Henkinen motivoija Wayne Dyer mainitsi Carl Jungin sanoneen:
Et ratkaise ongelmiasi – kasvat niistä ulos.
Dyer sanoo itselleen käyneen juuri noin alkoholin kanssa 25 vuotta sitten.
Niin se on minullakin mennyt. Kuusi seitsemän vuotta sitten jäivät samana keväänä kahvi, tupakka ja eräs apteekkituote, jolla olin avannut nenäni vuosia päivittäin. En tarvinnut näiden riippuvuuksien häipymiseen minkäänlaista tahdonvoimaa, kontrollia, suunnitelmaa enkä uudenvuodenlupausta. Henkisiä asioita olin kyllä alkanut tietoisemmin opiskella, halusin hyvää itselleni ja rakastin itseäni aiempaa enemmän. Olin tuona keväänä alkanut opiskella myös Ihmeiden oppikurssia, joka kolahti minuun kovasti.
Tänä keväänä juhlin suklaanhimosta irtipääsyä. Karkkia, jäätelöä eikä leipääkään ei tee mieli. Suklaariippuvuuteni oli rankkaa, eikä muunkaan makean jano kivaa ollut. Sokerista ja suklaasta irtipääsy ei ole siinä mielessä edellisten kaltainen puskan takaa tullut ihme, sillä näitä asioita olin pohtinut. Olin nimittäin aika päiviä sitten tiedostanut, että sokeri ei ole minulle hyväksi ja tuo tietoisuus alkoi vahvistua. Olin hakenut sopivaa ruokavaliota ja tammikussa olin kypsä jättämään sokerin, suklaata lukuun ottamatta. Kun sitten vihdoin olin oikeasti valmis luopumaan myös suklaasta, kaikki tapahtui jälleen taianomaisesti. Se oli todellakin huikea juttu, sillä tiedostamattani olin antanut sulkaalle parhaan ystävän aseman. Se tuli apuun nopeasti. Se oli lohtu, mutta surun ja ahdistuksen lisäksi se jakoi kanssani myös ilot. Sain siitä aina hetkeksi halutessani kaverin, joka vain antoi ja hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olen. Aika lailla samanlainen suhde minulla oli jäätelöönkin ja miksei muuhunkin ruokaan. Ihminen kehittää kummallisia ja tuhoisiakin kuvioita.
On tosin sanottava, että suklaahimo on ollut poissa vasta kaksi kuukautta ja sokerihimo vähän pidempään, joten nöyränä tässä saa olla. Toisaalta aiemmat kokemukseni tukevat vahvaa rauhaisaa tietoisuuttani siitä, että hävinneet ovat nämäkin. En tarvitse niitä enää. Ihmeellistä on sekin, että en ole kertaakaan mennyt vahingossakaan kaupassa suklaa- tai makeishyllylle. En näytä edes tiedostavan koko osaston olemassa oloa. Ei minkäänlaista poltetta, vaikka minä olen tyttö, joka pystyi syömään litran jäätelöä tai kaksi isoa Fazerin sinistä levyä kerralla hetkessä. En oikeastaan edes tiedä, missä se raja olisi tullut vastaan.
Dyer siteerasi jota kuta pyhimystä:
”Missä ei ole rakkautta, laita sitä sinne ja löydät rakkautta.”
Riippuvuus on vankila, josta ei ole helppo päästä ulos arvostelun ja syyttelyn säestyksellä. Hyväksyntä ja rakkaus sen sijaan antavat voimaa. Ne ovat energiaa, joka saa ihmeitä aikaan.
Olen aiemmin kirjoitanut aiheesta täällä.
Wayne Dyerin kommentit ovat Hay House Radion Dyerin 16.4. päivätystä lähetyksestä.
Lenitan juttuja 