”Hei, minun pitää hakea vielä yksi sitruuna”, sanoo nainen ja nostaa Salen kassalla tavaraa korista hihnalle. Hänellä on sitä paljon. Yleensä lähikaupastamme ostetaan kerralla aika vähän tuotteita ja taatusti eniten olutta. Minä olen naisen perässä seuraava jonossa ja totean, että voin hakea hänelle sitruunan. Nainen ilahtuu silminnähden. Hoidan homman.
Seuraavaksi oivallan, että naisella on iso työ tavaran pakkaamisessa ja kaksi pussia. Minulla on aikaa, joten sanon, että autan mielelläni. Alan pakata ja hän juoksee karkkihyllylle ja ojentaa minulle kassan läpi kulkeneen maksituplan kiitokseksi.
Pakatessamme tavaroita ehdin muistaa joskus tuskailleeni kauppareissuja. Nyt, kun ostan sapuskaa lähinnä vain itselleni, ymmärrän, mikä lahja oli saada omata perhe ja laittaa heille ruokaa ❤
Jäimme juttelemaan tuntemattoman naisen kanssa vielä hetkeksi kaupan pihaan. Pohdimme sitä, että antaminen on tosiaan vähintään yhtä kivaa kuin vastaanottaminen. On niin älyttömän kiva tehdä hyvää.
Anne Karilahti on kokenut valmentaja ja valmentajien kouluttaja.
Upea alan konkari Anne Karilahti kertoo meille valmennuksesta. Kyselen kaikenlaista, kuten esimerkiksi mitä valmennus on, kenelle se sopii ja mistä tunnistaa hyvän valmentajan. Puhumme myös valmennuksen ja terapian eroista sekä muun muassa siitä, mitä eroa on ystävien neuvoilla ja valmennuksella. Saamme kuulla, että hyvässä valmennuksessa ei ole laisinkaan kyse neuvomisesta. On ollut tosi hienoa tehdä näitä juttuja. Olen kiitollinen.
Kultamitalityttö! Ritva Enäkoski voitti viikonloppuna kultaa Puolassa tanssimalla Marco Bjurströmin vetämässä tanssiryhmässä. Ihminen yltää Ritvan mukaan yllättäviin suorituksiin, kun on motivoitunut ja treenaa.
Ritva Enäkoski on kiertänyt maatamme yhdessä Marco Bjurströmin kanssa motivoimassa ihmisiä ja puhumassa myönteisyyden voimasta jo 25 vuotta. Ritva on positiivisen psykologian yhdistyksen puheenjohtaja eli hänellä on myös aihepiirin teoriat hallussa. Sain ilon jututtaa Ritvaa ja nyt saan ilon tarjota nauhan myös sinun kuunneltavaksesi.
Sain jututtaa ihastuttavan innostavaa Ritva Enäkoskea! Kuulin Ritvaa parikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran livenä. Hän on kiertänyt yhdessä Marco Bjurströmin kanssa maata meitä motivoimassa jo 25 vuotta. Tässä maistiaisina Ritvan ajatuksia ja kokemuksia terveellisestä kateudesta. Koko juttu, jossa käsitellään muun muassa myönteisyyttä ja mahdollisuuksia, on tulossa kuunneltavaksi näinä päiväinä. Se on tosi motivoivaa tavaraa, osuu ainakin minuun!
Olemme kaikki erilaisia ja tarvitsemme tukea omista lähtökohdistamme. Taidan olla ensimmäisen kerran valokuvaamossa, kun tätä kuvaa otettiin.
Rauhan ja ilon kokeminen eivät ole minulle todellakaan itsestään selvyyksiä. Minulle ei ole koskaan tehty diagnoosia, mutta jos peilaan vaikkapa tätä Vauva.fi:n artikkelia itseeni ja elämääni, minulla on monia ADHD:n oireita. En tosin muista saaneeni lapsena raivokohtauksia (myöhemmin kyllä), ehkä en uskaltanut. Ja opettajien kuuntelemisen asemesta minä taisin enemmän höpöttää kuin piirrellä kukkia vihkooni.
Olen edelleen hajamielinen ja siitä seuraa kaikenlaista pientä hämminkiä lähes päivittäin. Minulla on myös keskittymisvaikeuksia, mutta toisaalta uppoutuminen moniin mielenkiintoisiin juttuihin (olen utelias, kiinnostunut monista asioista ja tykkään auttamisesta) on tosi helppoa. Kodin pitäminen järjestyksessä on paljon haastavampaa kuin lähipiirilläni, joilla onkin paikat aina tip top.
Joku väitti jossain yrityskoulutuksessa joskus, että myöhästyminen tarkoittaa sitä, ettei myöhästyjä kunnioita vastapuolta. Valitettavasti tämäkään asia ei ole näin yksiselitteinen, koska me ihmiset olemme erilaisia. Jos kyse on jostain yksittäisestä erityisestä tapaamisesta, saatan valmistautua siihen paljon normaalia pidempään. Olen valmiina enemmän kuin hyvissä ajoin, mutta sitten kuitenkin myöhästyn tai ehdin juuri ja juuri ajoissa ”juosten” paikalle. En yritä vähätellä aikataulujen merkitystä. Uppoutuminen taas on sikäli ikävää, että saatan unohtaa koko tapaamisen. Toisaalta pääsy tällaiseen flow-tilaan varsin helposti on ehdoton vahvuuteni.
Lapsena olin koulussa seiskan oppilas, mutta merkonomiksi ja terveystieteiden maisteriksi valmistuin erinomaisin arvosanoin. Olen toisaalta ADHD-oireiden mukaisesti alisuorittaja mutta rasittavaksi vastakohdaksi minulla on vaativan persoonallisuuden oireita. Saatan esimerkiksi tavoitella niin sanottua täydellisyyttä, jolloin jonkun asian aloittaminen ja varsinkin loppuun saattaminen voi olla vaikeaa. Täydellisyyden tavoittelu näkyi esimerkiksi yrittäjänä toimiessani niin, ettei minulle riittänyt edes se, mikä olisi riittänyt asiakkaille. Tämä oli tietysti raskasta minun lisäkseni työntekijöillemme, jotka yrittivät parhaansa. Täydellisyyden tavoittelu tuli toisinaan esille myös gradua tehdessä. Olen puhunut paljon myös siitä, miten ikävä ja huono äiti olen ollut. Netta on monesti sanonut, ettei hän koe lapsuuttaan kuvaamallani tavalla negatiivisesti.
Tiedämme, että tarinoilla on suuri merkitys. En halua rakentaa tarinaani sen varaan, että minulla on ADHD sekä vaativa persoonallisuus ja kaiken päälle olen ainakin erityisherkkä, jota en vielä maininnutkaan. Tähän liittyy muun muassa se, että koen monet asiat ja tapahtumat hyvin voimakkaasti. Diagnooseissa tai itsensä tarkastelussa niiden kautta on se huono puoli, että niihin saattaa samaistua liiaksi. Hyvää taas on se, että oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen saattavat lisääntyä. Ymmärrän nyt esimerkiksi sen, miksi saatan tarvita rauhaa ja rauhoittumista enemmän kuin joku muu. Kyse ei siis ole välttämättä laiskuudesta.
Kirjoitan aiheesta, sillä joukossamme on varmasti monia hämmentyneitä itseään ihmetteleviä ja ehkä jopa pelästyneitä lapsia sekä aikuisia. Koen ettei minua osattu auttaa ja tukea lapsena. Minun haluttiin olevan tulkintani mukaan jotain muuta, parempi ja enemmän. Vanhemmillani oli omat ongelmansa ja kiireensä, eikä siihen aikaan puhuttu tällaisista asioista. Joskus äiti tokaisi ärtyneenä, ettei minulle riitä mikään. Olin silloin jo vanhempi (en muista tarkkaa ikää) ja loukkaannuin syvästi. Halusin kai olla helppo ja tietenkin ennen kaikkea hyväksytty. Kenties äitikin syyllisti itseään. Jos hän olisi tuntenut minua ja erilaisuuttani paremmin, se olisi oletettavasti helpottanut häntäkin.
Nyt ymmärrän toisaalta myös sen, että varmasti useimmat vanhemmat kokevat joskus ettei heidän lapselleen riitä mikään. Se on normaalia. On kuitenkin olennaista pitää lasten erilaisuus mielessä. Lapset yrittävät kovasti täyttää kriteerit, jotka tunnistavat vanhemmillaan olevan. Onnistuminen voi olla mahdotonta tai hyvin raskasta. Mitä jos katsoisimme maailmaa siitä näkökulmasta, että ihminen, sekä lapsi että aikuinen, tekee aina parhaansa. Uskon, että se antaisi meille paremman mahdollisuuden oppia tuntemaan ja kunnioittamaan toisiamme sellaisina kuin olemme.
Ohjaako minua pelko vai luottamus? Se on iso kysymys, joka kannattaa tehdä itselle usein.
Tänään on se päivä, kun juuri positiivisen psykologian maisteriksi valmistunut Netta vetää ensimmäisen aihepiiriin liittyvän koulutuksen. Tilaisuudessa autetaan käsittääkseni osallistujia tunnistamaan paremmin vahvuuksiaan ja hyödyntämään niitä. Koulutus toteutetaan jossakin yrityksessä.
Hienoa, että yrityksen johto on päättänyt lähteä tälle tielle. Uskon, että työntekijöiden vahvuuksien kunnioittaminen näkyy sekä työtyytyväisyytenä että yritysten tuloksissa. Se on siis sekä yksilöiden että yritysten etu.
Kun vuosia stten sain päähäni alkaa vetää Olet sitä mitä ajattelet -tilaisuuksia, olin peloissani. Eräs ystäväni pysäytti minut sanoen: ”Sinulla ei ole mitään syytä pelkoon. Muista, että tilaisuuden osallistujat ovat puolellasi. Hekin haluavat sinun onnistuvan.”
Minä en ollut oppinut näkemään elämää ja ihmisiä tällä tavalla. Tiedän, että tämä paljastaa myös sen, etten itse tukenut muiden onnistumista. Minun oli vaikea uskoa ystäväni sanoja, mutta vaikka ne olivat kaukaisia omaan uskomusjärjestelmääni verrattaessa, ne syöpyivät jostain syystä mieleeni. Kenties jossain syvällä tiedostin ne todeksi? Jos muut haluavat toistensa onnistumista, niin onhan se suuri helpotus. Se on näkökulman siirto pelosta luottamukseen, pelon sekaisesta stressistä innostumisen ja luovuuden ruokkimiseen. Se on siirtymistä yksinäisyydestä ja erillisyydestä yhteyteen.
Nyt tiedän sekin, että jos joku ei halua toisen onnistuvan, se tuo esille vain hänen kipunsa ja keskeneräisyytensä. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista, eikä myöskään mitään pahaa. Sydämestämme me haluamme kaikki toisillemme pelkkää hyvää. Oman jaksamisen kannalta on tietysti tärkeää, että lähellämme on voittopuolisesti ihmisiä, jotka ovat eheytyneet niin, että he kykenevät iloitsemaan meidän ja muiden menestyksestä.
Muista siis lapseni, että kaikki on hyvin, kävi niin tai näin.
Olen raakaruuan ystävä. Pidän raakojen vihannesten mausta ja ne näyttävät sopivan vatsalleni.Tiedän, etteivät ne sovi kaikille.
Tänään olin koirien kanssa lumisessa metsässä. Ihana tunnelma, mutta jalat olivat märät ja kylmät, kun astuin ovesta sisään. Teki mieli lämmintä.
Minähän tykkään tehdä helposti valmistettavia ruokia. Tein uunijuureksia sellaisella uudella sovelluksella, että lisäsin loppuvaiheessa luomupapuja joukkoon, koska niitä sattui olemaan jääkaapissa ja koska halusin lisätä proteiinin määrää. Kyllä maistui hyvältä.
Resepti
1 lanttu
2 porkkanaa
1 sipulia
½ purkkia (n. 140 g) luomupapuja
Loraus oliiviöljyä, suolaa, valkopippuria ja rosmariinia.
Palastelin vihannekset, laitoin ne pellille, lisäsin öljyn, mausteet ja rosmariinin. Sekoitin hieman ja pistin uuniin noin 175 asteeseen. Aikaa en seurannut, kokeilin vihanneksia välillä haarukalla. Lisäsin pavut, mutta ehkä turhan aikaisin, koska menivät osin rikki. Seuraavaksi laitan ne 5 minuuttia ennen valmistumista. Käytin heti syötäväksi valmista luomupapusekoitusta (Gogreen). Huuhtelin ne ensin vedessä ja poistin liemen. Yrtiksi valitsin rosmariinin, koska sen kerrotaan parantavan muistia 😉
Aion lisätä toistekin papuja tällaiseen kokoonpanoon.
Netta sai tiistaina Lontoossa positiivisen psykologian maisterin paperit. On upeaa, että hän sai toeutettua unelmansa ❤
Ehkä joku miettii, miksi hän opiskeli Lontoossa. Syy on se, että Suomessa ei ole vastaavaa maisteriohjelmaa tarjolla. Netta vietti Britanniassa runsaan vuoden ja on palannut Suomeen. Kyseinen Itä-Lontoon yliopisto tarjoaa muuten korkeakouluopintoja myös etäopintoina.
Aika hauska juttu se, että sekä tyttärestä että äidistä tuli maisterit vajaan kuukauden sisällä. Ehdinpäs ensin!
Tässä pätkä Netan valmistujaisista. Hän on videolla se, joka vilkuttaa meille.
Vakava sairaus teki Karita Aaltosesta entistä paremman päätöksentekijän. Voit kuunnella upean naisen koskettavan tarinan sairastumisesta ja toipimisesta alla olevasta Youtube-tallenteesta.
Juontaja, bloggari ja hyväntekijä Karita Aaltonen sai kolme vuotta sitten kuulla, että hänellä oli pahanlaatuinen aivokasvain. Tämä upea nainen on selvinnyt sairaudesta ja kokee kasvaimen ystäväkseen, joka tuli opettamaan häntä. Karita ei usko taisteluun, vaan puhuu rakkauden ja myötätunnon puolesta.
