Aurinkoinen raakapuuro

 Huikea lahja keholle ja mielelle.
Huikea lahja keholle ja mielelle.

Avasin aamun jälleen raakapuurolla. Pistin sen lasiin, joten muistutti smoothieta, mutta oli sen verran paksua, että lusikalla söin. Nesteeksi laitoin ensi kertaa veden sijaan tilkan mantelimaitoa. Se tunne, kun palvelee itseään näin upeasti, on aivan mahtava. Ei siis ihme, että kyse on terveyspommista.

Nyt eletään upeaa marja-aikaa. On todella hienoa, että olemme keksineet raakapuurot ja smoothiet. Mieleni ei enää tee keitettyjä ja sokeroituja marjapuuroja. Raakapuuro siemenineen on aivan yliveto ja gluteenitonkin. Jokainen voi kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja löytää suosikkinsa. Myös raakapuuron nopea ja helppo valmistus on suuri etu. Ei tarvitse kuin laittaa ainekset tehosekoittimeen hetkeksi ja nauttia ruoka.

Mantelimaidon kunniaksi lisäsin tänne kuvia Andalusian Granadan Alpujarrasta. Otin ne kolme vuotta sitten, jolloin vietin viikon vuorilla kahden ystävän ja Vivin kanssa.

Resepti:
1 pieni banaani
n. 1 – 1,5 dl pakastettuja mustikoita ja pulukoita
0,75 – 1 dl liotettuja siemeniä:
Kurpitsansiemeniä
Auringonkukansiemeniä
Hampunsiemeniä
Pieni pala inkivääriä
Kaksi sellerin vartta
Pala kurkkua
Tilkka mantelimaitoa
Päälle:
Muutama mustikka ja puolukka sekä seesaminsiemeniä

Puuro ei sisällä lisättyä sokeria. Jos haluat makeutusta, kokeile taatelia. Jos se ei riitä, ehkä hunajaa?

Manteleita Granadan Alpujarrassa.
Manteleita Granadan Alpujarrassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä, miten se manteli tuolta saadaan ulos. Yritin kivellä, ei onnistunut.
En tiedä, miten se manteli tuolta saadaan ulos. Yritin kivellä, ei onnistunut.
Mantelimaitoa, johon ei ole lisätty sokeria.
Mantelimaitoa, johon ei ole lisätty sokeria.

Lisään tähän loppuun vielä kiitoksen aiheita. Kiitos siitä, että saan syödä näin upeita herkkuja. Kiitos tunteista, jotka hyvän syöminen herätti. Kiitos kauniista muistoista, mielikuvista ja valokuvista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: