahdollisuuksia, on tulossa kuunneltavaksi näinä päiväinä. Se on tosi motivoivaa tavaraa, osuu ainakin minuun!
Ohjaako minua pelko vai luottamus? Se on iso kysymys, joka kannattaa tehdä itselle usein.
Tänään on se päivä, kun juuri positiivisen psykologian maisteriksi valmistunut Netta vetää ensimmäisen aihepiiriin liittyvän koulutuksen. Tilaisuudessa autetaan käsittääkseni osallistujia tunnistamaan paremmin vahvuuksiaan ja hyödyntämään niitä. Koulutus toteutetaan jossakin yrityksessä.
Hienoa, että yrityksen johto on päättänyt lähteä tälle tielle. Uskon, että työntekijöiden vahvuuksien kunnioittaminen näkyy sekä työtyytyväisyytenä että yritysten tuloksissa. Se on siis sekä yksilöiden että yritysten etu.
Kun vuosia stten sain päähäni alkaa vetää Olet sitä mitä ajattelet -tilaisuuksia, olin peloissani. Eräs ystäväni pysäytti minut sanoen: ”Sinulla ei ole mitään syytä pelkoon. Muista, että tilaisuuden osallistujat ovat puolellasi. Hekin haluavat sinun onnistuvan.”
Minä en ollut oppinut näkemään elämää ja ihmisiä tällä tavalla. Tiedän, että tämä paljastaa myös sen, etten itse tukenut muiden onnistumista. Minun oli vaikea uskoa ystäväni sanoja, mutta vaikka ne olivat kaukaisia omaan uskomusjärjestelmääni verrattaessa, ne syöpyivät jostain syystä mieleeni. Kenties jossain syvällä tiedostin ne todeksi? Jos muut haluavat toistensa onnistumista, niin onhan se suuri helpotus. Se on näkökulman siirto pelosta luottamukseen, pelon sekaisesta stressistä innostumisen ja luovuuden ruokkimiseen. Se on siirtymistä yksinäisyydestä ja erillisyydestä yhteyteen.
Nyt tiedän sekin, että jos joku ei halua toisen onnistuvan, se tuo esille vain hänen kipunsa ja keskeneräisyytensä. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista, eikä myöskään mitään pahaa. Sydämestämme me haluamme kaikki toisillemme pelkkää hyvää. Oman jaksamisen kannalta on tietysti tärkeää, että lähellämme on voittopuolisesti ihmisiä, jotka ovat eheytyneet niin, että he kykenevät iloitsemaan meidän ja muiden menestyksestä.
Muista siis lapseni, että kaikki on hyvin, kävi niin tai näin.
Netta sai tiistaina Lontoossa positiivisen psykologian maisterin paperit. On upeaa, että hän sai toeutettua unelmansa ❤
Ehkä joku miettii, miksi hän opiskeli Lontoossa. Syy on se, että Suomessa ei ole vastaavaa maisteriohjelmaa tarjolla. Netta vietti Britanniassa runsaan vuoden ja on palannut Suomeen. Kyseinen Itä-Lontoon yliopisto tarjoaa muuten korkeakouluopintoja myös etäopintoina.
Aika hauska juttu se, että sekä tyttärestä että äidistä tuli maisterit vajaan kuukauden sisällä. Ehdinpäs ensin!
Tässä pätkä Netan valmistujaisista. Hän on videolla se, joka vilkuttaa meille.