Kirkkokansa herätköön!

”Suuren pahuuteni tähden aina harhateille lähden, vaikka aikoisinkin elää paremmin.”

Ystäväni näyttää minulle ihmeissään monistetta, johon on printattu laulun sanat. Yllä mainittu teksti on sen toinen säkeistö. Rippilapset olivat laulaneet kappaleen kirkossa ystäväni pojantyttären rippijuhlassa. Tästä voinee päätellä, että biisiä oli treenattu riparilla.

Miksi ihmeessä tarjota nuorelle ajatusta hänen pahuudestaan, SUURESTA pahuudestaan? Elämä viisitoistavuotiaana on muutenkin riittävän hämmentävää aikaa, oli ainakin minulle. Olen varma, että lapsemme tarvitsevat mieluummin kannustusta ja uskoa siihen, että he ovat hyviä.

Jokainen eksyy välillä, mutta ei se meistä pahoja tee. Sen sijaan meidän on terveellistä sisäistää, että ajatuksemme ovat vain ajatuksia, mutta niillä saattaa olla valtava voima. Miten eri asia onkaan uskonko olevani lihava vai kaunis, rasittava vai rakastettava, paha vai hyvä jne.?

Haluan lähteä siitä, että olemme kaikki hyviä. Unohdan tämän tosin valitettavan usein. Vähätellessäni ja surkutellessani itseäni elän itsekeskeisessä helvetissä. Miten hyvä minun onkaan olla ja miten hyväoloni ravitsee muita, kun luotan, että olen riittävän hyvä ja ihana juuri tällaisena. Tunnen, että kelpaan mainiosti jumalalle, lyhtypylväälle tai mihin sitten uskonkin. Se on todellista elämää se.

Kukapa meistä ei tänäänkin jossain tilanteessa olisi voinut loistaa puhtaammin. Tärkeintä on muistaa, että teimme parhaamme. Omat harharetkemme eivät tarkoita sitä, että meidän ei tule tarvittaessa puuttua muiden tekemisiin.

Seurakunta saa vuosittain ison joukon nuoria vaikutuspiiriinsä ihan automaattisesti. Uskon, että seurakunnan väki suhtautuu tähän asiaan kunnioituksella. Me kaikki, myös pastorit, terapeutit jne., olemme kuitenkin vain ihmisiä ja me voimme ”väsyä ja sokeutua”. Niissä tilanteissa tarvitaan kavereita, jotka titteleitä ja asemia kaihtamatta tuovat oman näkökulmansa myötätuntoisesti esille.

Monisteessa laulun nimeksi on kirjoitettu Sydämeni sysimusta (!). Googlaus johdattaa minut teokseen nimeltä Nuoren seurakunnan veisukirja 2005 ja siellä kappaleen nimi on synnintunnustus.

En tutkinut veisukirjan muita tekstejä. Luulin, että ajat ovat muuttuneet ja nuorten kiusaamis-, syömis- ja muut ongelmat ovat saaneet nuorten kanssa toimivat tahot pohtimaan asioita entistä herkemmin, niin varmaan ovatkin. Mikä on sinun käsityksesi asiasta?

Koko teksti:

55. SYNNINTUNNUSTUS

1. Sydämeni sysimusta
anoo anteeksantamusta.
Sinun polkus, Herra, jälleen kadotin.

KERTO:
Herra, armahda meitä,
Kristus armahda meitä,
Herra, anna meille Sinun rauhasi.

2. Suuren pahuuteni tähden
aina harhateille lähden,
vaikka aikoisinkin elää paremmin.

3. Tahto mulla kyllä on,
mutta olen voimaton
tekemään, minkä oikeaksi nään. – KERTO

4. Katuakaan osaa en.
Siksi sua tarvitsen.
Sinä tulit syntistä etsimään. – KERTO

Terveisiä Vihtorin 100-vuotissynttäreiltä!

Satavuotias Vihtori kiitteli puheessaan juhlaväkeä, vaimoaan, äitiään ja jumalaa. Hän on sitä mieltä, että kannattaa olla kiitollinen kaikesta mitä elämä on tuonut ja tuo tullessaan. Sataan vuoteen on mahtunut yhtä sun toista ja Vihtorin mukaan myös ne vaikeat ajat ja vaiheet ovat osoittautuneet kiitollisuuden aiheiksi.

Vihtori on aikamoinen ihmemies. Hoksottimet, muisti, näkö ja kuulo toimivat erinomaisesti. Askel on hidastunut. Tähän lienee elämänasenteen ohella osaltaan vaikuttanut Vihtorin aktiivinen ja toiminnallinen elämä. Hän on talousneuvos, sotaveteraani, Lions-klubilainen jne. Yhdistystoiminta on jäänyt vasta pari vuotta sitten.

Naimisiin Vihtori meni vuonna 1980 nuoruuden rakastettunsa Toinin kanssa, kun he olivat muutama vuosi aiemmin löytäneet uudelleen toisensa. Mies oli tuolloin siis noin 67-vuotias. Epäilen, että moni ajattelee naimakauppojen olevan tuossa vaiheessa liian myöhäistä. Vihtori ja Toini ovat olleet naimisissa jo 33-vuotta! Pariskunta elää omissa oloissaan kerrostaloasunnossaan Kankaanpäässä.

Elinpäivien märää ei voi ennalta tietää. Kunpa pitäisimme sen mielessä ja eläisimme täysillä kiitollisina tässä hetkessä iästämme suuria johtopäätöksiä tekemättä.

Juhlaa vietettiin Vihtorin varsinaisena syntymäpäivänä perjantaina 16.8. Niinisalon Varuskuntakerholla vajaan 180 vieraan läsnäollessa.

Vihtorin elämästä on julkaistu lähes kaksikymmentä vuotta sitten kirja nimeltä: Vihtorin vuosikymmenet – Diplomikauppias Vihtori Siivon jälijllä Etelä-Satakunnassa.