Kun stressi painaa

”No mä ainakin teen niin, kun oon tosi stressaantunut, et nään paljon kavereita, koska siitä tulee tosi hyvälle tuulelle. Sitten mä liikun normaalia enemmän ja otan ittelleni silleen aikaa normaalia enemmän.”

Tällaisen briljantin vastauksen sain nuorelta kurssikaveriltani, kun juttelimme stressaamisesta ja kysyin vinkkejä rennosti ottamiseen. Facebook saa aina välillä moitteita, mutta kyllä tuli taas todistettua, että siellä voi käydä hyviä keskusteluita.

Mieleeni on jäänyt psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen useaan otteeseen esille tuoma näkemys, jonka mukaan stressinsietokykymme kehittyy ja vakiintuu varhaislapsuudessa. Ote Ylen Aamu-tv:stä:

”Keltikangas-Järvisen mukaan tuore aivotutkimus vahvistaa, että stressinsietokyky kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana.

-Fysiologinen stressitaso hakee tasonsa. Taso säilyy aikuisuuteen, ja sen jälkeen voimme puhua joko stressiä sietävistä tai huonosti stressiä sietävistä aikuisista.”

Ei ole välttämättä helppo tunnustaa kuuluvaansa tuohon viimeksi mainittuun porukkaan. Jos siihen kuitenkin kuuluu, mutta sitä ei tiedosta tai hyväksy, niin se saattaa viedä vielä enemmän voimia ja synnyttää lisää stressiä muodostavan itseään ruokkivan kehän. Voisi olettaa, että tämän kehän katkaiseminen puolestaan vapauttaisi todella paljon energiaa muuhun käyttöön. Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä paremmin itseään palvelee ja näin ollen muitakin.

Eriasia on tunnustaa ja hyväksyä asia, kuin kertoa sitä siitä muille. Jokainen voi itse päättää mitä kertoo, kenelle ja milloin. Eiköhän oman stressinsietokyvyn hahmottamiseen ole haluttaessa tarjolla ammattiapuakin. Toisaalta en ole innoissani siitä, että meitä jaetaan ryhmiin ja lokeroihin tai laitamme itse nimikkeitä otsaamme. Niin ja muita kannattaa kuunnella, mutta en antaisi muiden määrittää omia kykyjäni, tässäkään asiassa. (Meidän suvussa kaikki ovat ….. jne.)

Ehkä voimme ajatella esimerkiksi, että heikosti stressiä sietävä ihminen on tällä tavalla herkempi, mutta ei missään tapauksessa sen huonompi kuin se hyvin stressiä sietävä? Onhan niitä muitakin herkkyyksiä. Jonkun kroppa ei siedä gluteiinia ja toinen saa näppylöitä koirista.

Ehkä asiaan joka tapauksessa kannattaa suhtautua kokeilevasti ja uteliaasti sen sijaan, että tekisi eliniän pitävän yksityiskohtaisen, tähän pystyn, tähän en ja piste -diagnoosin. Me, ympäristömme ja maailma muuttuvat koko ajan ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten kannatta kokeilla ja testailla, mihin minusta oikein on. Saatamme yllättää itsemme ja elämälle jää vara yllättää meidät.

Ymmärrys omasta stressinsietokyvystä on tosiaan varmasti hyväksi. Älä stressaa -kannustuksista ei välttämättä saa apua, vaikka ystävä tarkoittaisi kuinka hyvää. On myös turha vertailla itseään muihin, paitsi jos sillä tavalla yrittää vailla odotuksia ja paineita hahmottaa omaa stressinsietokykyään suhteessa muihin. Vaatii rohkeutta siinäkin mielessä, että olemme tottuneet ajattelemaan, että hyvin stressiä sietävä ihminen pärjää, hänellä on parempi markkina-arvo, hän on todennäköisesti voittaja.

