Terveisiä suurelta opettajaltani

Kävin eilen Pepen kanssa eläinlääkärissä. Pepsulla on nimittäin jalassa iso luomi, jonka huomasin tulehtuneen. Nostin pojan pyöräni koriin ja tyynen rauhallisesti hauvani körötteli kyydissäni, vaikka on istunut korissa viimeisen yhdeksän vuoden aikana vain kerran.

Palasimme lääkäristä samalla kyydillä, mutta nyt Pepen päässä oli ”ämpäri”. Tiedät varmaan, sellainen iso muovikehikko, jotta potilas ei pääse nuolemaan tulehtunutta luomea. Suuri tekopää täytti ison osan pyöräni koria, mutta se ei näyttänyt Pepeä vaivaavan.

Kun kuulin, että ämpäri kannattaa ottaa käyttöön ja pitää viikon, tunsin sääliä. Aivan turhaan tietenkin, ellei oteta sitä lukuun, että sain tarkastella säälin tunnetta, joka minussa on. Se kertoo mielestäni siitä, että tunnen vielä sääliä itseni kohtaan. Sääli ei myöskään vahvista säälijää, ei säälin kohdetta, eikä heidän välistä suhdettaan, päinvastoin.

Palaanpa takaisin säälini näennäiseen kohteeseen. Pääsimme kotipihaan. Laskin Pepen alas korista ja lähdimme hoitamaan asioita. Pepe hölkkäsi ihan normaaliin iloiseen tapaansa. Aina välillä muovikaukalon laidat osuivat johonkin ja koirani reagoi siihen, mutta vain ohi menevän hetken. Nukkuminenkin sujuu oikein mukavasti.

Tämä pitkäaikainen elämänkumppani on tullut luokseni opettamaan minulle sitä, että asiat kannattaa ottaa sellaisina kuin ne ovat. Ei mikään ihan pieni asia, mutta tapa, jolla Pepe minua opettaa, on niin lämmin ja itsestään selvä, että ei sitä tiedä, vaikka oppi menisi perille.

Mainokset