Joulurauhaa

…joulumaa kun jokaiselta löytyy sydämestä.

Miten totta laulamme. Meissä on kaikki rauha. Meillä on kaikki lahjat. Sinä ja minä – me olemme lahjoja.

Mikä joulurauhan voi rikkoa? Oma ajatuksemme. Se, että asiat eivät me niin kuin me ajattelimme. Pyöritämme mielessämme elokuvaa, joka tuo meille joko tyyntä tai myrskyä.

Tänä vuonna en matkannut joulun viettoon sen paremmin porolla kuin hevosellakaan. Taitoin matkan vuokra-autolla. Ensimmäinen kerta kun vuokrasin auton Suomessa. Asiat eivät ihan menneet odottamallani tavalla.

Aatonaatonaaton iltana autoni hajosi ja sain kuulla, että viasta ei ole hajua ja asiaa voidaan selvittää aikaisintaan välipäivinä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että perinteisesti ajateltuna rahatilanteeni on kehno kun taas autoremontit ovat usein työläitä eli kustannuksia on tiedossa.

Kun tajusin, että auto on rikki, sanoin saman tien itselleni ääneen, että nyt en ryhdy uhriksi. Minut valtasi heti huikea onnistumisen ja mielihyvän tunne. Joulupukki ei ole vielä tullut, mutta jo nyt tiedän, että tuo ajatus on paras lahja mitä annoin itselleni ja muille tänä vuonna.

Pahinta mitä voimme tehdä on uhrifiiliksen tai -roolin valinta. Se on monille meistä kovin tuttua ja näin ollen helppoa. Se on luonteva malli, joka on alitajunnassamme, emmekä edes välttämättä huomaa, kun kytkemme sen päälle. Se on itsemme sabotointia. Se vie voimamme. Ei tietoakaan rauhasta. Vietin juhannuksen yksin ja kirjoittelin aiheesta täällä.

Olen äärettömän kiitollinen tästä vuodesta. Tämä on ollut minulle erittäin merkittävää aikaa. Tulin ajatuksineni ulos kaapista, kun aloin kirjoittaa täällä. Aloin vetää tilaisuuksia. Uskoni itseen ja muihin on kasvanut huikeasti. Vielä on kuitenkin runsaasti kasvuvaraa, joten ihanaa nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Haluan kiittää Sinua ja kaikkia niitä, jotka ovat lukeneet näitä juttuja. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat kirjoitelleet täällä. Kiitos tilaisuuksiini osallistuneille. Kiitos kaikille niillekin, jotka eivät ole minusta koskaan kuulleetkaan 🙂 Kiitos tähdille, valolle ja koko luomakunnalle.

Lähden tapanina meditoimaan kymmeneksi päiväksi, eikä sinne voi ottaa edes vihkoa ja kännykkää mukaan, joten palaan blogiin reissun jälkeen.

Toivon sinulle kaikkea hyvää nyt ja aina 🙂

Mainokset

Sen saa mitä kuulee

Tyttäreni on useita kertoja harmistuneena sanonut minulle, että kertoessaan minulle jotain hän ei aina halua kuulla mielipidettäni asiasta. Voisitko joskus vain kuunnella?

Erinomainen kysymys. Miten minä kuuntelen? Opimme paljon itsestämme, kun esitämme tämän kysymyksen positiivisen uteliaasti itsellemme. Miten hyviä kysymyksiä läheisemme meille tarjoilevatkaan. Kiitos lapseni. Anteeksi, että sait toistella samaa useita kertoja. Meni pitkään ennen kuin olin valmis nöyrtymään tuonkin loistavan mahdollisuuden edessä.

Olen kuunnellut pääasiassa sillä oletuksella, että minun tehtäväni on auttaa. Minulla kuuluu olla mielipide ja hyvä sellainen. Minun täytyy antaa positiivinen ratkaisu. Minun pitää järjestää asia.

Kun vahvasti poliittisesti sitoutunut ärhäkkä kaveri kuuntelee vastapuolen edustajaa, hän kuuntelee ollakseen eri mieltä. Hän kuulee asiat, joita voi vastustaa. Hän haluaa kilpailla, voittaa ja alistaa. Löydän kyllä itsestäni tällaisenkin kuuntelijan. Onneksi tämä tapa on sulanut isosti pois.

Joku kuulee syytöksen. Hän etsii sitä, ja senhän me aina saamme mitä etsimme.

Omaksumme kuuntelutapamme varhain. Ne muistuttavat usein vanhempiemme vastaavia tapoja. Totumme niihin ja pidämme niitä luonnollisina, vaikka kaikki ylläkuvatut mallit ovat epäterveellisiä niin mielelle kuin ruumillekin. Kuuntelija, joka haluaa neuvoa, auttaa ja pelastaa, on hyvä esimerkki siitä, että ihminen tarkoittaa hyvää mutta tekee jotain ihan muuta.

