Vahinkokaksoset vai ovatko sittenkään?

Lensin Malagaan kolmen matkalaukun kanssa ja vuotta myöhemmin palasin sieltä kolmen koiran kanssa. Ensimmäinen tyttö, Vivi, hyppäsi syliini ja jäi siihen. Pari kuukautta myöhemmin sain veljekset, joita olen leikillisesti kutsunut vahinkokaksosiksi. Kerroin itselleni, että autan ne hädästä ja etsin niille kodin. Mahdoinkohan kertoa tuon loppuosan vain rahoittakseeni mieltäni ja lähimmäisiäni?

Muistan aiemmin tekemissäni mielikuvamatkoissa viettäneeni rauhallista ja mukavaa elämää useamman koiran kanssa. Meitä hellii kaunis luonto, koirat juoksevat ja nauttivat olostaan. Olen siis saanut mitä olen tilannut? Jaa a. Noissa mielikuvissa asumme kauniissa tilavassa luonnon ympäröimässä talossa. Takkatuli, kynttilät ja lämmin seura luovat tunnelmaa. Koirat loikoilevat lattialla tyytyväisinä.

Minulla on nyt kyllä kolme onnellista koiraa, mutta asun pienessä opiskelijayksiössä. Sitä toisin ympäröi ihastuttava luonto ja kuten joka päivä, koirat ovat tänäänkin juosseet pitkään vapaina pelloilla ja metsissä. Olenko matkalla kohti mielikuvan täyttymistä? Onko tilava kaunis talo symboli vai konkreettinen asia, jota vedän puoleeni? Olen useaan otteeseen sanonut, että kehoni on kotini. Kuvaako talo sittenkin sitä, että olen kotona omassa kehossani, mielenrauhaa? Jos noista kahdesta pitää valita, haluan asua kehossa, jota lämmittää kiitollinen sydän, jossa on tilaa kaikille ja kaikelle.

Miksi minun pitäisi valita? Minulla on lupa ottaa vastaan hyvää, eikä minun tarvitse pelätä jumalan rangaistusta, pahinta tai mitä milloinkin. Käyn keskusteluita jumalan (universumin, korkeamman minän, korkeamman voiman tai miksi sitä kukin kutsuukaan) kanssa ja vaikka moni asia tuntuu vielä epäselvältä, siitä olen varma, että minun jumalani on rakkaus. Hän ei hylkää minua, vaikka asiani olisivat joka tavalla loistavasti. Miksi kuitenkin niin usein hukkaan tuon luottamuksen?

Mielikuvissani en tietenkään nähnyt sitä, että missä järjestyksessä asiat hoituvat ja miten ne ylipäätään järjestyvät. Perinteinen malli painaa mielessä. Ensin hankitaan puitteet ja sitten vasta lapset ja koirat. Mitä jos koirat tulivat, jotta opin niiltä iloa ja mielenrauhaa? Nuo vekkulit ovat läsnäolon mestareita ja tässä hetkessä minäkin haluan ajastani yhä enemmän viettää. Etten vain oppisi myös leikkimään, sillä on nautinto katsoa, miten nuo kaverukset pitävät hauskaa. Ja sitten vielä ne kaikki luonnossa viettämämme hetket. Tunnen miten sydämeni aukeaa. Ihana nähdä, mihin se minut kantaa ja mitä tuo tullessaan.

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s