Tapellaanko?

Nainen tulee polulla koiransa kanssa vastaan. Vedän koirieni hihnat lähemmäksi itseäni, sillä koirat saattavat muutoin pyrkiä innoissaan vastaantulijan lähelle. ”Tulkaa vaan”, sanon. Juuri kun nainen on ohittamassa minua, yksi koiristani haukahtaa – kerran. (Välillä ne innostuvat rähjäämään hihnassa, onneksi eivät tällä kertaa).

Vivi siis haukahtaa kerran ja naisen koira alkaa vastata. Nainen on minusta nyt metrin päässä ja toteaa kuuluvalla äänellä: vaikka toinen haukku, sinä et vastaa.” Hän pitää pienen tauon ja jatkaa: ”sinä et ole yhtä tyhmä.”

Tällaiset tilanteet ovat minulle vaikeita. Tekee niin mieli antaa tulla ja nopeasti. Mielessäni on saman tien vaikka kuinka monta ”hyvää” vastausta. Onneksi olin hiljaa.

Mauno Koiviston kerrotaan sanoneen, että ei kannata provosoitua, kun provosoidaan. Se on viisaasti sanottu. Kannan sitä mielessäni. Kun toinen kutsuu sotaan, ei siihen kannata lähteä mukaan. Osallistuminen tuo hetken lohdun. Myöhemmin minua harmittaisi. Kokemusta on ja paljon.

Miksi lyödä lyötyä? Eihän kukaan meistä puhu noin hyvin voidessaan. Kyllä minä kykenen naisen toimintaan samaistumaan. (Nainen on heittänyt suorempiakin kommentteja) Kun voimme huonosti, olemme ikävää seuraa. Minun on helppo olla ikävä ihminen. Saan pitää itsestäni huolta ollakseni aidosti hyvä itselleni ja muille. Lyötyä tulee lyödyksi, jos on tarve purkaa omaa huonoa oloa.

Sotaan kutsuja satelee joka suunnasta. Kannattaa muistaa, että puolustautuminen on yksi sodankäynnin taktiikka. Kun on voimia ja halua nähdä toisen tuska, ei ole tarvetta osallistua. Tuskan taustalla on usein yksinäisyys, joka ei tarkoita välttämättä sitä, että ei olisi ihmisiä ympärillä. Myötätunnolle on tilausta, säälille ei.

Miksi lyöty haluaa tulla lyödyksi? Tiedämme, että lapset saattavat tehdä pahaa tai tekeytyä sairaiksi saadakseen huomiota. Ne ovat selviytymiskeinoja. Me tarvitsemme huomiota ja kosketusta. Ja hätä todellakin keksii keinot. Moni meistä on näiden vanhojen keinojen vanki. Ne pitävät meidät kiinni tuskassa ja yksinäisyydessä.

Haluamme tulla huomatuiksi, kunnioitetuiksi ja hyväksytyiksi. Miten uskaltaa asettua haavoittuvaksi ja pyytää toiselta aikaa, kuulluksi tulemista tai kosketusta? Koirani Hupsu tekee sen loistavasti. Tökkii tassulla ystävällisesti mutta määrätietoisesti tuijottaen vastapuolta suoraan silmiin.

Hupsu kerää rapsutuksia jopa lenkkipolun varrelta. Jos alat juttusille kanssamme, saattaa Hupsu läpsäistä sinua tassulla pyytäen kosketusta.

Vivin ja kaikkien koirien viestintä on erilaista kuin meidän ihmisten. Molemmat aiheuttavat meille ihmisille joskus turhia ongelmia.