Elämä rakastaa sinua

Elin pitkään siinä käsityksessä, että ihmisiin ei pidä luottaa. Uskoin maailman olevan vaarallinen paikka. Jossain vaiheessa aloin tiedostaa, että kyse on vain uskomuksesta, ajattelutavasta, jonka olen hyväksynyt ja totuudekseni valinnut. Aloin opetella luottamista ja treeni jatkuu.

Brittiläisen henkisen valmentajan ja psykologin Robert Holdenin mukaan universumi tarjoaa meille perusluottamusta, toisin sanoen universumi on puolellamme, mutta moni kuitenkin kärsii niin sanotusta toimimattomasta itsenäisyydestä. Jos emme luota, meistä tulee epävarmoja, sillä yritämme tehdä elämän itse. Myös kykymme sietää epävarmuutta on usein vähäinen juuri siitä syystä, että yritämme tehdä kaiken yksin, jatkaa Holden.

Suosittu bloggari ja valmentaja Mastin Kipp innostui Holdenin kommentista ja totesi Einsteinin sanoneen yhden elämämme suurimmista päätöksistä olevan sen pidämmekö universumia ystävällisenä vai vaarallisena. Kyse on valinnasta.

Kipp kehotti harkitsemaan, ihan vain kokeilemaan ajatusta, jonka mukaan universumi on ystävällinen. Miltä tuo ajatus tuntuu? Mitä tekisit silloin? Mihin luottaisit? Mistä päästäisit irti?

Robert Holden muistutti Louise Hayn kauniista vahvistuslauseesta ”Elämä rakastaa sinua.” Holden kertoi sanovansa molemmille lapsilleen päivittäin nuo luottamusta luovat taikasanat.

Rakas lukijani ”elämä rakastaa sinua.”

Robert Holden haastatteli Mastin Kippiä Hay House Radion world summit –tapahtumassa 4.6.

Väliäkö sillä mitä muut ajattelee

Tapasin eilen kadulla pulloja kärräävän kaverin. Fillari oli niin täynnä pusseja ja pulloja, että liikkuminen oli hankalaa. Sanoin jotain ystävällistä ja vaihdoimmekin sitten muutaman sanan. Toivottelin lopuksi hyvää ystävänpäivää, hän kiitteli ja me erkanimme toisistamme.

Että tuli hyvä olo! Siinä kävi niin selväksi, että toisiamme varten me täällä ollaan. Tulisipa otettua vastaavia spontaaneja kontakteja useammin.

Mitä tulee pullojen keräämiseen, kokeilin sitä muutama vuosi sitten Tampereella Näsipuistossa. Ei muuten ollut helppoa. Ja minä keräsin parina kauniina kesäpäivänä, kun taas juuri tapaamani kaveri oli liikenteessä muutaman asteen pakkasessa. Ja minun ei ollut pakko kerätä, vaan kyse oli tosiaan kokeilusta. Vaikea duuni oli siksi, että minua hävetti. Hävetti ja nolotti mielettömästi.

Hyvä puoli hommassa oli se, että sain nähdä, miten riippuvainen olen muiden mielipiteistä. Pullojen kerääminen olisi ollut mukavaa puuhaa, jos muita ihmisiä ei olisi ollut riesana. Enhän minä edes tuntenut heitä, mutta silti päässä pyöri, että mitähän noi ajattelee. Auta armias, jos joku tuttu olisi osunut paikalle.

Mulla on kaikenlaisia uskomuksia ja isosta osasta en taida olla laisinkaan tietoinen. Kait ajattelen, että pullonkerääjä on ressukka/luuseri, joka ei ole osannut hoitaa raha-asioitaan ja tuskin se kovin älykäskään voi olla. Ei tuo tietenkään välttämättä ole ollenkaan totta ja jos olisikin, niin mitä sitten? Ajattelenko kaiken huipuksi, että ihmisarvo tulee jonkun tietyn alitajuisesti määrittelemäni pärjäämistason mukaan? Ehkä ajattelen, että muut voivat muka olla mitä vaan, mutta minä en voi samaistua saati tulla samaistetuksi noihin ”heikkouksiin”. Tosiasia kuitenkin on, että mulla on paljon yhteistä jokaisen pullonkerääjän kanssa.

Ihmisten kohtaaminen on minulle jännä juttu, toisaalta haluan sitä kovasti ja toisaalta pelkään samaan aikaan huikeasti. Jopa Facebook on hyvä esimerkki. Olen ollut siellä jo vuodesta 2007, mutta vasta viime päivinä sain rohkeuden kutsua kavereita.

Hyvä jos te,  joiden on helppo tutustua ja ystävystyä tiedätte, että me etäisiltä ja jopa ylpeiltäkin vaikuttavat ihmiset olemme loppujen lopuksi vain peloissamme, epävarmoja itsestämme. Emmekä useinkaan tiedosta sitä edes itse.

Ja meikäläiset, me voimme tehdä uusia valintoja, jos asian tiedostamme ja sitä riittävästi haluamme.