Kiitos Nettaseni, että et luovuttanut. Annoit minulle mahdollisuuden kuunnella kaikesta huolimatta. Kiitos, että autoit minua heräämään. Nyt kuuntelen yhä enemmän. Haluan tehdä myös hyviä kysymyksiä. Sellaisia voivat olla: mitä mieltä olet siitä, miltä se tuntuu ja mitä olet ajatellut tehdä. Jos sitten kysyt mielipidettäni, kerron. Haluan samalla muistaa, että se on vain minun mielipiteeni. Annan itselleni anteeksi, kun töppäilen. Toivon, että sinäkin annat minulle sen anteeksi.

Kun luotan elämään, itseeni ja sinuun, kuuntelen suurilla korvilla kunnioituksella ja kiitollisena.

Tervetuloa verkkokauppaani!

Olen juuri avannut verkkokaupan. Tervetuloa tutustumaan!

Osoitteesta www.lenitankauppa.fi saat mainiot luontoa ja meitä kaikki säästävät pesupallot. Nämä ekologiset Ecoballs-pesupallot korvaavat sekä pyykinpesuaineen että huuhteluaineen.

Olen täysin hurahtanut näihin palloihin. Kohta (helmikuussa) olen käyttänyt näitä kaksi vuotta. Samat pallot ovat käytössä edelleen. Ne nimittäin kestävät 1000 pesua. Kaupassa on tarjolla myös 150 pesun pallot.

Pallot ovat erittäin helppokäyttöiset. Minun ei myöskään enää tarvitse kantaa pesuaineita kotiin. Pakkausjätettäkin syntyy paljon aiempaa vähemmän. Pyykki tuntuu hyvältä. Fiilistä kohottaa tietoisuus siitä, että käytän myrkyttömiä kemikaaleja, jolloin jätän jälkipolville aiempaa parempaa jälkeä. Pallot palvelevat myös herkkää ihoani ja näitä suositellaankin allergikoille.

Melkoista mainospuhetta, mutta mielestäni täyttä totta joka sana. Vaikka lika lähtee, pallot eivät ole tahranpoistajia. Sitä varten paketissa tulee tahranpoistoaine. Valkopyykin joukkoon jotkut laittavat pallojen lisäksi valkaisuainetta. Itse pesen 90 prosenttia pyykistä palloilla. Se 10 prosenttia on herkkien tuotteiden käsinpesua. Olen kirjoittanut pesupalloista aiemmin täällä. Ja kaupassa on niistä runsaasti tietoa.

Aion vastaperustamassani kaupassa tarjota tuotteita, joihin itse lujasti uskon ja joita käytän. Olen kiinnostunut kuluttamisesta vähemmän kuin koskaan. Tarjoan siis tuotteita, jotka istuvat arvomaailmaani. Taidan keskittää kaupan ainakin joksikin aikaa palloihin.

Joulupukin konttiin pallot saa ilman postin erikoispalveluista aiheutuvia lisäkuluja, jos teet tilauksen perjantaihin 18.12. kello 17.30 mennessä. Lisätietoja saat täältä.

Ai niin, tarjoan 1000 pesun palloille 30 päivän palautusoikeuden. Sellaisen, että saat rauhassa testata ja kokeilla niitä.

Mukavaa viikonloppua,

Lenita

Olet sitä mitä ajattelet -illat poikivat

Kokoonnuimme syksyn aikana Porissa, Tampereella ja Turussa Olet sitä mitä ajattelet -tilaisuuksiin useamman kerran. Sain ilokseni kuulla, että aihe sytytti niin paljon, että tapaamiset jatkuvat ja uudella tavalla.

Viimeisen tilaisuuden jälkeen alkoi Tampereella tapahtua. Ensimmäinen tapaaminen on maanantaina 14.12. kello 18-20 Kahvila Pikku Peikossa, Näsilinnankatu 19. Vapaa pääsy ja kahvilapalvelut käytössä. Olet lämpimästi tervetullut!

Näissä illoissa on tarkoitus keskustella aihepiireistä, joita minäkin olen tilaisuuksissa ja täällä blogissa käsitellyt. Voi olla, että tulee teemailtojakin. No, se on osallistujista kiinni. Jokainen läsnäolija voi vaikuttaa sisältöön ja tunnelmaan. Tämä on hyvin vapaamuotoista toimintaa. Maanantaina idea varmasti tarkentuu ja sovimme seuraavasta tapaamisesta. En tiedä milloin itse osallistun jatkossa, mutta nyt maanantaina tulen. Kiitos Jari Raussille, joka alkoi junailla tätä hommaa ja teki siitä totta.

Sain jo tänään Porista viestin, että voisiko sinne kaavailla samanlaista. Totta kai. Se on porilaisista kiinni. Toimin mielelläni sanansaattajana. Toiveita siis tänne vaan :). Samat sanat turkulaisille. Turussa minunkin on helpompi osallistua, koska kaupungissa olen.

Jos haluat minulta sähköpostia, ole hyvä ja anna osoitteesi. Laita vaikka viesti osoitteeseen lenita.lehtonen@junita.fi. Jos olen jo saanut sähköpostiosoitteesi, mutta et ole saanut minulta viestiä, pahoittelen. Voitko laittaa uudelleen? Olen todennäköisesti kadottanut sen. Useissa tilaisuuksissa unohdin kokonaan pyytää osoitteita. Otan niitä kyllä mielelläni vastaan, enkä luovuta muille.

Ajatusten kyseenalaistaminen ja muuttaminen on kiehtovaa ja palkitsevaa. Uskon, että keskustelu tekee hyvää. Toinen ihminen tuo pyydettäessä esille jotain sellaista, mitä itse ei hoksannut. Suuri merkitys tuntuu olevan myös sillä, että huomaa muilla olevan saman sorttisia haasteita ja mielenkiinnonkohteita.

Kaikkea hyvää,

Lenita

Lahja jota moni kaipaa

Anna lahjaksi aikaa.

Kuulin Ylen Radio Vegasta, että Englannissa jotkut mummot ja papat olivat kertoneet reippaasti toiveistaan. Ei lisää villasukkia ja suklaakonvehteja. Opeta pappa surffaamaan netissä tai maalaa mummon mökki. Tule käymään. Ollaan ja istuskellaan. Tai mitä jos veisit mummon elokuviin tai kauppahalliin kahville?

Aika on parasta mitä lähimmäiselle voi antaa. Oikea aika. Se on sitä, joka on täynnä hyvää mieltä ja kunnioitusta. Kumpikaan ei nauti pakkopullasta, se vain heikentää voimia, joten sitä ei kannata antaa.

Tehdään niin kuin hyvältä tuntuu. Suosittelen kuitenkin ottamaan tilaa kiireeltä. Kaikki kiire ei ole totta. Osa kiireestä ja suoritusvimmasta on tarttunut jo lapsena ja imemme sitä edelleen jatkuvasti kaikkialta. Elämän loppumetreillä kiireen muistelu tuskin lämmittää. Koskettavat kokemukset sitäkin enemmän.

Parhaat synttärit, jotka olen pitänyt, olivat viime vuonna. Järjestin juhlaristeilyn Tallinnaan. Kutsuin mukaan täysi-ikäisen tyttäreni lisäksi neljä sukulaistenavaa, joista pari vanhinta oli 10-vuotiaita. Oli meillä kivaa. Sitä retkeä en unohda koskaan.

Nyt joulutohinoissa kannattaa antaa hymyä ja kärsivällisyyttä. Sitä, mitä annamme toiselle, annamme itsellemme.

Olisi mukava kuulla sinun lahjavinkkisi ja -toiveesi :).

Kiitos Poriin, Tampereelle ja Turkuun!

Ohi on kaikkiaan kolmetoista Olet sitä mitä ajattelet -iltaa. Elämäni ensimmäiset itse järjestämäni tämän sorttiset tilaisuudet. Kiitos kaikille osallistujille!

Teitä oli monta sataa. Osa osallistui useamman kerran. Enpä olisi uskonut näin suureen menestykseen ensimmäisten tilaisuuksien perusteella. Ensimmäisessä illassa oli yksi ja parissa seuraavassa kahdesta neljään. Ennätys tehtiin lokakuussa, jolloin mukana oli lähes 180 ihmistä.

Opin ja sain paljon. Sydämestäni toivon, että tilaisuuksista oli hyötyä mahdollisimman monelle.

Esiintymään oppii esiintymällä. Kyky olla läsnä lisääntyy olemalla läsnä. Into improvisoida lisääntyy improvisoimalla. Luottamus lisääntyy luottamalla. Mokaamisen sietokyky lisääntyy mokaamalla jne.

Suomalaiset eivät ole tuppisuita. Se tuli selväksi. Epäilin nimittäin aluksi, että miten ottaisitte kyselevän tyylini vastaan. Olen kiitollinen, että luotin teihin ja itseeni. Teimme todellakin nämä illat yhdessä. Suuri kiitos kaikista kommenteista ja kysymyksistä.

Ollaan itsellemme uskollisia ja pussaillaan läheistemme lisäksi pelikuviamme :).