Vanha se vasta oppiikin

Haluaisitko opiskella uutta kieltä, kerrata aiemmin oppimaasi tai hankkia tutkinnon? Haaveiletko siitä, mutta koet olevasi liian vanha oppimaan? Tiedätkö mitä rakas ystävä, sinä huiputat itseäsi.

Opiskelin Turussa iltalukiossa espanjaa viime syksystä tämän vuoden kevääseen. Se oli kivaa! Tammikuussa sain idean alkaa lukea terveyskasvatusta Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Alku oli hankalaa, mutta ruokahalu kasvoi syödessä. Hain kesällä sisään yliopistoon ja pääsin.

Pääaineeni on terveyskasvatus, joten jatkoin siitä mihin jäin avoimessa yliopistossa. Itse asiassa suoritan edelleen osan kursseista avoimen yliopiston kautta.

Arvosanat tulevat pitkälti tenteistä tai esseistä. Yllä mainitsemani hankaluus tarkoittaa, että pelkäsin ensin esseiden kirjoittamista, mutta muutaman treenin jälkeen se alkoi sujua. Minähän pidän kirjoittamisesta. Nykyisin. Olen aiemmin täälläkin kertonut, että vasta pari vuotta sitten tajusin, että haluan kirjoittaa ja nautin siitä.

Tenttejäkin jännitin. En ollut vuosikausiin lukenut mitään niin, että minun olisi pitänyt sitten vastata lukemastani tehtyihin kysymyksiin. Tenttikysymykset ovat yleensä olleet varsin laajoja, joten yksittäisiä sanoja ei tarvitse muistaa. Osa kirjoista on englanninkielisiä.

Olen saanut huomata, että pelkoni ovat jälleen olleet turhia. Olen saanut erinomaisia arvosanoja ja opinnot ovat edenneet vauhdikkaasti, ehkä liiankin. Siitä kirjoitan myöhemmin.

Näin tämä tyttö (47 v) ja merkonomipohjalta, enkä ole edes ylioppilasmerkonomi. Haluan lopettaa varsin kuluneella fraasilla, mutta se vaan sopii tähän niin hyvin. Jos tämä onnistuu minulta, niin se onnistuu tasan varmasti sinultakin!

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s