Upea alan konkari Anne Karilahti kertoo meille valmennuksesta. Kyselen kaikenlaista, kuten esimerkiksi mitä valmennus on, kenelle se sopii ja mistä tunnistaa hyvän valmentajan. Puhumme myös valmennuksen ja terapian eroista sekä muun muassa siitä, mitä eroa on ystävien neuvoilla ja valmennuksella. Saamme kuulla, että hyvässä valmennuksessa ei ole laisinkaan kyse neuvomisesta. On ollut tosi hienoa tehdä näitä juttuja. Olen kiitollinen.
Ritva Enäkoski on kiertänyt maatamme yhdessä Marco Bjurströmin kanssa motivoimassa ihmisiä ja puhumassa myönteisyyden voimasta jo 25 vuotta. Ritva on positiivisen psykologian yhdistyksen puheenjohtaja eli hänellä on myös aihepiirin teoriat hallussa. Sain ilon jututtaa Ritvaa ja nyt saan ilon tarjota nauhan myös sinun kuunneltavaksesi.
SISÄLTÄÄ ÄÄNITALLENTEEN.
Sain jututtaa ihastuttavan innostavaa Ritva Enäkoskea! Kuulin Ritvaa parikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran livenä. Hän on kiertänyt yhdessä Marco Bjurströmin kanssa maata meitä motivoimassa jo 25 vuotta. Tässä maistiaisina Ritvan ajatuksia ja kokemuksia terveellisestä kateudesta. Koko juttu, jossa käsitellään muun muassa myönteisyyttä ja mahdollisuuksia, on tulossa kuunneltavaksi näinä päiväinä. Se on tosi motivoivaa tavaraa, osuu ainakin minuun!
Rauhan ja ilon kokeminen eivät ole minulle todellakaan itsestään selvyyksiä. Minulle ei ole koskaan tehty diagnoosia, mutta jos peilaan vaikkapa tätä Vauva.fi:n artikkelia itseeni ja elämääni, minulla on monia ADHD:n oireita. En tosin muista saaneeni lapsena raivokohtauksia (myöhemmin kyllä), ehkä en uskaltanut. Ja opettajien kuuntelemisen asemesta minä taisin enemmän höpöttää kuin piirrellä kukkia vihkooni.
Olen edelleen hajamielinen ja siitä seuraa kaikenlaista pientä hämminkiä lähes päivittäin. Minulla on myös keskittymisvaikeuksia, mutta toisaalta uppoutuminen moniin mielenkiintoisiin juttuihin (olen utelias, kiinnostunut monista asioista ja tykkään auttamisesta) on tosi helppoa. Kodin pitäminen järjestyksessä on paljon haastavampaa kuin lähipiirilläni, joilla onkin paikat aina tip top.
Joku väitti jossain yrityskoulutuksessa joskus, että myöhästyminen tarkoittaa sitä, ettei myöhästyjä kunnioita vastapuolta. Valitettavasti tämäkään asia ei ole näin yksiselitteinen, koska me ihmiset olemme erilaisia. Jos kyse on jostain yksittäisestä erityisestä tapaamisesta, saatan valmistautua siihen paljon normaalia pidempään. Olen valmiina enemmän kuin hyvissä ajoin, mutta sitten kuitenkin myöhästyn tai ehdin juuri ja juuri ajoissa ”juosten” paikalle. En yritä vähätellä aikataulujen merkitystä. Uppoutuminen taas on sikäli ikävää, että saatan unohtaa koko tapaamisen. Toisaalta pääsy tällaiseen flow-tilaan varsin helposti on ehdoton vahvuuteni.
Lapsena olin koulussa seiskan oppilas, mutta merkonomiksi ja terveystieteiden maisteriksi valmistuin erinomaisin arvosanoin. Olen toisaalta ADHD-oireiden mukaisesti alisuorittaja mutta rasittavaksi vastakohdaksi minulla on vaativan persoonallisuuden oireita. Saatan esimerkiksi tavoitella niin sanottua täydellisyyttä, jolloin jonkun asian aloittaminen ja varsinkin loppuun saattaminen voi olla vaikeaa. Täydellisyyden tavoittelu näkyi esimerkiksi yrittäjänä toimiessani niin, ettei minulle riittänyt edes se, mikä olisi riittänyt asiakkaille. Tämä oli tietysti raskasta minun lisäkseni työntekijöillemme, jotka yrittivät parhaansa. Täydellisyyden tavoittelu tuli toisinaan esille myös gradua tehdessä. Olen puhunut paljon myös siitä, miten ikävä ja huono äiti olen ollut. Netta on monesti sanonut, ettei hän koe lapsuuttaan kuvaamallani tavalla negatiivisesti.
Tiedämme, että tarinoilla on suuri merkitys. En halua rakentaa tarinaani sen varaan, että minulla on ADHD sekä vaativa persoonallisuus ja kaiken päälle olen ainakin erityisherkkä, jota en vielä maininnutkaan. Tähän liittyy muun muassa se, että koen monet asiat ja tapahtumat hyvin voimakkaasti. Diagnooseissa tai itsensä tarkastelussa niiden kautta on se huono puoli, että niihin saattaa samaistua liiaksi. Hyvää taas on se, että oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen saattavat lisääntyä. Ymmärrän nyt esimerkiksi sen, miksi saatan tarvita rauhaa ja rauhoittumista enemmän kuin joku muu. Kyse ei siis ole välttämättä laiskuudesta.
Kirjoitan aiheesta, sillä joukossamme on varmasti monia hämmentyneitä itseään ihmetteleviä ja ehkä jopa pelästyneitä lapsia sekä aikuisia. Koen ettei minua osattu auttaa ja tukea lapsena. Minun haluttiin olevan tulkintani mukaan jotain muuta, parempi ja enemmän. Vanhemmillani oli omat ongelmansa ja kiireensä, eikä siihen aikaan puhuttu tällaisista asioista. Joskus äiti tokaisi ärtyneenä, ettei minulle riitä mikään. Olin silloin jo vanhempi (en muista tarkkaa ikää) ja loukkaannuin syvästi. Halusin kai olla helppo ja tietenkin ennen kaikkea hyväksytty. Kenties äitikin syyllisti itseään. Jos hän olisi tuntenut minua ja erilaisuuttani paremmin, se olisi oletettavasti helpottanut häntäkin.
Nyt ymmärrän toisaalta myös sen, että varmasti useimmat vanhemmat kokevat joskus ettei heidän lapselleen riitä mikään. Se on normaalia. On kuitenkin olennaista pitää lasten erilaisuus mielessä. Lapset yrittävät kovasti täyttää kriteerit, jotka tunnistavat vanhemmillaan olevan. Onnistuminen voi olla mahdotonta tai hyvin raskasta. Mitä jos katsoisimme maailmaa siitä näkökulmasta, että ihminen, sekä lapsi että aikuinen, tekee aina parhaansa. Uskon, että se antaisi meille paremman mahdollisuuden oppia tuntemaan ja kunnioittamaan toisiamme sellaisina kuin olemme.
Edellä mainitut linkit uudelleen
Artikkeli ADHD:stä
Vaativa persoonallisuus
Erityisherkistä
Lenitan juttuja 