Onnea uudelle uralle tyttäreni

 

nettuuu
Ohjaako minua pelko vai luottamus? Se on iso kysymys, joka kannattaa tehdä itselle usein.

Tänään on se päivä, kun juuri positiivisen psykologian maisteriksi valmistunut Netta vetää ensimmäisen aihepiiriin liittyvän koulutuksen. Tilaisuudessa autetaan käsittääkseni osallistujia tunnistamaan paremmin vahvuuksiaan ja hyödyntämään niitä. Koulutus toteutetaan jossakin yrityksessä.

Hienoa, että yrityksen johto on päättänyt lähteä tälle tielle. Uskon, että työntekijöiden vahvuuksien kunnioittaminen näkyy sekä työtyytyväisyytenä että yritysten tuloksissa. Se on siis sekä yksilöiden että yritysten etu.

Kun  vuosia stten sain päähäni alkaa vetää Olet sitä mitä ajattelet -tilaisuuksia, olin peloissani. Eräs ystäväni pysäytti minut sanoen: ”Sinulla ei ole mitään syytä pelkoon. Muista, että tilaisuuden osallistujat ovat puolellasi. Hekin haluavat sinun onnistuvan.”

Minä en ollut oppinut näkemään elämää ja ihmisiä tällä tavalla. Tiedän, että tämä paljastaa myös sen, etten itse tukenut muiden onnistumista. Minun oli vaikea uskoa ystäväni sanoja, mutta vaikka ne olivat kaukaisia omaan uskomusjärjestelmääni verrattaessa, ne syöpyivät jostain syystä mieleeni. Kenties jossain syvällä tiedostin ne todeksi? Jos muut haluavat toistensa onnistumista, niin onhan se suuri helpotus. Se on näkökulman siirto pelosta luottamukseen, pelon sekaisesta stressistä innostumisen ja luovuuden ruokkimiseen. Se on siirtymistä yksinäisyydestä ja erillisyydestä yhteyteen.

Nyt tiedän sekin, että jos joku ei halua toisen onnistuvan, se tuo esille vain hänen kipunsa ja keskeneräisyytensä. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista, eikä myöskään mitään pahaa. Sydämestämme me haluamme kaikki toisillemme pelkkää hyvää. Oman jaksamisen kannalta on tietysti tärkeää, että lähellämme on voittopuolisesti ihmisiä, jotka ovat eheytyneet niin, että he kykenevät iloitsemaan meidän ja muiden menestyksestä.

Muista siis lapseni, että kaikki on hyvin, kävi niin tai näin.

Häikäisevä junamatka

Konduktööri astuu vaunuun tervehtien pirteästi ja ystävällisesti koko vaunullista. Lämmin meininki jatkuu hänen palvellessaan meitä kaikkia erikseen. Kun on minun vuoroni, konduktööri odottaa hiljaa hyräillen lippuani, jota kaivan kassista.

”Sinulla on hieno ote työhösi”, sanon. Hän kiitää hymyillen. ”Olet oivaltanut jotain suurta”, totean. Nuori mies, melkein poikanen, katsoo minua silmiin ja vastaa ”olen samaa mieltä”. Innostun entisestään ja onnittelen häntä. En muista kaikkea mitä puhumme, mutta sen muistan, että nuori konduktööri sanoi lopuksi leikkisästi, että ihan tässä meinaavat jalat mennä alta.

Hetkeä myöhemmin huomaan istuvani väärällä paikalla. Totean sen ääneen ja rinnakkaisella penkillä istuva mieshenkilö sanoo ystävällisesti, että ei kai se mitään haittaa. ”Totta”, sanon hetken emmittyäni, ”vaihdan, jos sellainen tarve tulee”.

Huomaan miehen katsovan minua matkan edetessä hyväntuulisesti muutaman kerran. Pääasiassa hän kuitenkin keskittyy vieressä istuvan rouvaansa. Aivan hetkeä ennen kuin minut sitten häädetään väärältä paikaltani alamme keskustella. En harmikseni muista kumpi teki aloitteen ja mitä silloin sanottiin. Tuli kuitenkin esille, että pariskunta asuu Espanjassa. Minä siinä sitten onnittelemaan ”olettepa onnekkaita. Saatte nauttia parhaita paloja Suomen kauniista kesästä ja Espanjan auringosta”. Siinä vaiheessa kerään jo kamppeitani vaihtaakseni paikkaa. Seison käytävällä ja mies katsoo iloisilla silmillään todeten ” sinä olet hieno ihminen ja sinulla on mahdollisuus samaan”. Innostun miehen tavasta lähestyä minua ja tietysti hänen sanoistaan. Hänen vaimonsa hymyilee vieressä.

Vaihdamme vielä muutaman toisiamme kannustavan kommentin ja mies sanoo minulle lämpimästi sanat, joilla itse usein päätän sähköpostiviestit ”Kaikkea hyvää”. Kurkotan miehen käteen (seison käytävällä ja pariskunta istuu). Kosketan kättä ja sanon ” sitä samaa ja pelkästään hyvää”. Koska tunnelma on katossa, kurkotan myös ikkunapuolella istuvan naisen käteen hyvästelläkseni. Tämä taianomainen hetki tuntuu täysin luontevalta. Se on taas sitä flow-tilaa.

Vaihdan Tampereella junaa ja saan ilokseni todeta, että tässäkin junassa konduktööri on hyvässä vireessä.

Tapahtumat toivat mieleeni tilanteen, jossa löysin itseni halailemasta ”tuntemattoman” mummon kanssa Porin Sokoksen maitotiskin edessä. Se tarina on tässä. Ihania kohtaamisia, lisää näitä!

Täydellinen lopetus täydelliselle päivälle. Olin nimittäin tulossa Helsingistä, jossa sain osallistua Esa Saarisen kolmen päivän upeaan seminaariin.

Eihän se päivä oikeasti vielä junamatkaan päättynyt. Poljin puoli yhdentoista aikaan kotiin ja voitte vain arvata, miten onnellisina koirani ottivat minut vastaan. Riemusta ei hankkinut tulla loppua.