Tuntemista seuraa hyväksyntä ja sitten onkin kuunneltava itseään, jotta tunnistaa mahdollisimman varhain ne merkit, jolloin on syytä ottaa käyttöön omat stressiä lievittävät ”täsmälääkkeet”. Toisaalta kannattaa luonnollisesti säännöllisesti tehdä asioita, jotka suojaavat ylikuumenemiselta. Se tarkoittaa muun muassa sellaisten asioiden tekemistä, jotka tuntuvat hyvältä ja riittävää lepoa.

Mitäs se ystäväni sanoikaan tekevänsä, kun huomaa olevansa TOSI stressaantunut.

Nään paljon kavereita, koska siitä tulee hyvälle tuulelle.

Liikun normaalia enemmän.

Otan itselleni aikaa normaalia enemmän.

Minä olen toiminut usein juuri päinvastoin, kun paineen ja kiireen TUNNE kovenee. Peruutan kaveritapaamiset, hotkin lounaat, lenkin pituus lyhenee ja univelka kasvaa. Alan yrittää entistä enemmän; yritän tehdä ja suorittaa keskeneräistä tai tekemättömiä töitä. Työn laatu tietysti heikkenee ja stressi pahenee.

Kiitos olkoon harrastusten ja juttuhetkien, jotka siirtävät meidät toiseen ulottuvuuteen. Niiden voima – ja varsinkin ihmissuhteiden merkitys – on osoitettu myös lukuisten tutkimusten avulla. Lapsuutta ei voi muuttaa, mutta onneksi näkökulmaa ja käyttäytymistä voi. Kiitos vinkeistä rakas ystäväni!

Tunnistatko varjosi?

”Riitelimme Ekin (nimi muutettu) kanssa eilen ”, aloittaa ystäväni. Syömme lounasta ja ystäväni jatkaa ” siinä tuli sanottua yhtä sun toista – molemmin puolin. Riiteleminen on niin raskasta ja kamala, mitä kaikkea sain kuulla itsestäni. Minä kirjasin jokaisen Ekin heiton ylös ja olen nyt tutkinut sitä listaa ja on kuule pakko tunnustaa, että kaikessa mitä Eki sanoi, on totuuden siemen.”

Ihailen suunnattomasti nuoren ystäväni suhtautumista ja otetta asiaan. Myöhemmin saan kuulla hänen käsitelleen listalla olleet asiat ja edelleen työstävänsä joitakin niistä. Hän oli selvästi päättänyt kääntää tilanteen hyväkseen.

Amerikkalainen Byron Katie auttaa ihmisiä voimaan paremmin päästämällä irti ajatuksista ja uskomuksista, jotka vievät voimia. Byron sanoo: ”mitä minulle sitten sanotaankin, kyllä minä voin sen itsestäni löytää, kunhan asiaa hetken pohdin.”

Toinen amerikkalainen upea puhuja ja kirjailija, Ihmeiden oppikirjan sanansaattaja Marianne Williamson kertoo seuraavaa tarinaa: ” Joku jossain sanoi minusta jotain sellaista, mikä sai minut puolustautumaan ja toteamaan, että kyse on nyt ihan jonkun muun ongelmasta. Asialla ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Myöhemmin joku muu jostain aivan toisesta suunnasta antoi minulle vastaavanlaista palautetta ja jälleen puolustauduin, enkä ottanut viestiä vastaan. Kunnes sitten eräänä päivänä saman asian otti esille oma tyttäreni. Vasta silloin olin valmis. Enää en voi vastustaa, vaan nyt katson, mistä tässä on kyse.” Williamson sanoo, että näin pitkään hän kielsi asian, koska pelkäsi sitä itseinhoa, jonka arveli asian kohtaamisesta nousevan pintaan. Toisin kuitenkin kävi, sanojensa mukaan hän tunsi entistä suurempaa rakkautta itseään kohtaan.

Ehkä tästä syystä minultakin on mennyt vuosien saatossa monta hyvää viestiä sivu suun. Usein olen kohdistanut kaiken huomioni tapaan, jolla asia on minulle esitetty, enkä ole antanut minkäänlaista ”tässäpä tutkiskelun paikka -tilaa” itse asialle. Totta kai otan mieluummin kauniisti paketoidun viestin vastaan, mutta lahjoja voi saada niin monessa muodossa. Se, että ottaa lahjan vastaan ei velvoita seurustelemaan lahjan antajan kanssa.

Omistan tämän kirjoitukseni suurelle upealle sielulle, hurmaavalle lahjakkaalle naiselle, joka pyhitti elämänsä muiden auttamiseen. Debbie Ford menehtyi syöpään 57- vuoden iässä maanantaina kotonaan Kaliforniassa San Diegon lähellä. Ford kirjoitti useita kirjoja ja auttoi tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä valmentajana, kouluttajana ja puhujana. Myös minä olen saanut häneltä paljon ja olen siitä äärettömän kiitollinen.

Ennen pitkää uraansa ihmisten auttajana nainen oli 15 vuotta koukussa huumeisiin ja yritti päästä aineista monta kertaa erilaisten vieroitushoitojen avulla eroon. Beliefnet.comin sivuilla on ote Debbien kirjasta, jossa hän kertoo viimeisestä vieroitushoitokerrasta. Hän, jolla ei mielestään ollut minkäänlaista todellista suhdetta jumalaan vietti monia hetkiä vessassa parkuen ja rukoillen seuraavin sanoin:

”Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaaan.

Tämä on tuttu rukous kaikille, jotka tuntevat 12 askeleen toimintaa, kuten Nimettömät alkoholistit AA. Minä rakastan tätä rukousta ja olen kokenut niin pitkään. Kuitenkin lukiessani nyt Debbie Fordin kertomaa sain rukoukseen syvemmän otteen.

Ford lähti siitä, että meidän on tärkeää tunnistaa varjomme (Jungin teoria) ja rakastaa kaikkea sitä mitä olemme. Hänen mukaansa saatamme tuomita ja kieltää itsessämme mitä ihmeellisimpiä asioita ja niin tehdessämme kulutamme paljon energiaa ja voimamme uupuvat. Tämä selittää Fordin mukaan myös sen miksi hyvät ihmiset tekevät pahoja asioita. Lopulta kuitenkin juuri nuo samat ominaisuudet ja asiat, jotka olemme itsessämme kieltäneet ja tuominneet avaavat tien rakastettaviin ihmissuhteisiin ja onnelliseen hyvään elämään. Itsesyytöksemme, joilla teemme elämästämme kivuliasta, ovat Fordin mukaan valtava spirituaalinen lahja, jos alamme tutkia ja ymmärtää niitä. Ford on sitä mieltä, että kipu on suurin syy siihen, että ihminen on valmis muutokseen. Häpeä ja kieltäminen estävät meitä pyytämästä ja ottamasta apua vastaan.

Filosofin, lastenpsykiatrian erikoislääkärin ja psykoterapeutin Antti S. Mattilan mainiossa kirjassa Näkökulman vaihtamisen taito (2006) käsitellään jonkin verran myös ahdistusta ja masennusta, joiden molempien ajattelen olevan myös kipuja, joihin Ford edellä viittaa.

Mattila kirjoittaa tanskalaiseen filosofiin Søren Kirkegaardiin (1813-1855) viitaten: ” Kirkegaard ( 1964) totesikin, että ne ihmiset, joiden sielu ei tunne melankoliaa, ovat niitä joiden sielu ei kykene muutokseen.” Mattila jatkaa heti perään kirjoittaen: ”Monet muutkin filosofit ovat nähneet masennuksen positiivisessa valossa, mahdollisuutena jonkin uuden kasvulle ihmisen elämässä.” Mattila nostaa kirjassaan esille monta mielenkiintoista näkemystä, mutta tässä vielä yksi Kirkekaardilta: ”ahdistus on ”huimausta”, joka seuraa vapauden tiedostamisesta.”

Näyttää tosiaan olevan niin, että voimme tehdä ongelman, jonka myötä alamme rajoittaa elämäämme, melkeinpä mistä vaan. Mattila jakaa muun muassa tarinat tytöistä, joista toinen koki etuhampaidensa välisen raon liian suurena ja toisesta nuoresta yliopisto-opiskelijasta, jolta pääsi kerran luennolla kuuluva pieru.

Debbie Ford
(1955-2013)

Debbien sielu jatkaa kanssamme ja saamme tietysti nauttia jatkossakin hänen töittensä hedelmistä, kuten kirjoista ja äänitteistä. http://www.rememberingdebbieford.com/

Kunnioitatko itseäsi?

”Kuuntele itseäsi” on paljon käytetty sanapari ja kaunis ajatus, mutta siitä ei välttämättä pääse jyvälle. Se saattaa jopa lisätä hämmennystä. Mitä tässä pitäisi kuulla? Helpointa on oletettavasi tunnista kehon voimakkaat viestit, kuten kipu ja särky. Vaan kuuntelemmeko niitäkään?

Hei, onko meillä buranaa tai muuta vastaavaa? Päätä särkee niin perhanasti! Useinkaan emme mene tämän pidemmälle. Tärkeintä on päästä tilanteesta eroon, edes hetkeksi. Kuinka moni juttelee kauniisti särkynsä tai elimiensä kanssa? Kuulen sinut, kiitos yhteydenotosta. Mitä haluat kertoa?

Näihin päiviin olen jotenkin kai pikälti alitajuisesti mieltänyt, että herkkyyteni on lähinnä rasittava asia. Rikkaruoho, joka on kitkettävä pois ja piilotettava, kunnes se on tuhottu. Olen tulkinnut, että herkkyydestäni seuraa vain ongelmia, joista puolestaan seuraa häpeän tunteita ja muita ikäviä sotkuja.

Herkkyyteni on todellisuudessa kaunis asia, jota minun kannattaa vaalia ja kunnioittaa. Se ei aiheuta mitään pahaa, siitä seuraa vain hyvää. Ongelmat ovat johtuneet ja tulevat johtumaan vain siitä, että en kunnioita herkkyyttäni. Hyväksy sitä halveksimisen tai kieltämisen asemesta.

Olen ihminen, joka hukkaa helposti ajan tajun. Minulle käy niin usein ainakin kahdesta syystä. Toinen on into ja toinen uteliaisuus. Innostun esimerkiksi kirjoittamaan näitä juttuja tai toinen, joka saa minut usein liekkeihin, on ihmisten kanssa höpöttäminen. Myös uteliaisuus liittyy molempiin edellisiin. Useinkaan en tiedä, mihin teksti minut johdattaa ja nautin yllättävistä käänteistä sekä tarinoista ihmisten kanssa keskustellessani. Minulla on siis oma rytmini, niin kuin jokaisella.

Olen huomannut, että ruokakauppareissulla minulla saattaa mennä aikaa ihmetellessä tuotteita ja niin käy varsinkin, jos menen kauppaan, jossa käyn harvoin. Autollinen ystäväni otti minut taannoin mukaansa kauppareissulle ja tajusin sen, mitä olin aavistellut jo jonkin aikaa. Minä en enää halua mennä kauppaan ihmisen kanssa, joka ei kunnioita minua ja rytmiäni. Miten ihana on hoitaa asiansa rauhassa, sillä tavalla, että joka solullaan tuntee kaiken olevan toiselle ok. Ja mihin kaikkeen ihmeelliseen jännitykseen sitä onkaan elämässään sopeutunut (tai siis jotenkin turtunut, todellista onnea ja terveyttä tuovaa sopeutumista se ei ole ollut). Sekään ei kai ole tavatonta, että kumppani kaasuttaa kaupan parkkipaikalla hermostuneena odottaen puolisoaan ja joku tivaa kotona, että miten sinulla siellä kaupassa meni niin paljon aikaa.

Pyydän anteeksi tyttäreltäni, jonka kanssa olen ollut monesti vastenmielisesti ostoksilla. Minun herkkyydelläni varustelulle ihmiselle ei tarvitse edes antaa merkkejä, kuten seisoa kaupan ovella odottamassa, vilkuilla kelloa, vihjailla tai sanoa suoraan, että voidaanko mennä. Minä vaistoan kyllä sen, että toinen haluaisi päästä täältä pois. Jos sinä lapseni olet tässä herkkyydessä minun kaltaiseni, ei ihme, jos olet mennyt sekaisin ostopäätöstä tehdessäsi ja ylipäätään elämässä oman ainutkertaisen tilasi vaalimisessa.

Rakkaani, vietä mahdollisimman vähän aikaa turhautuneiden, kyllästyneiden ja ärsyyntyneiden ihmisten kanssa. Jos löydän itseni sellaisesta tilanteesta, lähden hetkeksi ulos hengittämään uutta energiaa sisääni ja jos en tunnista tilaani, mutta sinä huomaat sen, kerro ihmeessä. Arvosta ja kunnioita valintojasi oletpa sitten ostamassa farkkuja, syömässä lounaaksi hummeria, ottamassa jalkahoitoa, lötköttelemässä sohvalla tai mitä vaan. Ja auta armias, älä kanna minun tuomitsevia ajatuksiani mukanasi milloinkaan.(Voi ei, jos äiti tietäisi tämänkin lounaan hinnan tai sen, että makaan tällä, vaikka siivota pitäisi.) Muista aina, että mitä tietoisemmaksi tulin, sitä enemmän pidin arvossa sitä, että kuuntelet ja kunnioita itseäsi ja omia valintojasi. Rakastat sinua kaikkine karvoinesi.

Olen muuttanut lukuisia kertoja. Vaikka muuttoapu, ja varsinkin, jos sitä tarjotaan pyytämättä, on todella suuri lahja, olen oivaltanut, että minun on mietittävä sen vastaanottamista tarkkaan. En voi tehdä muuttoa ihmisten kanssa, jotka ovat auttavaisia, mutta jännittävät kovasti. Osa stressaa, jos valmisteluja ei ole hoidettu niin kuin he odottavat, osa pelkää, että aikataulut pettävät ja osa jännittää muuten vain uusia ja erilaisia tilanteita. Jännittäjän joustavuus, ymmärrys ja empatia saattavat heiketä. Seurauksena voi olla ikävää vinoilua, moittivia kommentteja ja jopa henkilökohtaisten ominaisuuksien arvostelua. Niissä voi olla paljon perää, mutta totuus on se, että minä menen tuollaisessa tilanteessa sekaisin. Sitten on paha olo kaikilla.

Monesti kiukutteluenergiallakin asiat kyllä saadaan teknisesti hoidettua, mutta hinta voi olla kova. Joskus jopa ihmissuhteet katkeavat ja alkaa kaunan kanto, joka vasta raskasta onkin. Saatamme syytellä muita, mutta itse asiassa olemme laiminlyöneet itsemme. Minähän ne kumppanini valitsen. Turha pelata pelejä, joiden tulokset on moneen kertaan nähty. Miksi ei mieluummin rakkauden nimissä säästäisi pelikavereita ja itseäni. Toki on olemassa myös kehittämisen ja kehittymisen näkökulma, mutta ehkä sen treenipaikka on jossain muualla. Turvallisessa hyväksyvässä tunnelmassa.

Muutama kuukausi sitten olin itse mukana erään tapahtuman järjestämisessä. Kun asiat eivät viime metreillä edenneet, niin kuin minulle oli luvattu, hermostuin todella ja annoin muutaman läheisen kuulla kunniansa. Niin kuin monesti, halusin hyvää, mutta reaktioni oli yliampuva ja epämiellyttävä. Sain käsittääkseni anteeksi, mutta pettymys itseeni oli suuri. Sain mainion muistutuksen siitä, että minun pitää todellakin pitää itsestäni huolta monin tavoin, muistaa rajani ja kunnioittaa niitä. Ja tärkeintä on tietysti antaa anteeksi itselle.

Itsensä kuuntelemisen pointti kirkastuu sitä mukaan, mitä enemmän arvostamme itseämme ja otamme vastaan arvostelematta ja rakkaudella kaiken sen mitä olemme.

Kauniit ja niin täydelliset. Vasemmalla rakas sisko. Kuva lienee napattu vuonna 1966.