Karita kertoo tässä äänihaastattelussa sairastumisestaan, saamistaan hoidoista sekä toipumisestaan. Hän on kiitollinen hoidosta Tampereen yliopistolliselle sairaalalle. Samaan aikaan hän käytti myös monia täydentäviä hoitoja, kuten akupunktiota. Karita myös joogasi ja kiinnitti entistä enemmän huomiota siihen, mitä laittoi suuhunsa. Hän etsi apua ja ympäröi itsensä kannustavilla ihmisillä.
Olen kiitollinen, että Karita tuli vieraakseni ja toivon, että jutusta on iloa myös sinulle. Vieraana Karita Aaltonen on ensimmäinen Vieraana-ohjelmasarjani jakso.
Mietitkö sinäkin, että miten eksyksissä jotkut lapset ovatkaan, kun voivat pahoinpidellä tällaista kaveria. Upea nuori nainen, kun puuttui asiaan. Se on taatusti myös lasten etu.
Kun avasin tänään Facebookin minua odotti tämä viesti:
Hi Lenita , can you help me? my boyfriend’s daughter is studying in Granada and yesterday She remove this puppy from children who were beating him. She lives in a dorm and she can not get there and do not want to leave the street. can you help me?
Naisen miesystävän tytär on siis opiskelemassa Granadassa ja hän oli ottanut eilen kadulta talteen koiranpennun, jota lapset olivat hakanneet. Tyttö asuu yliopiston asuntolassa ja sinne ei voi viedä koiria. Nainen pyysi minulta apua. En tunne häntä, mutta näytämme olevan Facebookissa kavereita.
Ensimmäiseksi kehuin naiselle tyttöä siitä, mitä hän oli tehnyt. Olisihan hän voinut sulkea sydämensä ja kävellä ohi. Oletettavasti moni oli jo tehnyt niin. Mitä yhdestä koirasta, niitä riittää ja kaikkia ei voi auttaa. Ja mitä noista kakaroista, antakoon joku muu niiden ymmärtää, mikä on oikein ja mikä väärin. Kuinka harva puuttuukaan hyvällä esimerkillä.
Kun on turvassa, voi laittaa silmät kiinni ja nukkua.
Olisihan nainen voinut sanoa tytölle, että selvittää missä on kunnan rankkuri ja vie sinne. Niiden velvollisuus on ottaa koira vastaan. No, siellä koira pääsee kymmenessä päivässä hengestään. Pentu kun on, kuolisi lähes varmasti jo sitä ennen ripuliin. Rokottamaton pentu saisi parvoviruksen sellaisessa paikassa, jossa on paljon koiria. Ymmärrät viimeistään silloin, kun olet kerran ottanut koiran talteen kadulta, että rankkurille vieminen ei tunnu oikealta vaihtoehdolta.
Otin yhteyden Granadassa toimivan yhdistyksemme, Animales sin Suerte, väkeen. He lupasivat auttaa jollain tavalla, mutta majapaikkaa koiralle ei vielä ole tiedossa. Viime yön pentu sai viettää tytön kaverin luona, katsotaan miten käy ensi yönä. Jokaisen koiran auttaminen on myös kuluerä. Mehän heti rokotamme ne jne.
Minuun yhteyden ottanut nainen oli espanjalainen, Marbellasta, eli vain 1,5 tuntia Granadasta. En tiedä, miten tuli ottaneeksi yhteyden minuun. Hän lähestyi minua englanniksi ja myöhemmin jatkoimme espanjaksi. Kysyin häneltä jossain vaiheessa, että tietääkö hän missä olen? Ei tiennyt. Arvelin, että paras kirjoittaa Suomi Jyväskylän perään.
Tällainen se maailma on nykyisin. Ei tule mieleen alkaa valikoida autettavia sen mukaan, missä sitä apua tarvitaan ja kuka sitä tarvitsee. Ja miten hieno esimerkki tämän onkaan siitä, että vaikka pinnallisesti ajateltuna näyttäisi siltä, että tässä autetaan nyt eläimiä, on tässä kyse todella paljon myös ihmisten auttamisesta. Toivon, että koiran talteen ottanut nuori nainen saa painaa päänsä tyynyyn levollisin mielin. Me jatkamme porukalla sen selvittämistä, mihin pikkuinen saadaan ensi yöksi. Olemme naapureita, vaikka välillämme on tuhansia kilometrejä.
Niin tässä on taas yksi, joka etsii akuutin tilanteen jälkeen sitä ikiomaa kotia. Voi myös matkustaa tänne pohjolaan.
Rakkaus ja kosketus parantavat. Pennulla on ikää 2-3 kuukautta.
Lenitan juttuja 