”En tiedä mitä depressio on. Se on mitä hämärin diagnoosi ja olen yhä enemmän tuota mieltä, vaikka olen asiaa selvittänyt vuosia. Mielestäni meidän kannattaa katsoa, mitä niin sanotun depression takana on. Siellä on yleensä yksinäiseksi itsensä kokeva ihminen, joka suhtautuu tähän yksinäisyyden tunteeseen kielteisesti. Onhan eri asia olla yksin kuin syyttää itseään siitä, että tuntee olonsa yksinäiseksi. ” Näin tuumii brittiläinen Robert Holden, joka on taustaltaan psykologi.
Holdenin mukaan tuollainen yksinäisyyden kokeminen kertoo, että emme vielä ole yhteydessä omaan totuuteemme. Muutoin tietäisimme, että olemme kaikki yhtä ja erillisyys muista ei ole mahdollista. Samaa viestiä välittää Eckhart Tolle ja moni muu. Tolle muistuttaa, että emme olisi sitä mitä nyt olemme ilman kaikkia niitä kokemuksia, jotka olemme läpikäyneet. Jokin aika sitten kirjoitin siitä, miten monet filosofit näkevät masennuksen tarjoavan uutta mahdollisuutta, herättävän huomaamaan, että suuntaa kannattaa muuttaa.
Holden ehdottaa erillisyyden tunteen iskiessä meitä etsimään kaikkialta todisteita ykseydestä. Omalla kohdallani voin sanoa, että luonto ja eläimet auttavat tuohon yhteyteen pääsemisessä. Olen lapsesta saakka rakastanut merta ja metsää sekä kallioita. Siinä on kyse juuri tästä ykseyden tunteesta, vaikka en sitä silloin sen kummemmin tiedostanut. Meillä on tietysti kaikilla näitä kokemuksia ja lapsena olemme vielä niin luonnollisen viisaita. On aika herätellä se sisäinen ihana lapsi.
Voimme myös ideoida itsellemme vahvistavia lauseita:
”Olen täydellinen osa tätä kaunista kokonaisuutta (maailmankaikkeutta…).”
”Olen osa tätä kokonaisuutta.”
”Näen ykseyttä kaikkialla.”
”Sinä ja minä – me olemme yhtä.”
”Olen täydellinen osa tätä ihmeellistä palapeliä.”
Nämä tulivat nyt äkkiseltään mieleen, mutta jokainen voi keksiä omansa. Tätä lääkettä kannattaa ottaa säännöllisesti sekä tilanteessa, jossa erillisyyden tunne iskee pintaan.
Holden vinkkaa istumaan alas ja kysymään itseltään: ” Kuka olen ilman tätä erillisyyden ajatusta?”
Byron Katie puolestaan tarjoaa kysymystä: ”Kuka olen ilman tarinaani?”
Jos meditoit, kysele näitä ja odottele rauhassa vastausta. Jos istut pilkillä, tee samoin. Se on kyllä varmaan todella meditatiivista se pilkillä istuminen, ihan niin kuin saunominenkin. Sitä paitsi Tolle puhuu minimeditaatioiden puolesta eli sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Olennaista on vain, että sallit itsellesi sen kysymyksen tekemisen sekä vastauksen vastaanottamisen.
Katien kysymys on briljantti sekin. Moni on määritellyt itsensä vaikkapa sairaaksi, juopon tyttäreksi tai ihmiseksi, joka ei ole riittävän hyvä eikä varsinkaan rakastettava. Kyse voi olla tarinasta, jota kerromme auliisti tai se voi olla sellainen, jota emme edes tiedosta.
Kaikki yhtä suurta väärinkäsitystä, mutta uskomme omiin tarinoihimme on niin vahva. Moni on tietävinään senkin, että muutos ei ole mahdollista tai se on ihan kamalan vaikeaa ja epätodennäköistä. Miksi pitää kiinni sellaisista ajatuksista? Sitä paitsi, miten me voimme tietää sellaisia asioita? Miten ihmeitä voi tapahtua, jos emme tee niille tilaa? Antakaamme elämän yllättää ja toivottakaamme muutos tervetulleeksi.
Yhtäkkinen henkinen herääminen on kaiketi harvinaista, mutta se on tapahtunut sekä Eckhart Tollelle että Byron Katielle. Molemmat kokivat sen oltuaan pitkään vakavasti masentuneita.
Holdenin kommentit ovat hänen Hay House Radiossa pitämästään 28.3. nauotetusta ohjelmasta.
Lenitan juttuja 