Älä mulle ala!

Paha olomme tai epäkuntomme tulee esille monella tavalla. Se voi näkyä paiseena, flunssana, eristäytymisenä, raivona, levottomuutena, riippuvuutena tai vaikka pahanlaatuisena kasvaimena.

Saamme lukuisilla tavoilla vihjeitä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Kuinka usein me kiitämme tiedosta? Mitä jos kysyisimme itseltämme, mitä flunssani tahtoo sanoa? Mitä levottomuuteni minulle viestii? Olenko ollut uskollinen itselleni?

Entä toisen ihmisen paha olo? Mistä tässä on kysymys? Mikä on minun tapani reagoida lähimmäisen pahaan oloon tai heikkoon hetkeen? Miksi? Olenko tukena vai lisäänkö huonoa oloa – omaani tai toisen?

Meillä on yleensä jokin automaattinen toimintatapa tällaisissa tilanteissa. Osa meistä säälii, joku lamaantuu. Jotkut alkavat tietää, neuvoa, puuttua, paapoa tai järjestellä, moni haluaa pelastaa. On myös niitä, jotka siirtävät huomionsa järjestelmiin, kuten yhteiskunnan epäkohtiin ja keskittyvät niiden moittimiseen. Toimintatapamme voi mielestämme tuntua oikealta, mutta todellinen motiivi ratkaisee. Kun alamme puolustella toimintatapojamme, selitämme niitä oikeastaan itsellemme. Olemmeko sittenkin ylittäneet rajamme?

Käyttäytymiseemme vaikuttaa usein myös se, miten kaverin paha olo pukkaa pintaan. Itkuun, kiukutteluun tai raivoon yllättävän moni meistä vastaa kiukuttelemalla ja raivoamalla. Me taannumme lapsiksi. Ei meissä oleva aikuinen reagoi toisen kiukkuun samalla mitalla.

Monin paikoin tuntuu todellakin olevan luonnollista, että puukolla sopii lyödä haavaan. Usein haavaa sohii monta puukkoa samaan aikaan. Asiantuntijoiden määrä on suurempi kuin vaativassa sydänleikkauksessa.

Uskon, että esimerkiksi riippuvuuden kanssa elävä heiluttaa eniten itse puukkoa haavassaan. Usein tiedostamattaan, mutta seuraukset ovat kovat. Näin on, vaikka hän ei olisi tunnustanut ongelmaa – ja varsinkin juuri silloin. Me haistamme avoimen haavan kaukaa ja juoksemme ”apuun”. Usein taitavia veitsenkäyttäjiä löytyy myös aivan lähipiiristä. Miten helppoa on sörkkiä naapurin haavaa. Osa meistä on siihen koukussa. Voin hetkeksi unohtaa omat haavani.

Sääli ei ole kaukana kiukusta. Kun katson kaveria säälin sävyttämien lasien läpi, siitä on tasa-arvo eli lämmin ja läheinen kanssakäyminen kaukana. Saamme lisää pahaa oloa. Mitä sääli muuten viestii? Jos säälin muita, säälin oikeastaan itseäni. Toisin sanoen, kun lakkaan säälimästä itseäni, en enää sääli muita. Alan nähdä selkeämmin. Alan nähdä kaunista ja hyvää.

Pyydän anteeksi kaikilta, joiden haavoja olen ollut toisella kädellä repimässä ja toisella hoitamassa. Haluan antaa sen anteeksi myös itselleni. Kiitän siitä, että yhä useammin tunnistan, kun alan ”viillellä” itseäni tai muita.

Voin aidosti antaa Sinulle vain sitä, mitä kykenen antamaan itselleni. Olemalla armollinen itselleni olen armollinen Sinulle. Olemalla uskollinen itselleni olen uskollinen Sinulle.

Mainokset

Tekijä: Lenita Lehtonen

Minusta on ihana ihmetellä elämää ja ihmisiä, kirjoittaa ja höpöttää. Intohimoni on auttaa ja palvella. Rakastan luontoa ja autan ihmisten hylkäämiä koiria. Olen työskennellyt vuosikymmeniä viestinnän, koulutuksen ja hyvinvoinnin parissa. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja viestintäkonsulttina. Koulutukseltani olen merkonomi ja terveystieteiden maisteri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s